Juhannuksen alla pidetyt – jo perinteiset – Kultaranta-keskustelut maalasivat kuvan maailmasta, joka on perustavanlaatuisessa murroksessa. Vanha, länsikeskeinen maailmanjärjestys on väistymässä, ja sen myötä myös perinteinen kehitysapu on muuttumassa uudenlaiseksi kumppanuudeksi.
Eikä kyseessä ole moraaliposeerausta vaan pakon sanelemaa strategiaa. Afrikan maiden ääni on muuttumassa korvaamattomaksi.
Keskusteluissa paljastui raaka realiteetti: länsimaiden kehitysapu on kuin vesipisara kuuman paistinpannun päällä. Mutta todellinen mullistus piilee avunsaajien kapinassa: Benin, Kenia ja Costa Rica vaativat tehtaita, ei riisipusseja.
Kuten Suomen YK-edustaja, suurlähettiläs Elina Kalkku tiivistää: ”Kehitysapu ei ole kehitystä, vaan palvelun pyörittämistä toisen puolesta” – oravanpyörä, josta Afrikka on irtautumassa.
Suomen ulkopolitiikan uusi ohjenuora, ”arvopohjainen realismi”, pakottaa jatkuvaan tasapainoiluun ihanteiden ja geopoliittisten realiteettien välillä. Länsikeskeinen maailma on kuollut, mutta uusi ei ole vielä syntynyt.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ilmaisi näkemyksensä tiiviisti: ”Täydellinen monenkeskinen järjestelmä on utopia, mutta sen tavoittelu tekee meistä toimijoita”.
Ydinviesti on selvä: Euroopan on hylättävä illuusionsa menneestä, investoitava omaan suorituskykyynsä ja toimittava itsevarmasti selviytyäkseen Venäjän varjosta ja Kiinan nousun tuomista haasteista ja Yhdysvaltojen vetäytymisestä kehitysyhteistyöstä. Leväperäisyyteen ei ole varaa vaan rahan syytäminen ilman arvoja voi jopa vahvistaa korruptiota ja autoritaarisuutta.
Globaali etelä nousee ratkaisijaksi
Presidentti Stubb osoitti puheenvuoroissaan vastaansanomattomasti muutoksen toteamalla, että ”globaali etelä on se, joka tulee ratkaisemaan uuden maailmanjärjestyksen”. Tämä ei ole enää sivuhuomio, vaan kansainvälisen politiikan keskiö.
Globaalin etelän maat eivät kaipaa lännen hyväntekeväisyyttä, vaan tasavertaista kumppanuutta, investointeja ja reilua kauppaa.
Beninin ulkoministeri Olushegun Adjadi Bakari totesi, etteivät he halua olla riippuvaisia kehitysavusta.
Kun Benin vaatii tehtaita eikä riisiä, se ei ole haaste – se on mahdollisuus luoda kestävämpi maailma.
Kehittyvät maat vaativat myös oikeudenmukaisempaa velkajärjestelyä ja veroparatiisien kitkemistä, ja EU:n on reagoitava näihin vaatimuksiin.
”Tarvitsemme eurooppalaisia yrityksiä kilpailemaan Kiinan kanssa”
Kenian pääministerin Musalia Mudavadin viesti oli suora: Eurooppa näyttää vetäytyvän juuri kun Kiina on lisäämässä läsnäoloaan.
Kiina on jo nyt yli 120 maalle tärkein kauppakumppani ja käyttää tehokkaasti kauppapolitiikkaa vaikutusvaltansa kasvattamiseen.
Euroopan vastaus tähän, kuten Global Gateway -ohjelma, on askel oikeaan suuntaan, mutta sen on tarjottava todellinen ja houkutteleva vaihtoehto Kiinan mallille. Kyse on perustavanlaatuisesta kamppailusta sääntöpohjaisen maailman ja autoritaaristen mallien välillä.
Kiinan hankkeisiin verrattuna Eurooppa on arvostelijoiden mukaan rakentanut paperitiikerin – viestintään keskittyvän projektin, joka hyödyttää ennen muuta suuryrityksiä. Pahimmillaan se lisää kolonialistisia käytäntöjä. Kuten Kiinankin hankkeissa, ongelmaksi voivat muotoutua kalliit projektit, ihmisoikeusrikkomukset ja ympäristön tuhot.
EU:n kauppa Afrikan kanssa on romahtanut 35 prosenttia vuosina 2010–2025, Kiinan kasvanut 400 prosenttia.
EU on sitoutunut mobilisoimaan 300 miljardia euroa investointeja vuosien 2021–2027 välillä. Monet kehitystoimijat pelkäävät, että nämä uudet prioriteetit merkitsevät siirtymistä pois kehitysperiaatteista.
Ilmastonmuutos, korona ja taloudellinen eriarvoisuus pahentavat tilannetta, ja monilla matalan ja keskitulotason mailla on entistä vähemmän valinnanvaraa ja resursseja tavoitteiden toteuttamiseen.
Todellisuus rakentuu muusta kuin unelmista
Kehitysyhteistyön muutoksen tsunamina voi pitää sitä, että Yhdysvaltojen muuttuva rooli ”väsyneenä valtana” pakottaa Euroopan ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä. Tämä ei ole enää valinta, vaan välttämättömyys.
Samaan aikaan puolustusmenojen lisääminen ei ole pelkkää Yhdysvaltojen miellyttämistä, vaan aitojen eurooppalaisten sotilaallisten kyvykkyyksien ja teollisen perustan rakentamista.
Useissa Kultarannan keskusteluissa korostui, että uuden ajan kehitysyhteistyö on tiiviisti sidoksissa kauppapolitiikkaan, turvallisuuteen ja geopoliittiseen kilpailuun.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ja Nokian geopoliittisten ja hallitussuhteiden johtaja Mikko Hautala painottivat, että Suomen vahvuus on pragmaattinen diplomatia ilman ”megafonipolitiikkaa” tai saarnaamista.
Realismia ulkopolitiikassa edustaa se kanta, että kehitysyhteistyön tulee olla tuloksellista ja synnyttää kestävää liiketoimintaa, ei vain lievittää huonoa omaatuntoa vastikkeettomalla avulla.
Totuuden nimessä on syytä korostaa, että maailmanlaajuisesti kehitysrahoitus on suhteellisen pientä, vain noin 200 miljardia dollaria vuodessa, mikä on alle 0,2 prosenttia maailmantaloudesta.
Euroopan ulkosuhdehallinnon, globaalien asioiden johtaja Taneli Lahti laski, että viidennes maailman globaalista kehitysavusta on kadonnut.
Yhdysvaltojen 40 miljardin leikkaukset ovat aiheuttaneet valtavia ongelmia, kuten WHO:n toiminnan heikentymistä.
Rahoituksen epääminen esimerkiksi ilmastoon liittyvistä hankkeista, on erityisen kriittinen globaalille etelälle, sillä sopeutuminen ilmastonmuutokseen vaatii merkittäviä taloudellisia resursseja ja sitoutumista monenkeskisiin neuvotteluprosesseihin.
Kiina puolestaan on kasvattanut vaikutusvaltaansa ja tarjoaa vaihtoehtoisia rakenteita länsimaisille instituutioille, mikä haastaa monenkeskistä järjestelmää.
Suurvaltojen väliset jännitteet heikentävät kansainvälistä yhteistyötä, mikä näkyy esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston toimintakyvyssä.
Arvojen ja realismin ristipaine
Suomen linja, arvopohjainen realismi, tarkoittaa jatkuvaa valintojen tekemistä.
Keskusteluissa nousi esiin, miten tämä jännite näkyy käytännössä. Europarlamentaarikko Li Andersson (vas.) peräänkuulutti arvojen, kuten ihmisoikeuksien ja kansainvälisten sopimusten, voimakkaampaa puolustamista aikana, jolloin autoritaariset voimat haastavat niitä suoraan.
Andersson kritisoi ajatusta siitä, että kehitysyhteistyötä voitaisiin korvata pelkästään kaupalla – molempia tarvitaan.
European Business Leaders’ Convention -järjestön pääsihteeri Risto E. J. Penttilä ja Halla-aho painottivat realismia ja tuloksia.
Penttilän mukaan elämme uudessa moninapaisessa maailmassa, jossa suurvallat sanelevat sääntöjä, ja vanhan järjestelmän perään on turha haikailla. Halla-aho puolestaan kyseenalaisti kehitysavun prosenttitavoitteet ja korosti tarvetta keskittyä pysyvien tulosten aikaansaamiseen.
Toimittaja Iida Tikka toi esiin pragmaattisen keskitien, jossa eurooppalainen sääntely ja arvot voivat luoda kilpailuetua, kunhan ne eivät tukahduta taloutta.
Suomen tie eteenpäin: rakentaja, ei pelastaja
Presidentti Stubbin mukaan Suomen rooli tässä uudessa maailmassa ei ole toimia yksinäisenä sankarina, vaan aktiivisena rakentajana EU:n kautta.
Tulevaisuudessa Suomen on panostettava entistä enemmän suhteisiin globaalin etelän ja idän kanssa.
Arvopohjainen realismi ei ole päätepiste, vaan työkalu, jolla Suomi navigoi tässä monimutkaisessa ja muuttuvassa maailmassa, puolustaen omia arvojaan ja samalla tunnustaen maailman realiteetit.
Vailla EU:n yhteistä ulkopolitiikka lamaannumme moraalisesti
Ukrainan sodan lopputulos nähdään käänteentekevänä: se tulee määrittämään Euroopan turvallisuusjärjestystä vuosikymmeniksi.
Ukrainan voitto on Euroopan tehokkain puolustus, kun taas sen tappio tekisi turvallisuuden takaamisesta lähes mahdotonta. Tämä korostaa tarvetta Euroopan yhtenäisyydelle ja kyvylle vastata Venäjän aiheuttamiin haasteisiin.
Suomen vaikutusvalta syntyy yhteistyöstä ja kyvystä rakentaa kumppanuuksia niiden kanssa, jotka jakavat tavoitteemme sääntöpohjaisen järjestelmän ylläpitämisestä – erityisesti globaalin etelän maiden kanssa.
Tämä vaatii kuuntelua ja valmiutta antaa globaalille etelälle enemmän valtaa kansainvälisissä instituutioissa.
Toimettomuus paljastaa arvojen epätasapainon
Vaikka perinteinen kehitysapu muuttaa muotoaan, humanitaarinen apu kaikkein hauraimmissa valtioissa säilyttää merkityksensä.
Suurlähettiläs Kalkku vakuutti yleisöään siitä, että varat tulisi kohdentaa sinne, missä tuen tarve ja sen vaikutus ovat suurimmillaan. Vaikka kehitysyhteistyö muuttuu, äärimmäinen köyhyys ja kriisit vaativat suoraa apua: ”Jos saisin päättää, käyttäisin varat kaikkein köyhimpiin maihin”.
Ruandan nousu tuhkasta on Kalkun mukaan osoitus siitä, että apu ja oma vastuu tarvitsevat toisiaan. Kehittyvät maat osaavat ja haluavat toimia myös YK:n kautta. Eikä kansainvälisen järjestelmän kehittämistä pidä unohtaa, vaan kehittää, koska siinä on vanhentuneita, moninkertaisia ja paisumisen myötä kalliita rakenteita.
Kultaranta vahvisti avoimen foorumin merkitystä
Ylen yhteenvedossa sosiaalidemokrattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mielestä keskustelut olivat olleet avoimia ja monipuolisia Naantalissa leijui oma ”Aleksin henki”.
Hiukan tiukemman näkemyksen esitti osaltaan puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.), jonka mukaan keskustelu selvensi käsityksiä globaaleista muutoksista, jotka Suomen on otettava huomioon.
Entinen suurlähettiläs, Hautala arvioi puolestaan keskusteluja toiveikkaasti: EU on vahva kumppani, ja sen arvot kysyttyjä. Puolustusrahoitus on myös mahdollisuus työpaikkojen lisäämiseen ja osaamisen kehittämiseen.
Kehitysyhteistyö Suomen geopoliittinen työkalu
Katsomossakin on helppoa todeta, että realismia on ymmärtää ennen muuta Venäjän ja Yhdysvaltojen luomat haasteet, mutta silti on uskottava yhteistyöhön, arvoihin ja Euroopan kykyyn.
Keskusteluissa korostui, että uuden ajan kehitysyhteistyö on tiiviisti sidoksissa kauppapolitiikkaan, turvallisuuteen ja geopoliittiseen kilpailuun.
Turvallisuus- ja kauppapolitiikkaa ei voi erottaa toisistaan; ne ovat saman strategisen kokonaisuuden osia, joilla vahvistetaan Euroopan asemaa epävakaassa maailmassa.
Suomen kyky käydä kunnioittavaa keskustelua arvoista ja intresseistä on harvinainen vahvuus, josta kannattaa pitää kiinni. Soraääniä ei pidä yrittää vaimentaa vaan kannustaa pitämään kansalaisyhteiskunta mukana julkisessa mielipiteenvaihdossa.
Vain yhdessä Euroopassa meillä on painoarvoa – yksin olemme kuin kuiskaaja myrskyssä.
**
Kirjoittaja seurasi Kultaranta-keskusteluja Ylen erikoislähetyksistä.
**
Kultaranta-keskustelujen osallistujat 2025
