Venäjän poliittinen järjestelmä on huolellisesti lavastettu näytelmä, jossa viralliset tittelit toimivat pelkkänä rekvisiittana.
Kansa näyttelee sivuosaa, kun todellinen valta lepää sukulaisuusverkostojen käsissä: 76 prosentilla tutkituista valtion virkamiehistä on sukulaisia joko vallan elimissä tai Kremlistä riippuvaisessa liiketoiminnassa. Toisin sanoen kolme neljästä valtion palveluksessa olevasta on joko nostanut vähintään yhden sukulaisensa valtaan tai saanut itse paikkansa vaikutusvaltaisen sukulaisen kautta.
Putinin asema on vakaa, mutta kyse ei ole vain yksittäisestä diktaattorista. Järjestelmä nojaa valtarakenteeseen, joka muodostuu henkilökohtaisista suhteista, sukulaisuudesta ja uskollisuusverkostoista.
Tämä järjestelmä, jota voidaan kuvata moderniksi feodaalivaltioksi, on osoittautunut yllättävän kestäväksi, mutta samalla juuri rakenteidensa vuoksi haavoittuvaksi.
Proektin tuore selvitys ja Olga Kryshtanovskajan pitkän aikavälin tutkimukset paljastavat, kuinka Putinin ympärille on kasvanut perinnöllinen aristokratia.
Putinin lähipiiri ei ole satunnainen joukko irrallisia ystäviä, vaan järjestelmällisesti rakentunut aristokratia, jossa Rotenbergit, Kovaltšukit, Timtšenkot ja muut perheet hallitsevat taloutta ja politiikkaa sukupolvien yli.
Nämä perheet toimivat omien etujensa mukaan, mutta niiden asema riippuu suoraan Putinin suojeluksesta ja järjestelmän jatkumisesta – mikä tekee niistä sekä järjestelmän tukipilareita että sen haavoittuvuuden lähteitä.
Putinin järjestelmä muistuttaa yhä enemmän feodaalivaltiota
Näyttämön päähenkilö on Putin, mutta hänen ympärilleen rakentunut lojaalisuuden verkko on se, joka pitää kulissit pystyssä.
Esimerkkinä toisiaan ruokkivasta eliitistä käy televisiossa vuoden 2025 alussa nähty kohtaus, joka tiivisti koko järjestelmän luonteen. Varapääministeri Dmitri Patrušev vieraili Brjanskin alueella isänsä ja setänsä kanssa – molemmat merkittäviä hallituksen virkamiehiä. Tapahtuma muistutti enemmän perhematkaa kuin virallista tarkastusta, varsinkin kun alueen kuvernöörin, Aleksandr Bogomazin, viisi sukulaista hallitsee lähes koko alueen maatalousalaa.
Yksi hallitseva dynastia kohtasi toisen, eikä tämä ollut poikkeus, vaan sääntö. Sivusto esittelee verkoston, joka on järjestelmän selkäranka, ja ulottuu kaikille elämänalueille.
Proekt kuvaa, että nämä perheet muodostavat ”uuden aristokratian”, jos toisen ja kolmannen sukupolven edustajat ottavat valta-asemia yrityksiin, hallituksiin ja virastoihin – ei meritokratian, vaan sukulaisuuden ja verkostojen perusteella. Myös avioliitot dynastioiden välillä lujittavat verkostoa, koska ne yhdistävät omaisuutta ja vaikutusvaltaa, luoden yhä tiiviimmän eliitin kehän Putinin ympärille. Kaiken kaikkiaan epävirallinen hierarkia on tärkeämpää kuin muodolliset virat. Niitä tärkeämpää ovat henkilökohtaiset suhteet Putiniin ja muihin lähipiirin jäseniin, ja tämä tekee järjestelmästä läpinäkymättömän ja ennakoimattoman.
Sukulaisuus vakuutena – nepotismin välttämättömyys
Miksi nepotismi on niin keskeistä Venäjällä? Keskeisin syy on luottamuksen puute. Järjestelmä luottaa ainoastaan perheenjäseniin salaisuuksien säilyttämisessä ja riskien minimoinnissa. Tämä luottamuksen logiikka on sementoinut järjestelmän sulkeutuneisuuden.
Proektin tutkimus, joka kattaa noin 1500 korkean tason virkamiestä, on paljastava.
Kehitys ei ole tullut yllätyksenä: Kryštanovskaja havaitsi työryhmineen jo vuonna 2003, että neljännes Putinin eliitistä koostui entisistä tai toimivista sotilas- ja turvallisuuspalvelujen upseereista, niin sanotuista silovikkeista. Jo tuolloin paljastuivat oraat uudenlaisten vallankäyttäjien nousulle.
Proektin tutkimus vahvistaa Kryštanovskajan ennusteen: järjestelmä on kypsynyt ja muuttunut sukupolviseksi. Vallan periytyminen ei ole enää poikkeus, vaan sääntö.
Kuten olettaa saattoikin, on Putinin perhe verkostoitunein: 26 sukulaista ja appivanhempaa on mukana hallinnossa tai valtionyhtiöissä – enemmän kuin yhdelläkään Neuvostoliiton tai Venäjän hallitsijalla, jopa Romanoveihin verrattuna.
Putinin veljenpojilla ja vävyllä on korkeita asemia hallituksessa, Gazpromissa, RosHydrossa, ja nämä omistavat myös osuuksia suurissa hiiliyhtiöissä. Putin nimitti henkilökohtaisesti Viktor Hmarinin RosHydron johtajaksi.
[Aiheesta on kirjoittanut suomeksi Verkkouutiset 6. päivä marraskuuta: ”Myös tutkivaan journalismiin erikoistunut Agenstvo kirjoitti Putinin toisen serkun poika Viktor Hmarin nuorempi johtaa Venäjän suurinta vesiyhtiötä RusHydroa. Hänen isänsä Viktor Hmarin vanhempi ansaitsi Gazpromin avulla. Putinin entiset ja nykyiset vävyt ovat saaneet rahansa Venäjän kaasu- ja öljyteollisuudesta. Maria-tyttären aviomies Jevgeni Nagornyi johtaa Murmansk-Transgaz-kaasuyhtiötä ja Jekaterina-tyttären aviomies Igor Zelenskiy taas vastaa miehitetyn Sevastopolin teatterin rakentamisesta.”]
Vanhempi Hmarin on omistanut Suomessa kiinteistöjä, ja monet muutkin Proektin listaan päässeet Putinin tuella menestyneet tunnetaan myös Suomessa. He ovat luoneet siteet myös naapurimahan ja osa heistä oli pitkään maassamme arvostettuja kansalaisia.
Rotenbergit (Arkadi ja Boris):
Rotenberg-veljekset mainitaan Proektin aineistossa keskeisinä Putinin lapsuudenystävinä judosta ja Pietarin ajoilta. Arkadi Rotenberg on rakentanut massiivisen rakennusimperiumin ja infrahankkeita kuten Krimin silta, kun taas Boris Rotenberg on ollut mukana energiasektorilla ja urheilubisneksessä. Molempien perheet ovat laajentuneet uusiin sukupolviin: Rotenbergien lapset ovat ottaneet johtavia asemia yrityksissä ja julkisessa elämässä, ja heidän avioliittonsa ja henkilökohtaiset suhteensa (kuten Doguzovan tapaus) yhdistävät heitä muuhun eliittiin.
Kovalšukit (Juri ja Mihail):
Kovaltšuk-veljekset ovat Proektin mukaan toinen keskeinen dynastia. Juri tunnetaan ”Putinin pankkiirina” ja Rossija-pankin kautta hän on ollut mukana Kremlin taloudellisissa sisäpiireissä. Hänen veljensä on akateemikko ja Mihail johtaa Kurtšatov-instituuttia ja on ollut keskeinen tieteen ja teknologian lobbaaja. Kovaltšukit edustavat ”tieteen ja rahan” kaksoisvaikutusta, ja heidän perheenjäsenensä ovat levittäytyneet eri valtionyrityksiin ja säätiöihin. Juri Kovaltšukin poika Boris etenee nopeasti Kremlin valvontaosastolta kirjanpitokamarin johtoon.
Timtšenko (Gennady):
Gennady Timtšenko mainitaan yhtenä vaikutusvaltaisimmista Putinin pitkäaikaisista liikekumppaneista, erityisesti energiasektorilla. Hänen omaisuutensa on kasvanut öljy- ja kaasukaupan kautta, ja josta on rakentanut monipuolisen imperiuminsa, joka ulottuu logistiikasta urheiluun. Hänen perheensä ja lähipiirinsä ovat yhdistyneet muihin eliittiperheisiin avioliittojen ja liikekumppanuuksien kautta, mikä vahvistaa verkostoa
Läheisyys ratkaisee – Putinin sisäpiiri ja dynastiat
Ramzan Kadyrov hallitsee Tšetšeniaa vähintään 95 perheenjäsenen avulla. Nikolai Patrušev on nostanut poikansa Dmitrin varapääministeriksi, ja tätä pidetään jopa mahdollisena Putinin seuraajana.
Tämä dynastioiden luominen ei ole jää hallintoon vaan ulottuu myös mediaan. Alexei Gromov toimii epävirallisena ”median kuraattorina”, eikä hänen asemansa perustu pelkästään virkaan, vaan henkilökohtaisiin suhteisiin Putinin lähipiiriin. Media on keskeinen osa samaa lojaalisuusverkostoa, joka hallitsee politiikkaa.
Yllättävin piirre järjestelmässä on kuitenkin ”vieraantuneiden serkkujen” rooli. Proektin havainnot nostavat esiin Putinin laajan, osin etäisen sukupiirin, joka ujuttautuu valtion ja valtionyritysten huipulle.
Esimerkkinä on Kirill Dmitrijev, joka näyttää teknokraatilta, mutta on avioliiton kautta kytköksissä Putinin tyttäreen Katerina Tihonovaan. Dmitrijevin vaimo Natalja Popova on Putinin tyttären opiskelukaveri.
Perjantaisessa I tak dalee -ohjelmassa Dožd-kanavalla Mihail Fismanin ja Proektin Mihail Rubinin dialogissa käy ilmi, että Dmitrijevilla on “vähintään sisäänpääsyllä lähipiiriin – Putinin tyttären läheisen ystävän ja työtoverin aviomiehenä”, eli hän on perhe- ja ystäväverkoston kautta hyvin lähellä “keisarillisia korvia”.
Viime päivinä julkasuudessa spekulaation kohteena ollut ulkoministeri Sergei Lavrov ei ole verisukua Putinille, mutta Rubinin analyysin ytimessä on, että hänen asemansa ja turvansa riippuu siitä, kuinka tyytyväinen Putin on ulkoministeriinsä ja miten lähellä olevat henkilöt – kuten Dmitrijev, jolla on pääsy Tihonovan ja Kremlin kautta – pystyvät vaikuttamaan Putinin mielialoihin.
Verkostoitumisen tarve paljastaa järjestelmän syvimmän heikkouden: se ei luota kehittyneisiin instituutioihin, vaan arkaaisiin, henkilökohtaisiin siteisiin – se on järjestelmän selkäranka, jossa sukulaisuuden ja luottamuksen siteet ohittavat muodollisen meritokratian.
Toinen havainto vie tarinan kriisiin: viralliset asemat menettävät merkityksensä epävirallisten verkostojen rinnalla.
Rotenbergeista puhutaan Putinin ystäväpiirin ja heidän jälkeläistensä kautta – ja juuri yhteydessä siihen, miten ”Putinin ystävien lapset” ovat usein virkanimitysten todellinen moottori.
Rotenbergit näyttäytyvät siis esimerkkinä siitä, miten Putinin pitkäaikaiset ystävät ja heidän perheensä ovat muodostaneet oman taloudellis-poliittisen luokkansa, joka ulottaa vaikutuksensa ministeriöihin, virastoihin ja valtion rahavirtoihin.
Proektin selvityksen tulokset liittyvät pitkään kaareen ja esittelevät vallan kammarien vaikutusvallan pysymisen perinteisesti venäläisenä eli vanhoillisena ja sukupuolten tasa-arvoa vähättelevänä.
Rubinin mukaan Zarina Doguzova, maan sisäisestä turismista vastannut johtaja, matkusti koko virkakautensa ajan jatkuvasti ulkomaille Arkadi Rotenbergin pojan kanssa – ja Rubin sanoo suoraan, että hän oli tämän ”rakastajatar”.
Rubin kertoo, että häntä ei niinkään moraalisesti “järkytä suhde”, vaan se, että “ei edes joku iso pomo vaan Putinin ystävän poika” pystyy käytännössä nostamaan oman kumppaninsa liittovaltion viraston johtoon.
Tällainen käy esimerkkinä siitä, miten Putinia lähellä olevien ystävien lapset – Rotenbergin poika mukaan lukien – yhdessä käytännössä “hallitsevat maata”: he pystyvät vaikuttamaan nimityksiin ja virkauriin ohi normaaleiden meritokraattisten ja hallinnollisten mekanismien.
Rubin ja Proektin tutkijat kuvaavat, että naisia on ylemmissä valta-asemissa vain noin 15 prosenttia mikä heijastaa autoritaarisen, turvallisuuspalvelutaustaisen eliitin rakennetta.
Venäjän ylimmän johdon kuva on selvästi miesvaltainen: suuren osan huipputehtävistä täyttävät silovikit (FSB, armeija, turvallisuuspalvelut), ja nämä urapolut ovat historiallisesti suljettuja naisilta.
Naiset nousevat useammin pehmeämmille sektoreille (kulttuuri, turismi, joitain sosiaalipolitiikan alueita), tai he ovat lähipiirin avainhahmoja epävirallisissa rooleissa – kumppaneina, “ensimmäisinä rouvina”, hankkeiden suojelijoina – mutta he eivät näy muodollisesti vallan ytimessä samassa määrin kuin miehet.
Varjojen tasapaino
Voiko Putin jatkaa vallassa vielä vuosikymmenen? Hänen asemansa on vahva, mutta taloudelliset paineet, kansainvälinen eristyminen ja sisäiset ristiriidat voivat horjuttaa tasapainoa. Järjestelmä on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta kriiseissä, mutta se, joka nojaa epävirallisiin siteisiin, on vahva vain niin kauan kuin lojaalisuusverkot kestävät. Jokainen särö tässä verkossa voi olla uuden draaman alku.
Lopullinen ironia on, että tämä miesvaltainen ja dynaaminen järjestelmä ei kuitenkaan luo pysyvää dynastiaa.
Putinin perhe ei muodosta klassista dynastiaa. Rubin korostaa, ettei ole nähtävissä “perijöiden juoksukilpailua”. Tyttäret eivät kilpaile vallasta, vaan toimivat varallisuuden ja lojaalisuusverkostojen kautta.
Hänen tulkintansa on, että Putin ei rakenna muodollista dynastiaa, vaan aikoo itse pysyä vallassa niin kauan kuin mahdollista; tyttäret ja suku toimivat enemmän varallisuuden, suojan ja lojaalisuusverkostojen kautta kuin avoimina poliittisina kruununperijöinä.
Ennuste ei lupaa nopeita käänteitä, mutta järjestelmän, joka on rakentunut henkilökohtaiseen luottamukseen institutionaalisen vahvuuden sijaan, pitkä varjo ulottuu vielä kauas – ellei talouden kriisi tai eliitin sisäinen valtataistelu murra sen perustaa. Lopulta sen suurin vahvuus – tiivis perhe- ja luottamusverkosto – on myös sen suurin haavoittuvuus.
