Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov (75v.) kertaa sodan syitä ja päätyy jälleen kerran toistamaan isännän ääntä: Tämä on osa Venäjän informaatiosotaa, jossa he esittävät itsensä rauhaa haluavina, vaikka todellinen tavoite on pakottaa Ukraina hyväksymään tappionsa.
Lavrovin mielestä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi (47v.) esiintyy kuin Kvartal-95 showssa – tämä vain koettaa näytellä rakentavaa. Aikoinaan arvostettu diplomaatti käyttää puhujan lahjojaan ja pyrkii horjuttamaan Zelenskyin asemaa ja uskottavuutta rauhanprosessin toimijana.
Muutama päivä Alaskan kokouksen jälkeen on käynyt selväksi, että Venäjällä ei ole esittää rehellisiä rauhanehtoja, vaan vaatimus Ukrainan antautumisesta.
Tietenkin ne on paketoitu näyttämään diplomaattisilta aloitteilta, mutta todellisuudessa ne edellyttäisivät, että Ukraina luovuttaisi pysyvästi alueitaan ja tunnustaisi Venäjän toiminnan lailliseksi.
Venäjän informaatiosodassa nämä esittävät itsensä rauhaa haluavina, vaikka todellinen tavoite on pakottaa Ukraina hyväksymään tappionsa.
Kun Venäjän ulkoministeri Lavrov julisti ministeriön sivuilla julkaistulla videolla Alaskan huippukokouksen Putinin ja Trumpin välillä ”menestykseksi”, hän ei maininnut sanaakaan kielestä.
Vaikka Venäjä on nostanut kielikysymyksen Ukrainan sodan keskiöön, se vaikenee siitä, kun neuvottelukumppanina on suurvalta, jonka kanssa se haluaa esiintyä tasa-arvoisena.
Kieli ei ole Venäjälle vain kulttuurinen kysymys – se on geopoliittinen työkalu, jolla pyritään vaikuttamaan rajojen yli.
Ukrainan kielipolitiikka, erityisesti vuoden 2019 kielilaki, on Venäjän narratiivissa esitetty todisteena venäjänkielisten syrjinnästä. Syrjinnän vuoksi Zelenskyi on menettänyt laillisuutensa presidenttinä toimiseen. Hän yrittää luoda narratiivia, jossa Zelensky ”rikkoo perustuslakia” ja menettää laillisuutensa.
Kyseessä on poliittisesti motivoitu tulkinta, jolla pyritään horjuttamaan Zelenskyin legimiteettiä lännessä.
Lavrovin mukaan laki rikkoo Ukrainan perustuslakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Venäjä ei ole propagandansa mukaan hyökkääjä, vaan puolustaja – se ”pelastaa” venäjänkielisiä. Kieli toimii moraalisena oikeutuksena sodalle ja samalla vipuvartena, jolla Venäjä pyrkii heikentämään Ukrainan suvereniteettia.
Todellisuudessa Ukraina on vahvistanut ukrainan kielen valtiokieleksi, mutta venäjän kieli on edelleen laajasti käytössä, eikä sen käyttöä ole kielletty. Laki koskee lähinnä julkisen sektorin kielikäytäntöjä.
Alaskassa kieli jätettiin rauhaan
Kielikysymyksen nostaminen Venäjän sisäiseen keskusteluun on esimerkki siitä, miten eri pöytiin tullaan erilaisten tarinoiden kera.
Alaskassa neuvottelut keskittyivät Lavrovin mukaan ”suurvaltojen tasapainoon” – ydinaseriisuntaan, talouspakotteisiin ja Syyrian tilanteeseen.
Kielen käsittely kokouksen asialistalla olisi ollut epäolennaista ja haitallista Venäjän pyrkimyksille normalisoida suhteet Yhdysvaltoihin.
Näin paljastuu Venäjän kaksoisstandardi: Ukrainalta vaaditaan ideologista antautumista, Yhdysvaltojen kanssa neuvotellaan pragmaattisesti.
Lavrov yhdistää keinotekoisesti kielikysymyksen Ukrainan sodan ”pääsyihin” ja vaatii, että länsi pakottaisi Zelinskyin kumoamaan ”kielilait” ennen neuvotteluja. Tämä on selkeä ulkopoliittinen kiristyskeino: Venäjä haluaa käyttää kielikysymystä verukkeena vaatia alueellisia myönnytyksiä.
Kielikysymyksestä rauhanneuvottelujen este
Lavrov väittää, että Zelenskyi ei ole neuvottelukelpoinen, koska hän on ”rikkonut venäjänkielisten oikeuksia”.
Ennen kuin mitään muuta voidaan käsitellä – rajoja, aselepoa, turvatakuita – kielen asema on palautettava. Tämä on Ukrainalle mahdoton ehto, sillä se tarkoittaisi perustuslain muuttamista ulkoisen painostuksen alla.
Samalla Venäjä pyrkii hajoittamaan lännen yhtenäisyyden.
Lavrov hyökkää eurooppalaisten ”lapsellisuutta” vastaan ja korostaa, että Yhdysvallat ymmärtää ”juurisyyt” paremmin.
Ulkoministeri väittää, että Alaskan ”menestys” perustui siihen, että moraalinen paatos puuttui – toisin kuin EU:n johtajien puheissa.
Turvatakuut – toinen solmukohta
Länsi puhuu Ukrainan turvatakuista – sopimuksista, jotka suojelisivat sen suvereniteettia Venäjän aggression varalta. Venäjä taas vaatii turvallisuustakuita itselleen – rajoituksia lännen toiminnalle sen naapurustossa.
Lavrovin mukaan turvallisuus on ”jakamatonta”, eikä kukaan saa vahvistaa omaa turvallisuuttaan toisten kustannuksella.
Näin periaate kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun Venäjä itse vaatii oikeutta määritellä Ukrainan ulko- ja kielipolitiikkaa.
Turvatakuut enemmän kuin Ukrainan asia
Ne ovat koko Euroopan väkivallattoman tulevaisuuden edellytys. Venäjä onnistuessa tekemään kielestä neuvottelujen ehdon, se luo ennakkotapauksen, jossa suvereniteetti ei enää suojaa valtiota, vaan altistaa sen ulkoiselle kontrollille.
Jos turvatakuut sekoitetaan turvallisuustakuisiin, länsi menettää moraalisen selkärankansa ja hyväksyy aggressorin veto-oikeuden.
**
[Professori Juhana] Aunesluoman mukaan tärkeintä, mitä EU voi asialle tehdä, on jatkaa Ukrainan tukemista. Hän sanoo, että EU on hyvä esimerkki siitä, kuinka isommat ja pienemmät valtiot kykenevät tekemään yhteistyötä.”
**
Venäjän väitteet siitä, että Ukraina ei olisi kykenevä rauhan vuoropuheluun ja myönntyksiin on yksinkertaisesti väärä, vaikka maa pitää tiukasti kiinni siitä, ettei ole luovuttamassa Venäjälle myös niitä Donetskin alueen osia, joita Venäjä ei jo miehitä. 
Ukrainan perustuslain mukaan hyökkääjälle ei voi luovuttaa aluetta yksipuolisesti.
Kiova ei tunnusta Venäjän miehitystä de jure (oikeudellisesti), mutta voi “de facto” hyväksyä sen olemassa olevan tosiasiana, jos ratkaisu on välivaiheena “jäädytys rintamalinjaa pitkin”.
Ukrainan johto ei harkitse alueluovutuksen tunnustamista, vaan konfliktin tilapäistä jäädyttämistä nykyisten asemien varaan.
Reutersin lähteiden mukaan Venäjällä pidetään yhä kiinni poliittisista vaatimuksista: Ukrainan pysymisestä Naton ulkopuolella, Naton itään laajentumisen pysäyttämisestä, Ukrainan armeijaan kohdistuvista rajoituksista ja länsijoukkojen pitämisestä poissa Ukrainan alueelta.
Venäjä horjuttaa tarkoituksella länsimaita
Sota Ukrainassa ei ole pelkästään paikallinen konflikti, vaan kamppailu, joka määrittää koko Euroopan turvallisuusjärjestyksen tulevaisuuden.
Barentsin alueella, jossa kieli, kulttuuri ja rajat kietoutuvat toisiinsa, tämä kysymys ei ole teoreettinen.
Se koskee myös meitä. Rauhanneuvottelujen liikahtaminen edellyttää, että kieli palautetaan sen oikeaan asemaan: kommunikaation välineeksi, ei sodan oikeutukseksi.
Rauha ei synny, jos sen ehdot määritellään aggressorin ehdoilla. Kielen politisointi, turvallisuuskäsitteiden hämärtäminen ja moraalisen relativismin istuttaminen ovat osa Venäjän informaatiosotaa.
Euroopan on tunnistettava tämä strateginen ansa.
Venäjän poliittisessa vaikuttamisessa sanojen ja käsitteiden sekoittamisesta on esimerkkejä paljon; nämä kutsuvat hyökkäystä ”rauhanturvaamisoperaatioksi” ja hämärtävät käsitystä siitä, mikä on oikea uhka muun muassa väittämällä Naton olevan hyökkääjä.
Samalla yleisöön iskostetaan koko ajan syvemmälle ajatus siitä, että selkeää oikeaa ja väärää ei ole olemassa ”kaikki valehtelevat”.
Tavoitteena on luoda epäluuloa, sekasortoa ja heikentää demokratioita, jotta vastustaja ei pystyisi toimimaan yhdessä.
Väkivallattoman tulevaisuuden rakentaminen edellyttää, että Eurooppa puhuu yhteistä kieltä – ei vain sanojen, vaan arvojen tasolla.
