Maa on askeleen lähempänä tiukempaa komentoa. Vaikuttaa siltä, että väkivaltaorganisaatiot voivat juhlia sitä, ettei ”älykästa äänestämistä” päästy käyttämään sen koko teholla.
Tekijä: Jarmo Koponen
Jarmo Koponen on toimittaja. Kirjoituksissa painottuvat Venäjä, tiedonvälitys ja sananvapausasiat: Journalistien kehitysyhteistyöjärjestö Vikesin puheenjohtajana, Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä ja Barents Pressin Suomen varapuheenjohtajana. Olen myös pitkäaikainen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seuran hallituksen jäsen sekä Historioitsijat ilman rajoja yhdistyksen rivijäsen.
Presidentti Koivisto oli ulkoministeriötä pidättyvämmällä kannalla. ”Ei ole meidän asiamme todeta Neuvostoliiton olevan elossa tai kuollut”, hän tokaisi pääministeri [Esko] Aholle. Koivisto ei halunnut Suomen puuttuvan itänaapurin sisäiseen tilanteeseen, jollaiseksi Venäjän tunnustaminen olisi voitu tulkita. ** Tutkija Juha-Matti Ritvanen (s. 1984) oli seitsemänvuotias, kun Neuvostoliitto hajosi. Sodan käynyt presidentti toimi nuoren pääministerin kanssa kokemukseensa nojautuen. […]
Jokainen haluaa olla (joskus) oikeassa. Huomata itse. Olla muita fiksumpi. ”Monet salaliittoteoriat kumpuavat epäluottamuksesta valtiovaltaa, viranomaisia ja asiantuntijoita kohtaan, ja salaliittoteorioiden levittäminen puolestaan vähentää luottamusta näihin tahoihin.” https://www.gaudeamus.fi/salaliittoteorioiden-filosofia/ Teoksen lopetus sopii minun blogini aloitukseksi: ”Järkevä ja ennakkoluuloton kansalainen näkee salaliittoteoriat peileinä, jotka heijastelevat ihmisten murheita, ja käyttää niitä heuristisina vihjeinä pohtiessaan, mitä ilmiötä kannattaa sittenkin […]
Venäjän rooli Neuvostoliiton kuristamisessa yllätti, ja mahdollinen kaaos pelotti, mutta toisaalta vallankumousta yrittäneiden sekoilu antoi tilaa niin uutisten tekijöille kuin kansalaisillekin.