Moni maa Kreikasta Itävaltaan yrittää heikentää lännen Venäjän vastaista rintamaa, joka koskee myös Ukrainan sotatoimien aiheuttamia sanktioita.

Moni maa Kreikasta Itävaltaan yrittää heikentää lännen Venäjän vastaista rintamaa, joka koskee myös Ukrainan sotatoimien aiheuttamia sanktioita.
Fennovoiman ympärillä on kuohunut vuosia. Yhtiö on pelastettu viime tingassa. Toimittaja Hanna Nikkanen kertoo keskiviikkona ilmestyneessä Long Play:n jutussaan, että ainoa todellinen voittaja taitaa olla rakennusyhtiö SRV, joka ilmestyi viime hetkellä mukaan aika ajoin farssiksi muuttuneeseen hankkeeseen. -Moni on varmasti ajatellut pelanneensa omat korttinsa ovelasti, mutta todellisuudessa niin taisi tehdä vain rakennusyhtiö SRV, Nikkanen puntaroi […]
Venäläis-suomalaisen ydinvoimalan rakentamista Pohjois-Pohjanmaalle ei estä mikään. Paitsi suomalaiset kansanedustajat, mutta heillä tuskin on sen enempää sanottavaa kuin minullakaan. Helsingissä marssittiin ydinvoimaa vastaan torstaina. Ydinvoimaa tarvitaan, koska kotimaiseen energiaan ei luoteta. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kutsuu perussuomalaisten pää-äänenkannattajassa Fennovoima-päätöstä ”loistavaksi uutiseksi”. Oppositiopoliitikko Timo Harakka (sd.) on päinvastaista mieltä: ”Kun herrojen hankkeet tuntuvat olevan erityisissä vaikeuksissa, […]
Suomi on painostuksen kohteena. Kyse ei ole paniikkireaktioista, vaan kaupankäynnistä. Ainakin toivon niin. Energiapolitiikan ratkaisuista ei järjestetä kansanäänestystä, eikä kansan mielipidettä kaivata liiketoimien edistämiseen. Vaikeat ratkaisut hoidetaan. Mahdottomat vievät vaan enemmän aikaa, sanoo sananlasku. Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) yllätysmatka Moskovaan herätti kysymyksiä. Vastauksia saamme vielä odottaa. Rehn tapasi entisen talousministeri Aleksei Kudrinin ja energia-asioista vastaavan […]