Maanantaina 28. huhtikuuta Venäjän tunnetuin propagandisti istui studiossaan ja pyysi anteeksi.
Vahva venäläisvaikuttaja Vladimir Solovjev (s. 1963), jonka viikoittainen katsojaluku venäläisillä valtionkanavilla lasketaan kymmenissä miljoonissa, oli kaksi viikkoa aiemmin kutsunut Viktoria Bonjaa (s. 1979) ”kuluneeksi huoraksi” ja vaatinut turvallisuuspalveluja, syyttäjänvirastoa ja oikeusministeriötä käynnistämään hänestä tutkinnan.
Nyt he näkyvät yhteisessä ruudussa — Solovjev studiossaan Moskovassa, Bonja Monacossa. Mies joka oli yrittänyt tuhota naisen sanoi: ”Kyllä, minun täytyy pyytää anteeksi.”
Bonja kiitti häntä viisi kertaa.
Tässä kohtauksessa tiivistyy jotain olennaista siitä, mitä huhtikuussa 2026 tapahtui Venäjällä — ja miksi se kannattaa ymmärtää oikein.
Kuka on Viktoria Bonja?
Viktoria Bonja on venäläinen muoti- ja lifestylevaikuttaj joka asuu Monacossa, ja jolla on Instagramissa kymmeniä miljoonia seuraajia. Hän ei ole toimittaja eikä poliitikko. Hän julkaisee kuvia lomakohteista, muodista ja perhe-elämästä.
Venäläisessä mediakentässä hänet sijoitetaan samaan kategoriaan kuin suomalaiset lifestyle-vaikuttajat: viihde, ei yhteiskunta.
Huhtikuun 14. päivänä hän julkaisi Instagramissa 18-minuuttisen videon.
Videolla Bonja puhuttelee suoraan diktaattoria, hänen presidenttiä – Vladimir Putinia (s.1952). Hän ei syytä. Hän ei vaadi vallanvaihtoa. Hän luettelee ongelmia: internetin rajoitukset, jotka haittaavat arkea ja liiketoimintaa, öljykatastrofi Mustanmeren rannikolla Tuapsessa, pakko-teurastukset karjatiloilla Siperiassa, tulvien hävittämät kodit Dagestanissa, jonne luvattu apu ei ole saapunut.
Bonja käyttää Venäjällä vuosisatoja vanhaa kehystä: hyvä tsaari ei tiedä, pahat pajarit eivät kerro.
Kahdessa päivässä videota katsoi yli 20 miljoonaa ihmistä. Lopulta luku nousi 30 miljoonaan.
Miksi juuri nyt, miksi juuri hän
Bonjan video syntyi tilanteessa, jossa venäläisten arki on muuttunut merkittävästi.
Turvallisuuspalvelu FSB:n sisällä tapahtui viime vuonna siirto, kun internetin valvonta siirtyi teknisiltä osastoilta FSB:n toiselle palvelulle, niin sanotulle ”dvojkalle.”
Tämä osasto on tunnettu toisinajattelijoiden vainoamisesta — se on sama yksikkö joka kytkeytyi oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin (1976-1924) myrkyttämisyritykseen vuonna 2020. Osaston johtaja Aleksei Sedov (s.1954), Putinin vanha KGB-tuttu Leningradin ajoilta, lupasi presidentille panna internetin järjestykseen.
Sedov ryhtyi toimeen. Mobiilidatakatkoksia huomattiin laajamittaisesti. Telegram-pikaviestisovellusta alettiin jälleen rajoittaa. VPN-palveluiden käyttö vaikeutui. Venäläiset menettivät pääsyn palveluihin joihin he olivat tottuneet — ja joita he tarvitsivat töissä, kaupassa, yhteydenpidossa.
Tavallinen venäläinen ei voi helposti kritisoida sotaa tai Putinia. Mutta internetin katoaminen koskettaa jokaista. Se on konkreettista, päivittäistä ja puolueetonta: se haittaa yhtä lailla sotaa kannattavaa eläkeläistä kuin nuorta yrittäjää.
Bonja antoi tälle turhautumiselle kasvot ja äänen. Hän ei puhunut politiikasta. Hän puhui arjesta.
Kreml reagoi
Järjestelmä toimii kahdella tavalla yhtä aikaa — ja juuri tämä kaksijakoisuus kertoo nykyisen Venäjän komennon luonteesta.
Julkisesti presidentin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi Bonjaan videota myönteisesti. Blogistia silitettiin korkeimmalta mahdolliselta taholta. Kremlin signaali: presidentinhallinto kuulee kansan huolen.
Bonja itki kuullessaan Peskovin kommentin.
Samaan aikaan, kulissien takana, lojaaleille medioille lähetettiin viesti: älkää kehittäkö aihetta. Ja Solovjev sai käskyn — tai otti tehtävän — hyökätä.
Solovjevin hyökkäys epäonnistui. Hänen törkeän käytöksensä – naisen nimittelyn – kuuli 30 miljoonaa ihmistä, jotka olivat juuri katsoneet Bonjan videon. Hän vaati turvallisuusviranomaisia ryhtymään toimiin — mutta nämä eivät reagoineet. Hän väitti törkeää nimittelyä kaunokirjallisesti neutraaliksi.
Kahden viikon aikana Solovjev vetäytyi askel askeleelta. Hän teetätti ”faktantarkistuksen” tekoälyllä. Hän alkoi selittää, että Bonjaa pitää ymmärtää uhrina: häntä oli käytetty hyväksi. Lopulta Solovjev kutsui hänet studioonsa.
Ja pyysi anteeksi.
Mitä sovinto tarkoitti
Venäläinen mediaakriitikko Lucy Grin, jonka ohjelmia näkee myös Doždilla, tiivisti tilanteen tarkasti: ”Edessänne on kaksi putinistia. Toinen on rohkeampi, toinen hoitaa virkaansa.”
Sovintokohtaus ei ollut sen enmpää Bonjan voitto kuin Solovjevin häviö siinä mielessä kuin länsimaiset otsikot ovat tulkinneet tapahtunutta. Pikemminkin kyseessä järjestelmän toimivuuden osoitus.
Yhteiskunnallinen turhautuminen — internetkatkokset, ympäristökatastrofit, täyttämättömät lupaukset — kanavoitui kahden julkkiksen väliseksi draamaksi.
Propagandistin julkinen anteeksipyyntö tuotti tunteen että ”jotain tapahtui.” Solovjevin tarjous rakentaa yhdessä alusta kansalaisten valituksille muunsi protestienergiaa yhteistyöprojektiksi. Pari klikkausta, ja höyry purkautui vihellykseksi pilliin.
Venäläinen tutkija ja journalisti Sergei Medvedev, joka opettaa nykyisin Prahassa, kirjoitti Facebookissaan suoraan: ”Kremliä voi onnitella. Internetin sulkeminen pelkistyi Bonjaan ja Solovjevin väliseksi riidaksi. Ongelma neutralisoitiin.”
Vaikeneminen – maan tapa
Internetrajoitukset eivät poistuneet. Tuapsen öljy ei kadonnut merestä. Dagestanin tulvauhrit odottavat edelleen lupaamiaan korvauksia. Karjatilat eivät saaneet eläimiään takaisin.
Mutta jotain muuttui silti — ei Kremlin politiikassa vaan kansalaisten kokemuksessa siitä mikä on mahdollista sanoa ääneen.
Venäläisessä yhteiskunnassa on pitkään vallinnut ilmiö, jota tutkijat kutsuvat pluralistiseksi tietämättömyydeksi. Se tarkoittaa yksinkertaisesti tätä: jokainen kantaa epäilynsä yksin. Naapuri näyttää tyytyväiseltä, työkaveri ei valita, sukulainen kehuu presidenttiä — ja niin ihminen alkaa uskoa olevansa ainoa joka ajattelee toisin. Hän vaikenee, jotta ei erottuisi joukosta.
Todellisuudessa moni muukin vaikenee samasta syystä. Kukaan ei tiedä kuinka moni, koska kukaan ei puhu.
Tähän hiljaisuuteen liittyy kaksoismerkitys. Venäjällä ”молчание” — hiljaisuus — on sekä selviytymisstrategia että vallan väline.
Kansa on oppinut olemaan hiljaa suojellakseen itseään. Valta on oppinut tulkitsemaan hiljaisuuden suostumuksena. Molemmat tietävät säännön, kumpikaan ei sano sitä ääneen.
Bonja rikkoi tämän hiljaisuuden riittävän suurelle yleisölle. Sen jälkeen muut vaikuttajat uskalsivat puhua. Sitten heidän seuraajansa.
Hiljaisuus särkyi
Onko se pysyvää? Todennäköisesti ei — ei tällä kierroksella. Mutta hetken epäily ei ole enää tuntunut yksinäiseltä — eikä vaaralliselta.
Viimeisimmässä lyhytvideossaan Bonja ei enää puhu tsaarille eikä propagandisteille.
Hän kysyy suoraan: mitä hyödyllistä duumanedustaja Vitali Milonov on tehnyt pitkän uransa aikana?
Milonov, joka muistetaan Pietarissa seksuaalivähemmistöjen vastaisesta työstään vuosikymmen sitten, on viime aikoina nimittänyt naislaulajia halventavilla pilkkanimillä, vaatinut Dubaista palaavia naisia aidstesteihin. Milonovin lausuntojen kerrotaan ajaneen naisia sairaalaan.
”Mitä hemmettä tämä olento tekee duumassa?”
Kohde on vaihtunut. Tsaarin sijaan tähtäimessä on järjestelmän helpoin maalitaulu — mies jota voi kritisoida ”lähes turvallisesti”, koska hän on jo niin toksinen, että jopa Solovjev sanoutuu hänestä irti.
Järjestelmä sallii tämän. Se on osa samaa logiikkaa.
Venäjä 2026 on maa jossa propagandisti pyytää anteeksi muotivaikuttajalle suorassa lähetyksessä — ja se on uutinen. Maa jossa internetkatkokset ärsyttävät kansaa enemmän kuin sota. Maa jossa hiljaisuus on sekä selviytymisstrategia että vallan perusta — kunnes joku rikkoo sen, hetkeksi, kolmellakymmenellä miljoonalla katsojalla.
Järjestelmä on sitkeä. Mutta myös hauras. Yhtä aikaa.
**
YLE / Heikki Heiskanen:
