Zohran Mamdanin, 34-vuotiaan demokraattisen sosialistin, ei suinkaan kommunistihullun, voitto New Yorkin pormestarikisassa, tarjoaa kiinnostavan vastakohdan Elon Muskin edustamalle kehitykselle.
Musk on yksi aikamme tunnetuimmista yrittäjistä, jonka ympärille on rakennettu sankaritarina yksilöllisestä neroudesta, rohkeasta riskinotosta ja teknologisesta visionäärisyydestä. Tämä tarina vetoaa kulttuurisesti: se tarjoaa helposti omaksuttavan selityksen menestykselle ja vahvistaa uskoa yksilön mahdollisuuksiin.
Mutta, kun tarkastellaan Muskin imperiumin taustalla vaikuttavia rakenteita, paljastuu toisenlainen todellisuus – sellainen, jossa julkiset resurssit, valtion tuki ja yhteisesti rahoitetut innovaatiot muodostavat menestyksen perustan.
Muskin bonuspaketit ovat ennennäkemättömiä – esimerkiksi Teslan noin tuhannen miljardin dollarin osakepotin mittakaava ylittää kaiken aikaisemman.
Muskin yhtiöt, kuten Tesla, SpaceX ja SolarCity, ovat saaneet Yhdysvaltain valtiolta miljardien dollarien arvoisia tukia ja avustuksia. Näihin kuuluvat energia- ja avaruusteknologian rahoitus, sähköautojen tukijärjestelmät sekä hallinnolliset sopimukset, jotka ovat mahdollistaneet nopean kasvun ja markkina-aseman vahvistumisen.
Järjestelmä kääntyi päälaelleen
Akateeminen kritiikki on toistuvasti tuonut esiin, että Muskin teknologinen menestys pohjautuu pitkälti akateemisessa maailmassa ja julkisella sektorilla kehitettyihin ratkaisuihin.
Julkinen raha muuntuu yksityiseksi varallisuudeksi, ja tutkimuksen tulokset kaupallistetaan ilman, että yhteiskunta saa niistä vastaavaa hyötyä takaisin. Tämä ilmiö ei ole poikkeus, vaan osa laajempaa kehitystä, jossa yhteinen omaisuus pysyy yhteisenä vain niin kauan, kun siitä ei synny voittoa.
Internetin infrastruktuuri, avaruusteknologian perusratkaisut ja sähköakkuteknologiat ovat syntyneet yliopistojen ja valtiollisten tutkimuslaitosten vuosikymmenten työn tuloksena.
Musk kuitenkin esittää nämä saavutukset usein henkilökohtaisina keksintöinään, sivuuttaen kollektiivisen tiedon ja tutkimustyön merkityksen.
Kapitalismin äärimuoto vai kulttuurinen esikuva?
Teknomiljardöörin ylistäminen ei ole vain retorinen valinta, vaan osa laajempaa kulttuurista ilmiötä, jossa yksilökeskeinen voiton maksimointi ja yhteisön resurssien yksityistäminen muodostavat uuden taloudellisen normin.
Ilmiötä on kuvattu monin nimityksin: hyperkapitalismi, teknofeodalismi, jopa ’muskismi’. Kaikissa näissä käsitteissä toistuu sama asetelma – yksilön korostaminen järjestelmän kustannuksella.
Kapitalismin alkuperäinen lupaus markkinoiden vapauttamisesta valtion ylivallasta on kääntynyt päälaelleen: nyt juuri valtio toimii yksityisen vallan kasvualustana.
Murrosvaiheita käytetään aina hyväksi
Ironista kyllä, edes kommunistijohtajat eivät onnistuneet yhtä ovelasti hyödyntämään valtion omaisuutta. Siinä missä he pyrkivät keskittämään tuotantovälineet hallinnon käsiin, nykykapitalistit tekevät sen julkisen tuen ja teknologisen vision varjolla – usein vielä kansakunnan ylpeydenaiheeksi nostettuina.
Kannattaa pitää mielessä, että myös Suomen murroskohdassa pankkisektori ja Nokia saivat suoraa hyötyä valtion tuista samalla tavalla kuin Muskin yhtiöt Yhdysvalloissa. Molemmissa tapauksissa julkinen raha ja tutkimus loivat pohjan yksityiselle menestykselle, mutta riskit ja tappiot jäivät veronmaksajille.
Musk yhdistää taloudellisen vallan poliittiseen vaikuttamiseen ja lobbaamiseen tavalla, joka on huomattavasti laajempaa kuin Nokian tai suomalaisten pankkien vaikutus.
Mutta erona on lähinnä mittakaava: Muskin henkilökohtainen varallisuuden kasvu ja poliittinen vaikutusvalta ylittävät huomattavasti suomalaisten tason, mikä tekee hänen tapauksestaan äärimmäisemmän esimerkin kapitalismin äärimuodoista.
On hämmästyttävää, kuinka vähän tästä itsestäänselvyydestä keskustellaan julkisesti. Yksi syy on sankaritarinan vetovoima: se tarjoaa yksinkertaisen ja inspiroivan selityksen monimutkaiselle ilmiölle.
Muiden innovaatioiden hyödyntäminen
Toinen syy on median sidonnaisuus teknologiajätteihin, joiden mainosrahoitus ja vaikutusvalta voivat ohjata julkista keskustelua.
Lisäksi poliittiset toimijat hyötyvät Muskin kaltaisista esimerkeistä, jotka tukevat kapitalismin menestysnarratiivia.
Tiedon hajanaisuus ja teknologian monimutkaisuus vaikeuttavat kriittistä tarkastelua – julkisen tuen muodot ovat hajautettuja ja vaikeasti hahmotettavia, mikä tekee ilmiöstä vaikeasti lähestyttävän.
Muskin tarina ei siis ole vain yksilön menestystarina, vaan kuvaus järjestelmästä, jossa valtion ja yhteiskunnan resurssit valjastetaan yksityisen voiton palvelukseen.
Hänen roolinsa ei vastaa modernin yrittäjän myyttiä, vaan heijastaa rakenteellista vallan ja varallisuuden kasautumista pienen teknologiaeliitin käsiin.
Blogini on tapani pohtia valtaa nykymaailmassa
Zohran Mamdani, joka on syntynyt Ugandassa ja noussut poliittiseen asemaan yhteiskunnallisen aktivismin kautta, edustaa toisenlaista poliittista kulttuuria – sellaista, jossa yhteisön ääni, julkisten palveluiden puolustaminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat keskiössä.
Hänen kampanjansa keskittyi vuokrien jäädyttämiseen, maksuttomaan joukkoliikenteeseen ja universaaliin päivähoitoon – toimenpiteisiin, jotka haastavat nykyisen vallan rakenteet ja tarjoavat konkreettisia vaihtoehtoja teknokraattiselle hallinnalle.
Mamdanin valinta voidaan nähdä sekä vastavoimana että osoituksena siitä, että ihmiset osaavat ajatella.
Se kertoo kansalaisyhteiskunnan kyvystä tunnistaa rakenteellisia epäkohtia ja toimia niiden korjaamiseksi. Samalla se osoittaa, että demokratia voi tuottaa johtajia, jotka eivät edusta pääomaa vaan periaatteita – ja että järjestelmän sisällä on edelleen tilaa muutokselle.
Mamdanin voitto vastaliikkeenä
Teknologianuskoisen, pikkumaisen ja kulttuurittoman vallan vastapainona nousevien toimijoiden on oltava poikkeuksellisia, mutta hekään eivät voi menestyä yksin. New Yorkin pormestariehdokkaana Mamdani kohtasi yli 40 miljoonan dollarin kampanjan, jolla yritettiin estää hänen valintansa. Miljardöörit kuten Bill Ackman (1,75 miljoonaa dollaria), Ronald Lauder (750 000 dollaria) ja Michael Bloomberg (8,3 miljoonaa dollaria) pumppasivat valtavia summia häntä vastustaviin järjestöihin.
Mamdanin voitto on merkittävä siksi, että se osoittaa: demokraattisessa järjestelmässä kansalaisten äänet voivat päihittää miljardöörien rahat. Tämä luo ennakkotapauksen, jossa taloudellinen valta ei automaattisesti käänny poliittiseksi vallaksi. Hänen kampanjansa teki näkyväksi sen, miten miljardöörit käyttävät varallisuuttaan poliittiseen vaikuttamiseen, ja tämä läpinäkyvyys voi heikentää oligarkkien kykyä toimia kulissien takana.
Mutta miksi miljardöörit pelkäsivät Mamdania niin paljon? Vastaus löytyy tarkastelemalla sitä, miten teknomiljardöörit ovat rakentaneet valtaansa – ja miten he puolustavat sitä.
Pikkumaisia ja pitkävihaisia – teknomiljardöörien kulttuurittomuus
Otetaan mukaan nykymaailmassa vaikuttavista edellisten 20-vuoden aikana valtaosan varallisuudestaan kasvattaneista kolme. Jo mainittu Elon Musk ja tämän kanssa PayPal-mafiaan kuulunut Peter Thiel (varapresidentti JD Vancen poliittisen toiminnan rahoittaja) sekä Metan Mark Zuckerberg. He hallitsevat globaalia teknologiaa, viestintää ja infrastruktuuria ja vaikuttavat siihen, miten ihmiset kommunikoivat, mitä tietoa he saavat ja miten yhteiskunnat kehittyvät. Heidän valtansa on kulttuurisesti ja teknologisesti laajaa, mutta ei välttämättä institutionaalisesti syvää.
Muskia, Thieliä ja Zuckerbergiä yhdistää kolme asiaa: pikkumaisuus, tekopyhä sananvapausretoriikka ja median käyttäminen oman vallan vahvistamiseen. He esittävät olevansa sananvapauden puolustajia, mutta todellisuudessa he sensuroivat ja manipuloivat sisältöä omien poliittisten ja taloudellisten intressiensä mukaisesti.
Musk kutsuu itseään ”sananvapausabsolutistiksi”, mutta hän on sulkenut tai rajoittanut tilejä, jotka kritisoivat häntä henkilökohtaisesti. Hän on sensuroinut ”from the river to the sea” -lauseen käyttäjiä. Iskulause viittaa alueeseen Jordanjoen ja Välimeren välillä, ja sitä ovat käyttäneet sekä Hamas että rauhanaktivistit ja antisionistiset juutalaisryhmät kritisoiessaan Israelin politiikkaa. Hänen reaktionsa kritiikkiin ovat usein pikkumaisia ja henkilökohtaisia.
Thiel lahjoitti kerran Committee for Protection of Journalists -järjestölle, mutta käytti 10 miljoonaa dollaria salaiseen juridiseen sotaan Gawker-mediaa vastaan, koska se oli paljastanut hänen homoseksuaalisuutensa vuonna 2007. Hän odotti yhdeksän vuotta kostotilaisuutta, kunnes yksi hänen rahoittamistaan oikeusjutuista (Hulk Hoganin tapaus) onnistui tuhoamaan median. Toimittajajärjestö RSF kutsui Thielin toimintaa ”vakavaksi uhaksi lehdistönvapaudelle”.
Zuckerberg väittää, ettei enää taivu hallituksen painostukseen, mutta Meta on shadowbannut tilejä (sisältö piilotetaan muilta käyttäjiltä, ilman että tämä käyttäjä itse tietää asiasta), jotka jakavat tietoa aborttipillereistä, ja noudattanut välittömästi Trumpin hallinnon vaatimuksia poistaa perustuslain suojaamaa sisältöä. Hänen pikkumaisuutensa ilmenee alttiutena mukautua poliittisiin paineisiin oman edun vuoksi.
Thieliä kutsutaan hyvällä syyllä ”vaikutusvaltaisimmaksi oikeistolaiseksi viimeisen 20 vuoden aikana” ja ”uudeksi Kochiksi”. Koch-veljekset – David ja Charles,loivat ideologisen ja rakenteellisen pohjan – ajatushautomot, lobbausverkostot, poliittisen rahoituksen – jota nykyiset teknomiljardöörit hyödyntävät.
Kaikki kolme jakavat libertaarisen ideologian, jossa he vaativat minimaalista sääntelyä itselleen mutta käyttävät valtaansa muiden vapauksien rajoittamiseen: vapaus itselle, kontrolli muille.
Julminta historian ivaa on minusta se, miten nämä amerikkalaiset teknomiljardöörit ovat teknologisesti vaikutusvaltaisia, mutta ihmisinä he vaikuttavat olevan yhtä kädettömiä kuin maailman tunnetuimmat diktaattorit. Pikkumaisia ja pitkävihaisia.
Kiina kuritti teknomiljardööriään
Mutta teknomiljardöörien valta ei ole absoluuttinen. Kiina on osoittanut, että valtio voi kurittaa teknomiljardöörejä, jotka haastavat sen auktoriteetin.
Kun Jack Ma kritisoi Kiinan rahoitusviranomaisia lokakuussa 2020, seurauksena oli ennennäkemätön kurinpalautus: Ant Groupin maailmanhistorian suurin listautuminen peruttiin, Alibaba sai 2,75 miljardin dollarin sakon, ja sääntelyiskut poistivat yli 1,5 biljoonaa dollaria Kiinan teknologiayritysten arvosta. Ma:n henkilökohtainen omaisuus putosi alle puoleen.
Ma oli aiemmin pystynyt estämään keskuspankin QR-koodien maksujen kiellon omalla vaikutusvallallaan – ”raaka voimannäyttö, johon ei edes Silicon Valleyn yritys ole kyennyt”. Mutta kun Kiinan hallitus päätti kurittaa Maa, hänellä ei ollut mitään puolustuskeinoja.
Kiinassa Xi Jinping edustaa valtiollista, autoritaarista valtaa, joka on geopoliittisesti syvempää ja institutionaalisesti vahvempaa kuin yksittäisten teknomiljardöörien valta. Hänen vaikutusvaltansa ulottuu lainsäädäntöön, armeijaan ja kansainväliseen politiikkaan – alueille, joilla yksityinen pääoma ei yksin riitä.
Vallan monimuotoisuus
Pointtini ei ole puolustaa Kiinan autoritaarista järjestelmää, vaan osoittaa, että vallan muodot eroavat toisistaan. Länsimaissa teknomiljardöörit toimivat lähes sääntelemättömästi ja heidän valtansa on globaalia, mutta Kiinassa valtio säilyttää lopullisen auktoriteetin.
Kumpikin malli sisältää vakavia ongelmia demokratian ja yksilönvapauksien kannalta.
Mamdanin voitto New Yorkissa ja Kiinan kurinpito Jack Maa kohtaan osoittavat saman asian: teknomiljardöörien valta ei ole absoluuttinen. Demokratiassa kansalaiset voivat haastaa sen vaaleilla, autoritaarisessa valtiossa hallitus voi murskata sen.
Vallan muotoja on monia – ja niiden dynamiikka kertoo paljon siitä, millaisessa maailmassa elämme.
