Venäjän kiinnostavimman poliitikon, Aleksei Navalnyin (1976–2024) omaelämäkerta – Patriootti (Otava, 512 sivua) on herättänyt ansaitusti ja liioittelematta huomiota.
Venäjän diktatuuria vuosikaudet avoimesti vastustaneen poliitikon muistelmateos on ainutlaatuinen näkökulma naapurimaahamme.
Putin ei koskaan halunnut puhua ääneen vastustajastaan: juuri siksi Navalnyin kirja ei ole vain tämän henkilökohtainen todistus elämästä nyky-Venäjällä, vaan se toimii myös poliittisena testamenttina.
Vaikka alkuperäinen teos on kirjoitettu venäjäksi, sitä ei myydä Venäjällä, mikä tekee siitä erityisen merkittävän ja kytkee sen suoraan nykyiseen poliittiseen kontekstiin.
Otava tarttui merkittävään teokseen ja teki hyvän päätöksen julkaista kirja suomeksi. Teosta on käännetty ainakin 36 kielelle ympäri maailmaa.
Suomennoksen on tehnyt englanninkielisestä käsikirjoituksesta laadukkaasti Kyösti Karvonen.
Kirjan julkaiseminen ulkomailla ja sen käännökset eri kielille nostavat esiin kysymyksen muistamisesta ja perinnöstä. Navalnyin toive toteutuu ja hänen äänensä kuuluu myös hänen kuolemansa jälkeen.
Kirjasta lukija saa syvällisen käsityksen Navalnyin ajattelusta ja tunteista. Hän ei pelkästään kerro poliittisista tapahtumista, vaan avaa myös henkilökohtaisia kokemuksiaan myrkytyksestään ja vankilassa olostaan.
**
Navalnyin teos on voimakasta kieltä ja koskettava kuten olivat hänen esiintymisensä niin joukkokokouksissa kuin hänen tallenteillaan, joita on internetistä helposti löydettävissä.
**
2022 17. tammikuuta
Tänään tasan vuosi sitten tulin kotiin Venäjälle.
En onnistunut ottamaan yhtäkään askelta maani maaperällä: minut pidätettiin jo ennen rajatarkistusta.
Erään suosikkikirjailijani, Leo Tolstoin Ylösnousemuksen sankari sanoo: ”Kyllä, ainoa sopiva paikka rehelliselle miehelle Venäjällä on nykyään vankila.”
Se kuulostaa hienolta, mutta se oli väärin tuolloin ja on vielä enemmän väärin nyt.
Venäjällä on paljon rehellisiä ihmisiä – kymmeniä miljoonia. Paljon enemmän kuin yleensä uskotaan.
**
Kirjan kerrotaan syntyneen niiden tekstien pohjalta, joita Navalnyi aloitti kirjoittamaan vuonna 2020.
Osa tekstistä on Navalnyin päiväkirjamerkintöjä. Hän kertoo elävästi lapsuudestaan, politiikasta kiinnostumisestaan ja siitä, miten hänestä tuli poliitikko, joka pystyi kiehtomaan ja innostamaan monia kansalaisia. Hänen tarinansa on opetus rohkeudesta, uhrauksista ja uskon ylläpitämisestä parempaan tulevaisuuteen.
Journalisti Andrei Arhangelski nosti Deutsche Wellen haastattelussa esiin sen, kuinka tämän poliittisen elämän tarina alkaa lapsuudesta, jolloin Tšernobylin onnettomuus vuonna 1986 vaikutti häneen syvästi.
”Hän koki, kuinka totuus ja valhe sekoittuivat, kun poliittinen propaganda ei vastannut todellisuutta. Tämä herätti hänessä halun taistella valheita vastaan ja etsiä totuutta. Hänen kirjansa onkin kuvaus siitä, miten hän on käynyt tämän taistelun läpi koko elämänsä ajan.”
**
Navalnyin menestykseen kuuluu hänen henkilökohtainen olemuksensa: varmuus puhujana, ilmeinen kyky kuunnella, oppia virheistä ja taito uudistua. Hänen henkilökohtaisten kokemuksiensa liittäminen laajempaan poliittiseen kontekstiin tekee hänen kerronnastaan erityisen vaikuttavan.
Muistelmat ovat aina hankalia historiantutkimukselle, mutta sitä varten on Venäjän vaarallisimmasta miehestä jo muitakin lähteitä.
Eikä poliitikon kanssa erimieltä olleiden tarvitse enää tukea diktaattoria, ja olla hiljaa tämän kuolemaan asti kiduttamasta poliittisesta vangista.
Persoonalliseen ihmiseen ja menestyvään poliitikkoon kuuluu aina monia puolia. Navalnyi rakensi itselleen uran liehittelemällä kansallismielisiä venäjäläisiä ja muukalaisvihaankin yllyttävillä puheillaan eikä hän malttanut olla luomatta eripuraa opposition keskuuteen.
Mutta se mikä kuuluu tavalliseen politiikan tekemiseen monessa maassa, maksoi Navalnyille lopulta tämän hengen.
**
Teoksessa korostuu teema henkilökohtaisesta uhrauksesta: kirjoittaja ymmärtää, että hänen toimintansa voi johtaa jopa kuolemaan. Silti hän valitsi kohtalokseen paluun Venäjälle.
Navalnyille ei voinut olla epäselvää se, että hänet päästi ulkomaille hoitoon Putin, jotta tämä jäisi palaamatta.
Poliitikon vaimo, Julia Navalnaja, kutsuu kirjaa viimeiseksi viestiksi ja osoitukseksi hänen miehensä sitkeydestä ja uskosta Venäjän tulevaisuuteen.
Tämä uhraus resonoi varmasti vielä vuosia lukijoiden keskuudessa, ja se nostaa Navalnyin hahmon marttyyrin asemaan, mikä on tärkeää Venäjän oppositiolle.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kirjoittajan mielessä tämän pohtiessa mahdollista kuolemaansa vankilassa ja päätyy ajattelemaan, että tapahtuuhan sitä pahempaakin.
”Minä tein omat valintani, mutta nämä ihmiset elivät vain omaa elämäänsä [raunioitetussa Mariupolissa]. Heillä oli työpaikat. He olivat perheen elättäjiä. Sitten yhtenä kauniina iltana kostonhimoinen käppänä, naapurimaan presidentti ilmoittaa, että te kaikki olette ”natseja”, ja että teidän kaikkien on kuoltava, koska Lenin keksi Ukrainan. Seuraavana päivänä raketti lentää ikkunastasi sisään eikä sinulle enää ole aviovaimoa, aviomiestä tai lapsia – ja ehkäpä et ole enää itsekään hengissä.”
**
Navalnyi käsittelee kirjoituksissaan vastakkainasettelua, joka vallitsee hänen ja Putinin hallinnon välillä. Hän kuvaa Venäjää, joka käyttää väkivaltaa ja pelottelua estääkseen kansalaisten osallistumisen poliittiseen toimintaan.
Epätoivon keskellä Navalnyin kirjoitukset tarjoavat toivon sanoman, jota hän on viljellyt myös poliittisissa iskulauseissaan. Putinin hännystelijöitä – poliittisia vastustajiaan, Navalnyi nimitti jo reilusti vuosikymmen sitten varkaiksi ja huijareiksi. Diktaattori sai epiteetin ”kalsarimurhaaja” yritettyään tappaa vastustajiaan myrkyllä.
Kirjasta huokuu se, kuinka jo monella tavalla vääjäämättömän oman kuolemansa ymmärtäessään, Navalnyi koettaa silti valaa uskoa siihen, että Venäjällä on mahdollisuus demokratiaan ja parempaan tulevaisuuteen, vaikka se vaikuttaa tällä hetkellä kaukaiselta unelmalta.
Kuten Arhangelski huomauttaa, Navalnyin kirjoitukset avautuvat lukijalle rehellisinä. Tämä ei kaihda vaikeita aiheita, vaan tuo esiin sen, mitä poliittinen aktivismi oikeasti tarkoittaa.
”Tämä tekee kirjasta tärkeän dokumentin, joka ei vain kerro Navalnyin elämästä, vaan myös koko Venäjän poliittisesta kentästä.”
**
Navalnyin optimistinen asenne on mielenkiintoinen vastakohta hänen kohtaamilleen haasteille.
Hän ei anna periksi, vaan rohkaisee muita taistelemaan oikeuden puolesta ja uskomaan muutokseen. Tämä viesti on erityisen tärkeä nuoremmille sukupolville, jotka saattavat tuntea itsensä voimattomiksi suuressa poliittisessa pelissä.
Navalnyin kuolemalla ajateltiin tuoreeltaan olevan merkittävä vaikutus Venäjän oppositioon, mutta samaan aikaan on jo huomattu, ettei hänen työnsä jatkuminen suoraan ole mahdollista. Valtakunnallisesti tunnettuja opposition poliitikkoja on vain muutama, eivätkä nämä ole enää Venäjällä.
Venäjää määrittelee vielä pitkään sota Ukrainassa ja putinismi, joka ei katoa vaikka diktaattori kuolisi.
Ja silti. Patriootti-teos voi inspiroida muita jatkamaan Navalnyin jättämää perintöä.
**
Koponen blogit APU/IMAGE Navalnyi-tunnisteella
US Puheenvuoro Venäjä ilman Putinia (2012)
US Puheenvuoro Venäjän hämy, aina pimenee (2013)
US Puheenvuori Marttyyri (2015)
