Kiinan nousu maailman johtavaksi vallaksi ei ole enää pelkkä hypoteesi, vaan yhä konkreettisemmin hahmottuva todellisuus. Helsinki Security Forum 2025 muodosti huolestuttavan mutta realistisen kuvan maailmasta, jossa perinteiset turvallisuuskäsitykset murtuvat.
Lontoolainen Kiina-asiantuntija Steve Tang kuvaa vielä julkaisemattomassa kirjassaan Kiinaa globaalin järjestyksen uudelleenrakentajana – ei Yhdysvaltojen kaltaisena johtajana, vaan omilla ehdoillaan toimivana sivilisaationa, joka pyrkii korvaamaan liberaalin kansainvälisen järjestyksen ”demokratisoidulla” globaalilla etelällä.
Tangin mukaan Kiinan intressit ja maailman intressit ovat kuin sisäkkäiset ympyrät: ulkokehällä maailma, sen sisällä Kiina, ja ytimenä Xi Jinpingin johtama kommunistinen puolue.
Kiinan visio ei ole pelkkää retoriikkaa
Asiantuntijat kuvasivat Kiinan strategista asemaa globaalin etelän johtajana, joka on onnistunut kaappaamaan narratiivin ystävällisestä suurvallasta.
Samalla Kiina toimii Venäjän sodan mahdollistajana – ”arsenaalina autokratialle”, kuten NATO:n asiantuntijat ovat todenneet. Kiinan tuki Venäjälle ei ole vain taloudellista, vaan myös logistista ja teknologista.
Ilman Kiinan apua Venäjän kyky jatkaa sotaa Ukrainassa olisi merkittävästi heikompi.
Venäjän asema Kiinan rinnalla on kuitenkin paradoksaalinen. Tutkijat, UPI:n Sinikukka Saari ja Nigel Gould-Davies korostivat, että vaikka Venäjä pyrkii suurvaltastatukseen, se ajautuu yhä syvemmälle Kiinan vaikutuspiiriin.
Venäjä ei ole enää tasavertainen kumppani, vaan strategisesti riippuvainen. Kiina toimii Venäjän ”kiertoreittinä” pakotteiden kiertämisessä ja sotavoimien ylläpitämisessä, mutta samalla se määrittää pelin säännöt.
Euroopan asema on hämmentävä
Venäjän imperiaalinen pyrkimys murskata Euroopan turvallisuusjärjestys ei ole enää vain sen oma projekti, vaan osa laajempaa Kiinan mahdollistamaa globaalia siirtymää.
Forumissa todettiin, että Euroopalla on enemmän resursseja kuin Venäjällä, mutta poliittinen tahto valtapolitiikkaan on heikompi. Eurooppa ei ole valmistautunut ”imperiumien aikakauteen”, mutta sen on pakko navigoida maailmassa, jossa Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat harjoittavat imperialistisia strategioita.
Euroopan kohtalo ei ratkea pelkästään taloudellisella voimalla, vaan kyvyllä muuntaa resurssit poliittiseksi tahdoksi ja strategiseksi toiminnaksi.
Globaalin etelän nousu tuo mukanaan uudenlaisen megatrendin, joka muistuttaa Samuel Huntingtonin kuvaamaa uskontojen nousua.
Kiina asemoituu tämän liikkeen johtajaksi, ja monet globaalin etelän maat näkevät sen vaihtoehtona lännen kolonialistiselle perinnölle.
Kiinan selkeä viesti
Pekingistä viestitään, että jokaisella maalla on oikeus valita oma poliittinen järjestelmänsä ilman ulkopuolista puuttumista. Tämä vetoaa erityisesti autoritaarisiin hallintoihin, jotka kokevat lännen demokratiavaatimukset uhkana.
Vaikka Kiina ja Venäjä esiintyvät ulospäin strategisina kumppaneina, niiden välinen suhde on yhä enemmän kilpailun sävyttämä.
Venäjän pyrkimys asemoida itsensä Euraasian turvallisuusjärjestyksen rakentajaksi törmää Kiinan globaaliin visioon, jossa Euraasia on vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta.
Tutkija Hanna Notten mukaan Venäjä haluaa olla euraasialainen toimija, mutta Kiina ei katso tätä suopeasti: esimerkiksi Keski-Aasiassa Kiina ja Venäjä kilpailevat vaikutusvallasta, eivät rakenna yhteistä järjestelmää.
Kiina on onnistunut ujuttamaan itsensä alueille, jotka Venäjä on perinteisesti mieltänyt omaksi takapihakseen – kuten Kazakstaniin ja Etelä-Kaukasiaan – ja samalla se on vahvistanut taloudellista ja teknologista läsnäoloaan alueilla, joilla Venäjän resurssit ovat sodan vuoksi hiipuneet.
Tämä kilpailu ei ole avoin – se on strateginen: Kiina ei halua Venäjän romahtavan, mutta ei myöskään sen vahvistuvan liikaa. Venäjän tulevaisuus Kiinan rinnalla onkin yhä enemmän alisteinen – ei liittolaisen, vaan haastetun asema.
Euroopalle löydettävä uusi suunta
Viikonvaihteessa kävi hyvin ilmi, että tutkijat ovat yksimielisiä: vanhat kylmän sodan mallit eivät enää päde.
Kylmän sodan aikana Kiina kannusti Neuvostoliittoa liennytykseen, mutta nyt se mahdollistaa Venäjän aggression länttä kohtaan. Tämä muutos pakottaa Euroopan miettimään uudelleen sekä sisäistä yhtenäisyyttään että ulkoista strategiaansa.
Seminaari paljasti, että Eurooppa kohtaa perustavanlaatuisen haasteen globaalin etelän vaikutusvallan kasvaessa.
Asiantuntijat totesivat, että informaatiosodassa, jossa globaali etelä yritetään saada näkemään Ukrainan sota eri näkökulmista, länsimaiden voittaminen voi olla mahdotonta. Samalla todettiin, että Euroopalla on kuitenkin paljon enemmän resursseja kuin Venäjällä, mutta poliittinen tahto valtapolitiikkaan on vahvempaa Venäjällä.
Vaihtoehdot eivät ole hyviä – ne ovat ”huonoja ja huonompia”, kuten RAND:n tutkija Samuel Charap totesi.
Lopulta kysymys ei ole vain siitä, mitä Kiina haluaa, vaan siitä, mitä Eurooppa haluaa olla. Onko Eurooppa pelkkä sivustakatsoja, joka reagoi muiden suurvaltojen liikkeisiin, vai kykeneekö se määrittämään oman roolinsa uudessa maailmanjärjestyksessä?
Tangin mukaan Kiinan visio on selkeä: globaali etelä, Kiinan johdolla, korvaa lännen hegemonian. Euroopan on päätettävä, haluaako se olla osa tätä uutta järjestystä vai rakentaa vaihtoehdon sille.
Blogini tulkinnat ja vertaukset perustuvat seminaarissa esitettyihin näkemyksiin, mutta eivät välttämättä edusta kaikkien asiantuntijoiden yksimielistä näkemystä.
