Rajavirkailija ei kysynyt politiikasta. Hän kysyi hillosta.
Venäläinen riippumaton media Meduza julkaisi elokuussa lukijoiden tarinoita rajanylityksestä. Ivan kertoi matkasta Saksasta Venäjälle. Kertomus levisi nopeasti venäläisessä somessa, kun Novaja Gazeta Europen päätoimittaja Kirill Martynov kommentoi tarinaa toteamalla, että Kafka olisi mykistynyt.
”Venäjän rajan ylitys voi toisinaan tapahtua muutamassa sekunnissa, toisinaan se voi kestää useita päiviä ja johtaa jopa rikosoikeudenkäynnin vireillepanoon.”
Miksi? Rajalla ei kysytty oppositiosta, sodasta tai poliittisista mielipiteistä. Virkailija vain selasi matkustajan puhelinta ja pysähtyi valokuvaan, jossa tämän takana näkyi roskakatos. Tarkemmin katsottuna yhdessä roskasäiliössä oli sodanvastainen tarra. Sen jälkeen keskustelu siirtyi jätteiden lajitteluun. Virkailija tiedusteli Saksan kierrätysjärjestelmästä, muovipullojen korkeista ja siitä, ärsyttävätkö korkit matkustajaa. Myöhemmin hän kiinnostui aamiaiskuvassa näkyneestä ranskalaisesta hillopurkista. Miksi juuri ranskalainen? Kuka sen oli ostanut? Miksi tyttöystävä oli ostanut sen? Asuivatko he yhdessä?
Lopulta viranomainen pyysi soittamaan matkustajan äidille. Kymmenminuuttisen puhelun pääaiheeksi muodostui peruna. Kuinka paljon sitä oli ostettu, mistä kaupasta ja miksi se oli laitettu kiehumaan juuri ennen pojan saapumista.
Kertomuksen lopussa äiti kysyy rajavirkailijalta: ”Nuori mies, syötkö perunoita?”
Tuossa hetkessä tarina muuttuu lähes farssiksi. Samalla siinä piilee sen todellinen vakavuus.
Epäluottamuksen banalisaatio
Olen Venäjän mediaa käsittelevässäni tutkimuksessani käyttänyt käsitettä epäluottamuksen banalisaatio kuvatakseni ilmiötä, jossa kontrolli ei enää tarvitse suuria ideologisia perusteluja. Se ei vaadi näyttäviä syytöksiä, poliittisia tunnustuksia tai edes varsinaista rikosepäilyä.
Riittää, että epäluulo kohdistuu mihin tahansa.
Roskatarraan. Muovikorkkiin. Hillopurkkiin. Perunoihin.
Pelko syntyy ennakoimattomuudesta
Juuri tämä tekee elämästä hankalaa, mutta tutkimukselle kiinnostavan. Kontrollin tarkoitus ei näyttäisi olevan niinkään tiedon hankkiminen kuin epävarmuuden tuottaminen.
Kuulusteltava ei voi tietää, mikä yksityiskohta seuraavaksi muuttuu merkitykselliseksi. Hän ei voi valmistautua tilanteeseen, koska mikään arkinen asia ei ole liian vähäpätöinen herättääkseen viranomaisen kiinnostuksen.
Tässä mielessä Martynovin Kafka-viittaus on osuva. Kafkan romaaneissa yksilö joutuu vastaamaan kysymyksiin, joiden logiikka jää hänelle hämäräksi. Syyte saattaa olla olemassa, mutta sen sisältöä ei koskaan täysin paljasteta.
Meduzan kertomuksessa epäselväksi jää, mitä viranomainen oikeastaan etsii. Silti kysymyksiä riittää loputtomiin.
Eksiilimedia kokemusten arkistona
Tarina kertoo myös jotakin venäläisen eksiilimedian nykyisestä roolista.
Meduza julkaisi tekstin yhtenä lukijoiden omista kertomuksista, ei toimituksellisena uutisena. Ratkaisu on merkittävä. Kyse ei ole ainoastaan yksittäisestä rajatarkastuksesta, vaan kokemuksesta, jonka monet tunnistavat omakseen.
Venäjän jättänyt journalistinen media toimii nykyään yhä useammin yhteisöllisen muistin ja kokemusten arkistona.
Se ei pelkästään raportoi tapahtumista vaan kokoaa yhteen kertomuksia, joiden avulla Venäjältä lähteneet ihmiset hahmottavat suhdettaan kotimaahansa ja sen muuttuneisiin instituutioihin.
Samalla on muistettava, ettei diaspora ole yhtenäinen yhteisö eikä venäjänkielinen media automaattisesti opposition ääni. Eri toimituksilla, toimittajilla ja yleisöillä on erilaiset poliittiset näkemykset ja tavoitteet. Yhteistä niille on kuitenkin pyrkimys ymmärtää ilmiöitä, joita virallisen julkisuuden kautta on yhä vaikeampi kuvata.
Ehkä juuri siksi tarina hillopurkista, roskatarrasta ja perunoista levisi niin laajalle. Se ei kerro vain yhdestä rajatarkastuksesta. Se kuvaa järjestelmää, jossa epäluulo on irtautunut alkuperäisestä tarkoituksestaan ja muuttunut osaksi arkea.
Joskus vallan luonteesta oppii enemmän hillopurkin kuin ideologisen julistuksen kautta.
Kirjoittaja tutkii venäläistä mediaa ja journalismia Kordelinin säätiön apurahalla. Hän on haastatellut yli sataa venäläistä toimittajaa ja mediatutkijaa.
#kordelininsäätiö @kordelininsaatio
