Tuoreiden raporttien mukaan teknologiajätit Mark Zuckerberg, Elon Musk ja Jeff Bezos kilpailevat tulevan presidentin Donald Trumpin suosiosta: miljoonat ovat pieniä rahoja kun ne voidaan sijoittaa tulevaisuuden johtajaan – 78-vuotiaaseen moneen kertaan tuomittuun rikolliseen.
Piilaakson johtajien keskuudessa kyse ei ole pelkästään liike-elämän intresseistä, vaan myös ideologisesta linjauksesta, kertovat medialähteet Yhdysvalloissa. Washington DC:ssa teknologiajohtajien uudella koalitiolla on aiempia sukupolvia vähemmän yhteistä perinteisten demokraattien kanssa, mikä merkitsee merkittävää poikkeamaa Piilaakson historiallisesti liberaalista maineesta.
Vapaamielinen Kalifornia vaihtuu Texasiin. Metan moderoinnin siirtäminen osavaltiosta toiseen sisältää myös symboliikkaa, joka tuntuu helpolta ymmärtää alueiden historiallista taustaa vasten myös Suomessa, vaikka ei tietäisi Yhdysvaltojen todellisuuksista yhtään mitään enemmän kuin televisiosta on voinut nähdä.
Hesarissa toimituspäällikkö Jussi Pullinen arvioi, että Meta tekee täyskäännöksen.
”Yhtiö luopuu ulkopuolisista faktantarkistajista, jotka ovat Zuckerbergin mukaan olleet ’poliittisesti liian puolueellisia’. Tilalle tulevat yhteisön huomautukset, joissa Zuckerberg kertoi Metan ottavan mallia Elon Muskin omistamasta X:stä. Samalla yhtiö löysää rajoituksia ’maahanmuuton ja sukupuolen’ kaltaisten aiheiden ympärillä.”
Lojaalisuus ratkaisee
Trumpille teknologian jätit esittelevät sopeutumistaan uuteen poliittiseen todellisuuteen: he ovat ottaneet onkeensa, koska henkilökohtainen lojaalisuus Trumpia kohtaan voi vaikuttaa merkittävästi heidän yritystensä kohtaloon.
Uudelle trumpilaiselle ajalle on ominaista henkilökohtaisen varallisuuden hankkimisen ja sellaisen poliittisen ideologian yhdistelmä, jossa vastustetaan teknologiayhtiöiden vastuullisuutta ja demokraattisten arvojen edistämistä kansainvälisesti.
Poliitikot Yhdysvaltojen ulkopuolella ovat paljon vartijoita. Siksi kansalaisten on Euroopassa varmistettava, että heidän edustajansa seuraavat tarkkaan ja ovat valmiita reagoimaan Yhdysvaltojen kehitykseen.
Zuckerbergin lipevä kumarrus
Metan toimitusjohtaja Zuckerberg on tehnyt dramaattisen käänteen suhteessaan Trumpiin, mikä on merkki keskeisestä muutoksesta yhtiön politiikassa.
Jo marraskuussa 2024 Zuckerberg nöyrtyi ja teki oman Canossan matkansa ja vieraili Trumpin Mar-a-Lagon huvila-alueella. Vierailun jälkeen Meta ilmoitti tekevänsä miljoonan dollarin lahjoituksen Trumpin virkaanastujaiskomitealle.
Suurten teknologiajättien lähestymistavan muutoksesta kertovat myös Facebookin suunnitelmat lieventää sisällön moderointikäytäntöjä ja entisen republikaanipoliitikon Joel Kaplanin nimittäminen Metan julkisesta politiikasta vastaavaksi johtajaksi.Wikipediaan lisätyn lainauksen mukaan Kaplan vastusti vuoden 2016 vaalien aikana sellaisten Facebook-ryhmien sulkemista, joiden väitettiin levittävän valeuutisia.
Zuckerberg ei ole ennenkään ollut mikään demokratian kannattajan malli, mutta Trumpin näkemyksien hyväksyminen kielii pyrkimyksestä muuttaa maailmaa sellaiseksi, ettei vastuullisesta sananvapaudesta jää jäljelle yhtään mitään.
Liittoutuminen Trumpin kanssa
Elon Musk aikoo saada rahansa takaisin: hän sijoitti 277 miljoonaa dollaria Trumpin uudelleenvalintakampanjaan. Tiettävästi Muskin nettovarallisuus on jo kasvanut 203 miljardilla dollarilla Trumpin kanssa solmitun ystävyyden ansiosta.
Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtajan tuki Trumpille on jotain käsittämätöntä. Samoin ovat Muskin voitotkin. Ja lisää on varmasti tulossa. Monen mielestä Piilaakson johtajien keskuudessa ja Muskin tuen taustalla kyse ei ole pelkästään liike-elämän intresseistä, vaan myös ideologisesta linjauksesta.
Teknologiajohtajien motiivit
Yhdysvaltojen ja maailman rikkaimmat miehet – kuten Amazonin perustaja Jeff Bezoskin, ovat arvostelleet äänekkäästi Trumpia, mutta rajaton ahneus on vienyt voiton eikä trumpilaisella järjettömyydellä ansaitsemista estä mikään.
Teknologiamogulit pyrkivät saamaan kilpailulainsäädännön noudattamisen valvonnan löysemmäksi, vähentämään sääntelyn valvontaa ja edistämään tekoälyä suosivaa politiikkaa, jossa hallituksen puuttuminen on mahdollisimman vähäistä.
Amerikkalaisten medialähteiden mukaan kullakin kolmesta mainitusta johtajasta on erityisiä kiinnostuksen kohteita: Zuckerberg aikoo muuttaa omistamiensa alustojen sisällönmoderoinnin politiikkaa Trumpin sananvapauskannan mukaiseksi. Musk pyrkii merkittävään asemaan teknologia- ja budjettipolitiikan päätöksenteossa, ja Bezos korjaa menneitä suhteitaan suojellakseen Amazonin liittovaltion tason sopimuksia.
**
Twitteristä luopuminen ei ole tuottanut monelle – ei myöskään minulle mitään ongelmia, mutta Facebookin kautta olen vuosikymmenet jo pitänyt yhteyttä useisiin ihmisiin.
Yksi vastaus aiheeseen “Zuckerberg, Musk ja Bezos ottavat kaiken irti Trumpista”
”Zuckerbergin linjausta ja erityisesti sen ajoitusta on helppo tulkita kädenojennuksena Trumpin hallinnolle.
Republikaanien ja Metan välit ovat olleet jännitteiset, eikä somejätti halua jäädä paitsioon 20. tammikuuta alkavalla Trumpin presidenttikaudella. Samaan suuntaan vihjasi jo viime viikolla uutinen, jonka mukaan Metan yhteiskuntasuhdejohtajaksi tulee republikaanitaustainen Joel Kaplan. Hänen edeltäjänsä, brittiläinen liberaalidemokraatti Nick Clegg jätti tehtävän tammikuun alussa.
Päätösten kokonaisuus kertoo paitsi Metasta ja Yhdysvalloista myös laajemmin ajan hengen ja poliittisen ilmapiirin muuttumisesta. Somepalvelut ovat jälleen uuden aikakauden kynnyksellä.” analyysi:%20Somej%C3%A4tti%20Metan%20uudet%20k%C3%A4yt%C3%A4nn%C3%B6t%20kertovat%20laajemmasta%20muutoksesta%20internetiss%C3%A4%0A%0Ahttps%3A//suomenkuvalehti.fi/politiikka-ja-talous/analyysi-somejatti-metan-uudet-kaytannot-kertovat-laajemmasta-muutoksesta-internetissa/?shared=1313041-41354c96-4%0A