Populisteilla ja niin sanotulla laitaoikeistolla on – kaikkialla – paljon yhteistä. Näitä yhteyksiä selvittää onnistuneesti Tom Kankkosen teos Suuttumuksen aika, Docendo 2025. Teos tarjoaa systemaattisen katsauksen oikeistopopulististen liikkeiden nousuun Länsi-Euroopassa, erityisesti Suomessa, Saksassa, Ruotsissa ja Britanniassa.
Teos ei ole pelkkä kuvaus poliittisesta ilmiöstä, vaan syväluotaava analyysi siitä, miten nämä liikkeet rakentavat vastakulttuuria perinteisille poliittisille arvoille, miten ne suhtautuvat globaaleihin vaikuttajiin kuten Donald Trumpiin ja Vladimir Putiniin, ja miten ne hyödyntävät kansan suuttumusta vallanpitäjiä ja heitä liehitteleviä kohtaan.
”Keskityn tässä kirjassa neljään Länsi-Euroopan maahan. Myös Itä-Euroopassa on vahvoja populistisia puolueita, mutta historia ja olosuhteet ovat siellä varsin erilaiset kuin lännessä, joten olen rajannut nämä maat pois. Itäinen Eurooppa olisi sinänsä tarkastelun arvoinen. Unkarin Viktor Orban on esimerkki populistijohtajasta, joka on takertunut valtaan myös epädemokraattisin keinoin. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on vielä räikeämpi esimerkki samasta ilmiöstä.”
Kollegan ”Suuttumuksen aika” on ajankohtainen teos, joka osoittaa oikeistopopulismin muodostavan vahvan kansainvälisen verkoston, jota yhdistävät maahanmuuttokriittisyys, vastustus monimuotoisuus- ja tasa-arvo-ohjelmia kohtaan sekä median kyseenalaistaminen.
Perussuomalaiset löytävät mediasta ”kaltoinkohtelulleen” vasemmistolaisuuden. Perussuomalaiset-lehden ja Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila arvostelee usein yleisradiota ja muuta valtamediaa.
”Kun juttelimme puhelimessa, Turkkila kertoi, että erityisen ongelmallisia perussuomalaisille ovat nuoret naistoimittajat. Tapaamisessamme puoluetoimistolla hän ei heti muistanut keskusteluamme.”
Oikeistopopulismin yhteiset piirteet Euroopassa
Oikeistopopulistisilla puolueilla on Kankkosen teoksen mukaan selkeät yhteiset teemat ja strategiat eri maissa, vaikka niiden historialliset ja poliittiset kontekstit vaihtelevat.
Keskeisenä yhdistävänä tekijänä toimii maahanmuutto- ja pakolaiskriittisyys.
Ruotsidemokraateille maahanmuutto on ”kaikkein tärkein kysymys” 39 prosentille kannattajista, Esimerkiksi Linköpingin yliopiston tekemä asennetutkimus osoittaa, että ruotsidemokraattien äänestäjät ovat olleet, kuten tutkijat asian ilmaisevat, selvästi muukalaisvastaisempia kuin muiden puolueiden kannattajat.
Saksan AfD varoittaa saksalaisen identiteetin ja kulttuurin uhanalaisuudesta.
Vaihtoehto Saksalle – AfD, käy aktiivista kulttuurisotaa, jossa puhutaan samoista teemoista kuin muissakin maissa. AfD:n aktivistit varoittavat liian pitkälle menevän tasa-arvon vaaroista sekä saksalaisen identiteetin ja kulttuurin uhanalaisuudesta.
Toinen yhteinen teema onkin kampanjointi niin sanottua ”woke”-kulttuuria ja monimuotoisuusohjelmia vastaan.
Perussuomalaisten meppi Sebastian Tynkkynen iloitsee Trumpin kaadettua DEI-henkilöstön, ja AfD pitää Trumpin Maga-liikettä esikuvana.
Maailmanlaajuinen ”kulttuurisota” ulottuu myös julkisen palvelun median, kuten YLEn, kyseenalaistamiseen. Vaikuttaa siltä, että vihollinen on Pasilassa: YLE tuhlaa rahansa outoihin hankkeisiin, jotka pitäisi jättää kaupallisille toimijoille. Kansanedustaja Joakim Vigelius ihmetteli helmikuussa 2025 YLEn toimintaa koskevassa eduskuntakeskustelussa yhtiön esittämiä dokumenttisarjoja ja tosi-tv-ohjelmia, joissa tarjolla on muun muassa parisuhde- ja seksiteemaa, tanskalaisia missejä ja himosaunomista.
Perussuomalaiset arvostelevat kansallisen yleisradioyhtiönvalintoja itse tarkoitushakuisesti, ja siksi ”lakkautuslistalla” on viime vuosina useaan kertaan ollut ohjelmasarja, joka ei ole lakkautettavissa: ”Pillupäiväkirjat”.
”Vuonna 2019 neljän jakson dokumenttisarjan ohjelmakuvauksessa sanotaan, että parikymppinen ystävänelikkö paljastaa toisilleen seksuaalisuutensa kipukohdat. Pääosissa ovat kolme naista ja muunsukupuolinen henkilö. Edullisen pientuotannon julkaisusta on kulunut jo vuosia, mutta perususuomalaiset muistavat ohjelman kuin eilisen”.
Kolmas yhteinen piirre onkin äärioikeiston normalisoituminen. Kuten tutkija Anna-Sophie Heinze toteaa, ”ulkomaiden esimerkit vähentävät ääriajatteluun liittyvää häpeää”.
AfD:n aktivistit katsovat Yhdysvaltoja, Elon Muskia ja Itävaltaa, mikä lisää heidän itseluottamustaan. Äänestäjien mielestä ei enää ole ongelmallista, että puolue on äärioikeistolainen, ”kunhan puolue puhuu oikeista asioista”.
Laitaoikeisto-käsitteen yleistyminen on seurausta äärimmäisten näkemysten neutralisoitumisesta muun muassa hallitustyössä.
Rasistien suhde Trumpiin ja Putiniin
Teos korostaa, että suhde Trumpiin ja Putiniin jakaa oikeistopopulistisia puolueita. Yleisesti ottaen Trumpin tukijoita on monessa paikassa. Saksassa AfD pitää Trumpin Maga-liikettä esikuvana ja maahan sopivana; perussuomalaiset näkivät Trumpin valtaannousun ”yltiösuvaitsevaisuuden lopun” merkkinä.
Toki Yhdysvalloista olisi woken vastustamisen lisäksi mahdollisuus hakea innoitusta myös toiseen kamppailuun eli taisteluun niin sanottua syvää valtiota vastaan.
Isossa Britanniassa Nigel Faragen Reform UK:lla on vuosia kestänyt suhde presidentti Trumpiin. Farage kehottaa kuitenkin olemaan ottamatta Trumpin lausuntoja ”sanatarkasti”, kuten kommentoidessaan Trumpin väitettä Ukrainan Volodymyr Zelenskyistä ”diktaattorina”.
Faragen pohdinta GB News -kanavalla muistutti perussuomalaisten kommentteja, joiden mukaan ei kannata kiinnittää liikaa huomiota Trumpin yksittäisiin puheenvuoroihin.
”Farage valisti, kun hän helmikuussa 2025 kommentoi Trumpin syytöksiä, joiden mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on diktaattori. Trumpin perustelu oli, että Ukrainan johtaja ei ollut järjestänyt vaaleja sodan aikana.”
Suhde Venäjään ja Putiniin jakaa näkemyksiä enemmän. Saksassa AfD ”ei piilottele venäjämielisyyttään” ja on ajanut Venäjälle myötämielistä politiikkaa, vaikka puolustusvaliokunnan jäsen Hannes Gnauck kiistää puolueen luottavan Putiniin.
Sen sijaan perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit ovat ”hyvin johdonmukaisesti” tukeneet Ukrainaa.
Faragen Reform UK liikkuu näiden välissä, ja Farage on todennut, että ”Ukraina ei voi voittaa sotaa” ja että EU provosoi Putinia Krimin valtaukseen 2014.
Vaikka suhde Trumpiin on yhteinen vahvistava tekijä, suhtautuminen Venäjään paljastaa merkittäviä ideologisia eroja näiden puolueiden välillä.
Teos antaa ymmärtää, että kyse ei ole enää marginaalisesta ilmiöstä, vaan vakiintuneesta poliittisesta voimasta, joka on muuttamassa Euroopan poliittista kenttää pysyvästi.
Trump on inhottu poliitikko monissa Euroopan maissa, mutta hänen voittonsa on tuonut lisää energiaa oikeistopopulistisille puolueille. Yhdysvalloista olisi woken vastustamisen lisäksi mahdollisuus hakea innoitusta myös toiseen kamppailuun eli taisteluun niin sanottua syvää valtiota vastaan.
Kiinnostavia lainauksia
Teos sisältää runsaasti suoria lainauksia, jotka valottavat puolueiden retoriikkaa:
– ”Meillä on maahanmuuttajia, jotka pitävät yhteyttä islamisteihin Turkissa, Saudi-Arabiassa ja muissa maissa. On aivan selvää, että tämä on vaarallista.” – Ruotsidemokraattien Richard Jomshof
– ”Pitää suhtautua vakavasti siihen, mitä Donald Trump sanoo, mutta ei kannata aina ajatella, että hän sanatarkasti tarkoittaa sitä mitä sanoo.” – Nigel Farage
– ”Yle teurastaa Aku Louhimiehen, mikä ei ole oikein, koska Aku ei ollut syyllistynyt seksuaaliseen häirintään, mutta Suomessa tarvittiin joku Me too -raivo.” – Perussuomalaisten Matias Turkkila
– ”AfD on hyötynyt [äärioikeiston normalisoitumisesta] Saksassa… Tutkimukset osoittavat, että yhä harvempi välittää siitä, että AfD on äärioikeistolainen tai osittain äärioikeistolainen, kunhan puolue puhuu oikeista asioista” – Tutkija Anna-Sophie Heinze
**
Lisää luettavaa, jossa myös (laita)äärioikeisto määrittelee monen asian käsittelyä. Toistaiseksi.
Kirja-arvio: Mari Manninen – Toimittaja kertoo niin totta kuin osaa
YLE Ruben Stiller: Kansa populistin hevonen
Populismin voittokulku jatkuu. AfD järkyttää poliittista järjestelmää Saksassa, Nigel Faragen Reform Party on noussut gallupien kärkeen brexitin jälkeisessä Britanniassa.
