Venäjän suhtautuminen Iranin kriisiin paljastaa Putinin moniulotteisen strategian, jossa tasapainotellaan ristiriitaisten etujen välillä. Yhdysvallat on edelleen Israelin turvallisuuden keskeinen takaaja – tämä on yksi Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan pysyvistä tukipilareista.
Välittäjäksi tarjoutuminen aseveljeyden hämmentäjänä
Putinin tarjous toimia välittäjänä luo jännitteen Iranin tukemisen kanssa. Iranisti Nikolai Kozhanovin mukaan: ”Kunniallinen välittäjä ei toimita aseita kummallekkaan osapuolelle”.
Tämä strategia palvelee Venäjän etuja – se antaa Putinille mahdollisuuden päästä eroon ”kädettömän hyökkääjän” imagosta ja palata maailmanpolitiikan eturiviin.
Qatarin yliopiston Persianlahden tutkimuskeskuksen (Gulf Studies Centre, GSC) apulaisprofessori Kozhanov varoittaa Republicissa Mikhail Morekhodtsevin haastattelussa: ”Vaikka kyseessä ei olekaan suursota, kaikki mitä nyt tapahtuu, vie meidät vaarallisen lähelle sitä.”
Iranilaiset lennokit – Venäjän pelastaja
Ukrainan sota sitoo Venäjän resurssit, jopa liittolaisavun kustannuksella.
Paradoksaalisesti Venäjä on riippuvainen Iranin aseista omassa sodassaan. Venäjä-Iran-yhteistyö on molemminpuolista: aseet ovat vaihtuneet teknologiaan ja valuuttaan.
Repulic-sivustolla Maria Litvinovan haastattelussa, Lähi-idän asiantuntija Sergei Migdal selittää, kuinka ”iranilaiset shahedit pelastivat Venäjän, joka oli jäänyt Ukrainan taakse lennokkikilpailussa”.
Iran on avustanut Venäjää perustamaan oman tehtaan Tatarstaniin, jossa valmistetaan jopa 3 000 lennokkia kuukaudessa.
Israelin kunnianhimoinen strategia
Wall Street Journalin analyysin mukaan Israelin yllätyshyökkäys ei kohdistu pelkästään ydinohjelmaan vaan teokraattisen hallinnon lamauttamiseen. Benjamin Netanyahu voi toteuttaa visioitaan Donald Trumpin murrettua perinteiset rajoitteet.
Tavoitteena ei ole miehitys vaan: ”tuhota kaikki Iranin ydinohjelman keskukset, tuhota sen sotilaallinen johto ja sen sotateollinen potentiaali”.
Iranissa Israel on saavuttanut ilmaherruuden tuhoamalla Iranin ilmatorjuntaverkoston.
Laajemmin maan menestys sodassa perustuu neljään tekijään: täsmäohjuksiin, lennokkeihin, tehokkaaseen ilmatorjuntaan ja vahvaan tiedusteluun.
Khamenein kuolema ei ratkaise kaikkea
Laajamittainen operaatio Irania vastaan on osa Israelin strategiaa eliminoida järjestelmällisesti kaikki ulkoiset uhat.
Migdalin mukaan ”sosiaalinen ja taloudellinen tilanne Iranissa edistää epävakautta”.
Edes Pohjois-Korean tai Saddam Hussein johtaman Irakin kaltainen hallinto ei tietenkään kaadu itsestään, kun otetaan huomioon sen omaan väestöön kohdistuvan terrorin taso ja sen vallan vahvuus.
Toinen asiantuntija Amir Čaki korosti Deutsche Wellen haastattelussa, ettei Ali Khamenein kuolema lopeta islamilaista tasavaltaa – järjestelmä ei ole pyramidina riippuvainen huipustaan.
Kozhanov arvioi, että maan opposition hajanaisuus ei tarkoita, etteikö se voisi toimia aktiivisesti, jos hallinto horjuu, mutta on ennenaikaista puhua todellisesta kyvystä muuttaa tilannetta ulkopuolelta käsin.
”Räjähdys, jos se tapahtuu, on sisäinen, emmekä ehkä ole tyytyväisiä niihin voimiin, joita sen seurauksena syntyy.”
Kozhanov muistuttaa, että valtatasapainon muutokset ovat pitkäkestoisia prosesseja. Iran etsii nyt apua Kiinasta ja Pakistanista vaikeassa tilassaan.
Iranin koko historia 1800-luvulla ja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla on juurruttanut heihin hyvin vakaan vastenmielisyyden kaikkea ulkoista painostusta kohtaan.
”Siksi tilanne pysyy sisäisesti samanlaisena kuin se on, mutta on pieni mahdollisuus, että heiluri heilahtaa hetkeksi toiseen suuntaan, kun ne, jotka eivät oikein pidä hallinnosta, yhdistyvät sen ympärille.”
Epäluotettava liittolainen: Venäjän tuki pelkkää retoriikkaa
Migdal korostaa, miten Venäjän avun rajoittuminen symbolisiin eleisiin paljastaa sen kykenemättömyyden todelliseen vaikuttamiseen
Venäjä leikkii suurvaltaa, mutta sen resurssipula, epäluotettavuus ja Ukrainan sodan aiheuttama heikkous tekevät siitä kyseenalaisen kumppanin – erityisesti Intialle ja Iranille, jotka etsivät toimivia vaihtoehtoja.
BRICS-yhteistyökin on lähinnä pinnallinen. Vaikka BRICS-jäsenyys muodollisesti sitoo, Intia on käytännössä kääntynyt länteen teollisuusavun ja asekaupan suhteen. Tämä on merkittävä muutos Neuvostoliiton ajasta, jolloin se oli Intian tärkein kumppani.
Nykyisin Venäjä tarjoaa Iranille vain retorista tukea ilman teknistä tai sotilaallista apua.
Migdalin mukaan tämä heikentää Venäjän luotettavuutta: ”Liittoutuminen Putinin hallinnon kanssa näyttää yhä kyseenalaisemmalta”.
Venäjä – syrjäytettyjen johtajien turvasatama
Iran International -kanavan mukaan Iranin johtajilla olisi jo evakuointisuunnitelmat.
Venäjästä on tullut systeeminen turvapaikka syrjäytetyille johtajille. DW muistutti lähetyksessään kolmesta johtajasta.
- Askar Akajev (Kirgisia, 2005)
- Viktor Janukovitš (Ukraina, 2014)
- Bašar al-Assad (Syyria, joulukuu 2024)
Migdal ei lämpene ajatukselle Venäjälle pakenemisesta vaan todistelee, että itseasiassa Ukrainassa syrjäytetty presidentti Janukovytš sai vain ”helikopterikyytejä”, Syyriassa al-Assad’n apu rajoittui ”liiketoimiin”.
Nämä ovat ovat oivaltavia havaintoja siitä, miten Venäjä on luopunut aidoista liittolaisuussuhteista ja tukeutuu tilapäisiin käytännön järjestelyihin.
Kiinan rajallinen rooli
Kiinan ja Iranin 25-vuotinen sopimus (2021) keskittyy talouteen. Kozhanov varoittaa liioittelusta: ”Iranin osuus Kiinan öljyostoista on minimaalinen”.
Kiina on Kozhanovin mukaan kiinnostunut Lähi-idän öljytoimitusten vakaudesta eikä halua, että Kiinan toiseksi suurin öljyntoimittaja Venäjän jälkeen – Saudi-Arabia sekä muut Persianlahden arabimonarkiat – joutuvat riskialueelle.
Toisaalta kiinalaiset eivät pyri puuttumaan sotaan avoimesti.
”Se suosii todennäköisesti tilanteen lieventämistä ja diplomaattista ratkaisua, ja se saattaa yrittää käyttää hetken hyväkseen ja nostaa profiiliaan välittäjänä”, Kozhanov arvioi.
Kansainvälinen luottamus Venäjään murtumassa
Kamppailu Iranissa voi osaltaan vaikuttaa siihen, että maat alkavat etsiä vaihtoehtoisia kumppaneita, ja Venäjän asema heikkenee entisestään seuraavien vuosien aikana.
Kehitys on ”pitkä historiallinen prosessi”, mutta peruuttamaton.
WSJ muistuttaa: ”Heikentynytkin Iran on itsepäinen vastustaja, joka voi kieltäytyä neuvotteluista”.
Kozhanov arvioi Trumpin ulkopolitiikkaa Euroopassa: ”Trumpilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta puolustaa Ukrainaa. Hän voi keskeyttää neuvottelut vain kyllästymisen vuoksi – häntä ei kiinnosta Ukrainan pelastaminen millään tasolla”.
Putin tavoittelee diplomaattista nousua Trumpin tuella
Venäjä pyrkii profiloitumaan puolueettomana välittäjänä Iranin ja Israelin välisessä kriisissä, mikä tarjoaa Kremlin näkökulmasta tilaisuuden rakentaa vuoropuhelua Yhdysvaltain presidentti Trumpin kanssa ja siirtää Ukrainan kysymys taka-alalle.
Re:Russia -sivustolla arvioidaan, että viime kädessä Iranin ja Israelin sodan hyödyt ja haitat Venäjän kannalta riippuvat siitä, heikentyykö Iran niin paljon, että se suostuu sopimukseen, vai hakeeko se mahdollisuuksia konfliktin kärjistämiseen.
Ensimmäisessä tapauksessa, kun öljymarkkinat vakautuvat, Venäjä on jälleen haavoittuvainen vientitulojensa suhteen, kun taas toisessa tapauksessa se yrittää hyödyntää asemaansa Teheranin ”epäluotettavana liittolaisena”.
**
Suomen kuvalehti: Israel pyrkii tuhoamaan Iranin ydinohjelman ja vaihtamaan maan hallinnon – Netanjahun laskelmat saattavat olla toiveajattelua
ABCNews: Kuka on Iranin korkein johtaja? Ali Khamenei vannoo, ettei antaudu Israelia vastaan.
The Hill – Leavitt: Trump päättää Iran-toimista seuraavan kahden viikon aikana
Republic ”Netanjahu aikoo käydä tätä sotaa ensi syksyyn asti.”
Republic: Isku oli sittenkin odottamaton
**
[Ulkoisten viholliskuvien korostaminen pitää yllä Iranin sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä antaa oikeutuksen aggressiiviselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle . Tämä strategia palvelee myös sisäpoliittisia tarpeita, kun hallitus voi ohjata huomiota pois sisäisistä ongelmista. Iranin ja Yhdysvaltojen suhteet ovat olleet äärimmäisen jännittyneet vuoden 1979 vallankumouksesta alkaen, kun Yhdysvaltojen tukema monarkia kaadettiin.]
