Vermontin senaattori Bernie Sanders tiivistää maansa Venezuela-politiikan: Trumpilla ei ole oikeutta viedä maata sotaan yksipuolisesti, eikä Yhdysvalloilla ole oikeutta ”johtaa Venezuelaa”, vaikka siepattu Nicolás Maduro olisi kuinka korruptoitunut diktaattori.
Kongressin on välittömästi lopetettava laiton sotilasoperaatio sotavaltuuslain nojalla.
Sanders näkee iskussa raa’an kansainvälisen oikeuden loukkauksen, joka antaa vihreää valoa mille tahansa valtiolle hyökätä toisen kimppuun kaapatakseen sen resurssit tai vaihtaakseen hallitusta: logiikka on täsmälleen sama, jolla Putin perusteli hyökkäystä Ukrainaan, ja Monroe‑opin elvyttäminen paljastaa, mistä todellisuudessa on kyse – Yhdysvallat haluaa hallita pallonpuoliskonsa asioita ja kontrolloida Venezuelan öljyvarantoja, maailman suurimpia.
”Samalla kun 60 prosenttia amerikkalaisista elää palkasta palkkaan, terveydenhuolto romahtaa, asuminen on kohtuuttoman kallista ja tekoäly uhkaa miljoonia työpaikkoja, presidentin pitäisi keskittyä oman maansa kriiseihin, ei sotilasseikkailuihin ulkomailla”, Sanders vaatii.
Trump on epäonnistunut Yhdysvaltain johtamisessa; hänen ei pitäisi yrittää johtaa Venezuelaakaan.
Öljyä saalistava imperialismi
Trump kertoi suoraan Mar-a-Lagossa lauantaina, mistä Venezuelan iskussa on kyse: ”Annamme suurimpien amerikkalaisten öljy-yhtiöiden tulla, investoida miljardeja, korjata pahoin vaurioitunut öljyinfrastruktuuri ja alkaa tuottaa tuloja kansakunnalle.” Venezuela hallitsee 18 prosenttia maailman öljyvarannoista – enemmän kuin Saudi-Arabia – ja Washington on nyt käytännössä ottanut ne haltuunsa.
Presidentti ei teeskennellyt: ”otetaan öljy ulos niin kuin pitääkin”.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Trump on vuosia valittanut, ettei Yhdysvallat ottanut Irakin öljyä 2003, vaatinut pääsyä Ukrainan mineraalivaroihin vastineeksi amerikkalaisesta tuesta ja pitänyt joukkoja Syyriassa 2019 ehdolla ”me pidämme öljyn”. Venezuelan tapauksessa ironia on erityinen: Maduro tarjosi itse huomattavan osuuden maan öljy- ja mineraalivaroista pitkissä neuvotteluissa jännitteiden rauhoittamiseksi, mutta hallinto vastasi leimaamalla hänet ”narko-terrorikartellina” ja lähettämällä laivastoa Karibialle.
Kaava on tuttu: ensin väitetään, että maan johdolla ei ole oikeutta valtaan – vaalivilppi, korruptio, huumekartelli. Sitten korostetaan omia arvoja – demokratia, oikeus, vapaus. Lopuksi mainitaan ikään kuin ohimennen, että maassa sattuu olemaan öljyä tai harvinaisia maametalleja, jotka täytyy ”palauttaa oikeaan käyttöön”. Ohimennen mainittu on todellisuudessa varsinainen syy, eikä Trump edes yritä peittää sitä.
Ranskalainen Le Monde lukee tämän paluuna saalistavaan imperialismiin ja muistuttaa Irakista: vuoden 2003 hyökkäys ilman kansainvälistä mandaattia oli ensimmäinen isku toisen maailmansodan jälkeiselle järjestykselle, Putin käytti aukkoa Georgiassa ja Ukrainassa – jos Caracas nyt asettaa uuden standardin, ne jotka hurraavat amerikkalaiselle vasaralle, katuvat kun se osuu heidän omiin etuihinsa
Eurooppa hämmentyneenä, venäläiset analyyttisiä
Ranskassa viestit menivät sekaisin: ulkoministeri Jean-Noël Barrot kutsui Yhdysvaltain erikoisjoukkojen toimia kansainvälisen oikeuden loukkaukseksi, mutta muutama tunti myöhemmin presidentti Emmanuel Macron julisti tapahtuneen Venezuelan ”vapautukseksi diktatuurista”. Saksan liittokansleri Friedrich Merz valitsi tauon ja totesi oikeudellisen arvioinnin ”vievän aikaa”, kun taas varakansleri Robert Habeck kutsui operaatiota ”kyseenalaiseksi”.
Suomen presidentti Alexander Stubb joutui tasapainoilemaan: hän julisti Maduron laittomaksi johtajaksi, mutta korosti samalla kaikkien velvollisuutta noudattaa kansainvälistä oikeutta.
Stubbin mukaan Suomi seuraa tilanteen kehittymistä tarkasti.
– Nyt on tärkeää tukea demokraattisen hallinnon syntyä.
Stubb ei mainitse viestissään lainkaan Yhdysvaltoja.
Myöskään ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei tuomitse Yhdysvaltain iskua kirjoituksessaan.
– Suomi on osana Euroopan unionia jo aiemmin todennut, että Nicolás Maduron hallinto on vailla legitimiteettiä. EU on johdonmukaisesti tukenut maan rauhanomaista, demokraattista kehitystä, Valtonen aloittaa.
Akateemikko, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoi Ylelle, että suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etupiiriajattelun.
Tämä tietysti vahvistaa myöskin Venäjän etupiiriajattelua. Se on semmoista ajattelua, että suurvalloilla on mahdollisuus lähialueillaan määrätä, millä tavalla siellä eletään.
”Tämä on tietysti tavattoman huolestuttavaa. Monella tavalla Trump ja Putin muistuttavat kyllä toisiaan.”
Seuraamani venäläiset näkevät tapahtumassa paljon enemmän kuin yhden ”onnistuneen erikoisoperaation”. Historioitsija Ivan Kurilla on todennut, ettei Trump oikeastaan seuraa Monroen alkuperäistä doktriinia, vaan sitä karrikoitua versiota, jota Neuvostoliiton kouluissa opetettiin raa’an imperialismin esimerkkinä: läntinen pallonpuolisko on meidän, muu on muiden ongelma.
Novaja Gazeta Europen päätoimittaja Kirill Martynov arvioi, että Maduron kaappaukselle annetaan monta eri perustetta samaan aikaan, mikä on tyypillistä uusille populisteille: Ensin tuodaan esiin uusi ”Monroe-opin henkinen” turvallisuusoppi, jota Venezuelan esimerkki osoittaa – näin suurvallat ehdottavat toisilleen maailman jakamista omiin etupiireihin.
Sitten käytetään vanhaa tuttua kehystä ”demokratioiden taistelusta diktatuureja vastaan”: jos kannatat demokratiaa mutta elät diktatuurissa, Maduron nöyryytyksen pitäisi ilahduttaa sinua, olipa kyse sitten Teheranista, Moskovasta tai Kabulista.
Maduron kaappaus näyttää täsmälleen tältä oppitunnilta: suurvallat viestivät toisilleen, miten maailma jaetaan etupiireihin ja millä perusteella ”epätoivotut” johtajat voidaan ottaa kiinni – ei enää poliittisina vastustajina vaan huumekartellien pomoina, tv‑sarjojen rikollishahmojen kaltaisina.
Rakenne on kylmäävän tuttu kylmän sodan ajoilta: vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen säilyi käsitys siitä, että sosialistisilla mailla oli oikeus puuttua, jos ”toverimaan” kehitys uhkasi yhteistä järjestelmää.
Korttelipoliisi korvaa maailmanpoliisin
Yhdysvallat ei ollut vuosiin tunnustanut Maduroa Venezuelan lailliseksi presidentiksi, vaan katsoi hänen kaapanneen vallan vilpillisillä vaaleilla ja tunnusti Juan Guaidón väliaikaiseksi johtajaksi.
Tästä näkökulmasta Washington ei siis ”pidättänyt laillista Venezuelan presidenttiä” vaan henkilön, jota se pitää laittomana vallankaappaajana ja huumekartellin päähenkilönä, jonka väitetty kokaiinikauppa kohdistui Yhdysvaltojen markkinoille miljardiluokan kaupoilla.
Kansainvälisen oikeuden kannalta Maduro oli silti Venezuelan tosiasiallinen vallankäyttäjä, eikä yksipuolinen tunnustamispolitiikka tai rikossyytteet narco‑terrorismista muodosta selkeää oikeusperustaa rajat ylittävälle sotilaalliselle iskulle ja istuvan vallankäyttäjän sieppaukselle.
Le Monde korostaa, että oikeus on operaation toinen suuri uhri: sekä kansainvälinen oikeus, jonka piti suojella maailmaa vahvemman viidakonlaista, että Yhdysvaltain oma perustuslaki, joka varaa sodan aloittamisen kongressille.
Trump yrittää myydä vallanvaihdon lainvalvontaoperaationa, mutta se voi vakuuttaa vain ne, jotka ovat täysin välinpitämättömiä oikeudesta – kuten Marco Rubio, joka hyväksyy pidätysoperaation, jota ei hänen mukaan tarvinnut alistaa kongressin päätettäväksi. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmässä Maduroa on jo vuodesta 2020 lähtien kohdeltu huumekartellin johtajana: häntä vastaan on nostettu syytteet narco‑terrorismista ja kokaiinin maahantuontisalaliitosta.
Edellinen riittää pitkälle myös oikeussalin ulkopuolelle. Virallisissa yhteyksissä eurooppalaiset johtajat eivät tule tuomitsemaan Yhdysvaltain hyökkäystä Venezuelaan. Kaikkialla tiedetään kuitenkin, että operaatio heikentää perusteellisesti sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestelmää.
Kyse oli suorasta puuttumisesta toisen valtion suvereniteettiin – paljon laajemmasta kuin alkuperäiset väitteet huumekaupan torjunnasta – ja se luo vaarallisen ennakkotapauksen.
Venäjän television Vesti-uutislähetys käsittelee Venezuelan tapahtumia useassa kohdassa päälähetystään. Ennen viimeistä, pitkää juttua, joka kertoi Karjalan kasvavasta turismista pakkasukkoineen, esitettiin kuvien kera Venezuelan armeijan videoviesti: armeija vaatii Maduron palauttamista ja varoittaa, että ”jos tänään tämä kohdistuu Venezuelaa vastaan, huomenna se voi kohdistua myös mihin tahansa muuhun valtioon”.
Trumpin vastaukseksi näytettiin hänen poseerauksensa niiden eliittisotilaiden kanssa, jotka olivat tehneet Maduron sieppauksen.
Mitä Suomi voisi tehdä imarttelun sijaan
Suomessa tämä kaikki on otettu vastaan hämmentävän hiljaa. Me viittaamme mielellämme oikeusjärjestelmän kestävyyteen – sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa – ja toistamme, että kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen on ulkopolitiikkamme kulmakivi.
Samalla hyväksymme käytännössä sen, että yksi valtio voi julistaa toisen johtajan laittomaksi, niputtaa hänet huumekartellin pääksi ja sen varjolla suorittaa aseellisen iskun ja sieppauksen. Se on hyvin kaukana siitä maailmasta, jossa pienelle maalle tärkein turva on sääntöjen universaalius, ei yhden korttelipoliisin ”hyvä tahto”.
Kysymys ei ole akateeminen: haluaako Suomi elää maailmassa, jossa Trumpin – tai kenen tahansa seuraavan vahvan miehen – Monroe‑oppi määrää, kuka on ”laillinen” ja kuka vain pidätettävissä oleva kartellipomo, vai maailmassa, jossa epämiellyttäviäkin johtajia vastaan toimitaan yhteisten ja ennakoitavien sääntöjen puitteissa.
Vastaus näyttää jälkimmäiseltä, mutta teoissa näkyy edellinen: Trumpin imartelu jatkuu, vaikka se syö hiljalleen sen ainoan turvan, joka pienillä valtioilla tässä uudessa, kylmän sodan ajalta tutussa maailmassa vielä on.
Jos Suomi todella haluaa pitää kiinni kansainvälisestä oikeudesta ulkopolitiikan kulmakivenä, pelkkä toteaminen ei riitä.
On kyettävä sanomaan ääneen, että Venezuelan operaatio on laiton, että öljy ei oikeuta vallanvaihtoa ja että Euroopan hiljaisuus on itsessään vastaus – huono vastaus. Muutoin olemme vain hyvin muotoiltu alaviite Monroe‑opin uudessa painoksessa, odottamassa vuoroamme korttelipoliisin listalla.
**
YLE/ Ilmari Reunamäki – Analyysi: Trumpin suunnitelma Venezuelan tulevaisuudelle on selvän imperialistinen, jos hänen omia puheitaan on uskominen
”Trump sanoi pitävänsä kovin sanaleikistä Donroen oppi, jossa hän saa oman nimensä mukaan Monroen oppiin. Opin mukaan Amerikan mantere on Yhdysvaltojen takapihaa. – Yhdysvaltojen valta-asemaa läntisellä pallonpuoliskolla ei enää koskaan kyseenalaisteta, Trump sanoi.”
IS/ Jyri Huttunen Suomalaispoliitikot kommentoivat iskua Venezuelaan – ”Kova meno päällä”
HS / Mette Frederiksen Trumpin Grönlanti-puheista: ”Kehotan Yhdysvaltoja lopettamaan uhkailut”
