Kesäkuisena viikonloppuna joukko suomalaisia ja venäläisiä media-alan ammattilaisia ahersi hotellissa Pielisen kupeessa. Venäjä on kuivannut sananvapauden olemattomiin vaikeuttamalla riippumattoman journalismin mahdollisuuksia. Hyökkäyssodan myötä tuhannet media-alan ammattilaiset ajettiin maanpakoon ja luotiin pohja muukalaismedialle.
**
Sota Ukrainassa muutti tapoja ajatella yhteistyötä Pohjoismaiden ja Venäjän välillä. Kansainvälinen toimittajien yhteisö Barents Press etsii uusia tapoja, joilla media-alan kollegat voivat auttaa toinen toisiaan.
Venäjällä työskentely on rajoitetumpaa; tiedotusvälineitä suljetaan ja monia media-alan ammattilaisia kutsutaan kansan vihollisiksi – ulkovaltojen agenteiksi.
Suomen, Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisten alueiden toimittajat ovat tehneet laajaa rajat ylittävää yhteistyötä liki 30 vuoden ajan.
Nykyisin varovaisuus leimaa ilmapiiriä Venäjällä. Sota hiipi ihmisten puheisiin jo aiemmin. Venäjän Barents Press keskeytti työt syksyllä 2022.
Media sinnitteli Venäjällä vuosikymmenen
Osa taipui painostuksessa lopullisesti jo muutama vuosi sitten. Pienemmillä alueilla vaihtoehdot vain loppuivat tulojen kadottua.
Sodan myötä kalottialueen yhteistyö muuttuu.
Monet pohjoisessa aiemmin työskennelleet toimittajat ovat päätyneet eri puolille maailmaa – ennen muuta Baltiaan ja entisen Neuvostoliiton alueen maihin.
Lieksassa pohdittiin venäjänkielisten toimittajien mahdollisuuksia työskentelyyn ulkomailla ja ideoitiin aiheita, joista syntyisi kokonaisia juttusarjoja tai multimediaa internetiin.
[Projektin vetäjä Anna Jarovaja ]
Seminaaripäivän päätteeksi työryhmät suunnittelivat yhteisiä demokratiaa edistäviä hankkeita ja pohtivat näiden käytännön toteutusta.
Rennon työskentelyn tulokset kertovat yhteistyökyvyistä. Työryhmien pohdinnoista koottiin fläppitauluille näkemyksiä siitä, miten demokratiasta pitäisi kertoa laajalle venäjänkieliselle yleisölle.
Yksi työryhmä valitsi välineeksi TikTokin ja loi viruksena leviävän tietoiskun, josta selviävät muun muassa tärkeät tiedot – luotettavista – viranomaisista Suomessa.
Toinen ryhmä suunnitteli rungon lautapeliksi, jonka avulla selviää se, millaisia henkilökohtaisia ratkaisuja ihmiset joutuvat tekemään autoritaarisesti johdetussa maassa.
Kolmas ryhmä pisti päät yhteen, ja esitteli muille retriittiin osallistujille tietopaketin siitä, kuinka työryhmät ja yksittäiset toimittajat voivat hakea rahoitusta hankkeisiinsa.
Tuloksista voi päätellä, että viestinnän ammattilaiset kykenivät nopeasti kehittämään jatkojalostettavaksi työkaluja, joilla voitaisiin vahvistaa ymmärrystä demokratiasta.
Maanpakolaisuus on raskasta. Oman lisänsä kaikkeen tuo yleinen ilmapiiri, jossa hyökkääjän tekoja on mahdotonta puolustaa.
”Rakkaudesta ammattiin”
Retretin järjestäjän, Barents Press Suomen projektinjohtajan, Anna Jarovajan mielestä palautteesta näkee sen, että yhteisiä tilaisuuksia on jatkettava.
Ryhmätöiden jälkeen useat osallistujat puhkuivat intoa töihin paluusta.
”Tunne, että et ole yksin eikä kaikki ole menetetty,” vastasi yksi palautteen jättänyt toimittaja.
Maanpakolaisuus panee kuitenkin monet puntaroimaan ammattinsa mielekkyyttä. Osa aiemmin toimittajan töitä tehneistä hakeutuu muihin ammatteihin, eivätkä kaikki ole valmiita aloittamaan alusta ulkomailla.
Toisaalta Lieksan retriitin palaute osoitti sen, että ulkomaillakin säilyy halu journalismiin. Monille uusien ideoiden innoittamana.
**
”Mielestäni tällaisia tapaamisia pitäisi järjestää tulevaisuudessa. Koska vain tämän päivän Euroopassa on mahdollista puhua venäläisen journalismin ongelmista, keskustella tavoista ylläpitää vuorovaikutusta ja mahdollisuudesta auttaa riippumatonta mediaa.”
**
”Olimme erityisen tyytyväisiä kollegoiden ja median kanssa tekemisissä olevien ihmisten uusiin yhteydenottoihin. Ylipäätään oli hyvä tunne, ettei ollut yksin.”
**
”Minusta näyttää siltä, että [Venäjältä lähteneille] ei pitäisi olla kyse ”avusta”, vaan siitä, miten ihmiset saadaan kotoutumaan ja hyödyntämään suomalaisen yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia.”
**
”Tuskinpa olisi mahdollistakaan tehdä enemmän yhdessä päivässä. Jos tulevaisuudessa on mahdollisuus, voisi sukeltaa syvemmälle joihinkin asioihin, esimerkiksi Suomessa työskentelyn oikeudellisiin erityispiirteisiin sekä esimerkiksi verotukseen, jos toimittaja työskentelee freelancerina ja hänellä on tuloja eri lähteistä.”
**
Järjestäjien toivotaan esittelevän enemmän vapaiden toimittajien työskentelymahdollisuuksia ja antavan joitakin ideoita sijoittumiseen työmarkkinoille sekä vinkkejä oikeudellisiin kysymyksiin.
Monet käytännön toimet olisi mahdollista toteuttaa suomalaisten yhteistyökumppaneiden avulla niin että kotoutujien oikeusturva säilyy.
Esimerkistä käy vaikka yhteinen foorumi, jossa voidaan käsitellä sitä, miten yhdistetään suomalaisen journalismin tarpeet ja maahanmuuttajatoimittajien taidot: millaisista aiheista ollaan kiinnostuneita, ja miten kannattaisi jatkaa jotain ideaa.
Eikä kyse ole tietenkään vain Suomen ja suomalaisten tarpeista. Venäjänkielisten toimittajien ammattitaitoa tarvitaan laajasti maailmalla.
Edellisen vuoden aikana Venäjän toimittajakunta levittäytyi jo pitkin maailmaa Aasiaa myöten. Lieksassa oli koolla toimittajia lähempää eli heitä, jotka asuvat ja työskentelevät Suomessa, Norjassa ja Liettuassa.
Mutta olivatpa työt lähellä tai kaukana venäjänkieliset media-alan ammattilaiset puntaroivat tekemisiensä mielekkyyttä maanpaossa.
Tosiasia on se, että sopeutuminen toisaalla asumiseen ottaa aikansa niin Leningradin alueelta, Voronežista ja Magadanista muuttaneelle kuin Venäjän eurooppalaisemmat miljoonakaupungit jättäneillekin.
Tilanne on kestämätön ja voi vain pahentua, jos mitään ei tehdä.
Kaikki työt tarvitsevat tekijänsä
Kiinnostus naapurista ei ole kadonnut kokonaan kummaltakaan puolelta rajaa, jota ei ole edes suljettu, vaikka rajankäynti on vähentynyt merkittävästi.
Barents Press Suomen Relocated-työryhmä sai rahoituksen retriitteihin ja yhteistyön kehittämiseen Helsingin Sanomain säätiöltä.
Hankeryhmässä uskotaan, että vuosien tapaamisten aikana kerättyä kokemusta on vietävä eteenpäin ja rakennettava sille pohjalle, ettei Venäjää unohdeta, vaikka venäläiset eivät voikaan enää ylläpitää omassa maassaan Barents Pressin toimintaa.
Retriittiin saapui toimittajia, jotka tietävät millaista työskentely on ollut Venäjällä propagandan ja vääristellyn todellisuuden oloissa.
Osa aiemmin toimittajan töitä tehneistä hakeutui muihin ammatteihin jo ennen lähtöään, koska vanhan työn tekeminen vaikeutui kotimaassa eivätkä kaikki ole heti valmiita aloittamaan alusta ulkomailla.
Entisen arjen karistaminen mielestä on vienyt jonkin aikaa. Kun jaksetaan välittää ihmisille tärkeitä asioita, voi luottaa myös omaan tulevaisuuteensa.
Vakavasti työhönsä suhtautuvat ammattilaiset – sekä intohimollaan jaksavat että realistit jakavat näkemyksen – ammattitaidosta pitää huolehtia kaikissa olosuhteissa.
Toimittajat eivät ole aktivisteja tai opettajia. Heidän on itse opittava uusia asioita – jatkuvasti.
Uusi koti, vanha kotimaa
Monet työt voidaan nykyisin tehdä missä vaan, mutta perinteinen raportointi paikan päältä kuuluu edelleen oleellisesti toimitustyöhön. Tätä tarvetta sota ei vähennä.
Toimittaja voi muuttaa Venäjältä, mutta Venäjä ei lähde toimittajasta. Yleisö on kotimaassa.
Sosiaalisen median kanavat toimivat, vaikka valtio on hankkinut osan suosituimmista omistukseensa. Arviolta viidennes venäjäläisistä saa täydennystä näkemyksiinsä muualta kuin valtion mediasta.
Venäjänkielisten aineistojen yleisö asuu eri puolilla maailmaa, mutta tärkeintä on aina kertoa lähellä olevista asioista.
[Ulkomailla toimivien medioiden on oltava luovia. Tämän tietävät päätoimittaja Oleg Grigorenko (oik.) ja Andrei Grižin.]
Paikallislehtien tai uutiskirjeiden lähettämisen sijaan käytetään jo TikTokin ja muidenkin pikaviestisovellusten hyödyntämistä jopa pidempien tutkivien aineistojen välittämisessä.
Omat ja läheisten asiat kiinnostavat aina enemmän kuin suuret yleiset kysymykset. Erilaiset mediat tarvitsevat edelleen osaavia ammattilaisia, eikä tyhjän päälle ei tarvitse rakentaa.
Myös suomalaisissa organisaatioissa otetaan vakavasti sodan vaikutus yhteistyöhön.
Uudessa tilanteessa apua tarjoavien on tärkeää tietää se, millaisista asioista kotimaansa jättäneet kollegat ovat kiinnostuneita. Lieksan tapaamisen tarkoitus oli ennen muuta tutustuttaa ihmisiä toisiinsa ja osoittaa järjestäjille millaisesta yhteistyöstä on kaikille eniten hyötyä.
[Cultura-säätiön Polina Kopyleva (vas) ja Eilina Gusatinsky]
Suomalaisesta näkökulmasta omasta työstään – myös kansainvälisesti – kertoivat Cultura-säätiö, Journalistiliitto ja Suomi-Venäjä-seura sekä isot mediat kuten YLE ja Helsingin Sanomat.
Venäjänkielisten auttaminen tukee myös Suomen muiden kieliryhmien parissa tehtävää työtä.
Suomessa asuvat ulkomaalaiset kokevat helposti olevansa näkymättömiä. Monet suomalaisetkaan eivät ymmärrä sitä, että jo joka 10. on tullut jostain muualta.
Tarkkaa lukua Suomessa asuvista tai oleskelupaa odottavista venäjäläisistä toimittajista ei ole olemassa, mutta aiemmin on autettu muutamia Afganistanista kotoisin olevia ja joitakin Valko-Venäjän pakolaisia.
[Journalistiliiton kansainvälisten asioiden asiantuntija Salla Nazarenko.]
Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön suurin kumppani on ollut viime aikoihin asti kansalaisjärjestö Venäjä-seura, joka kipuilee nimensä kanssa.
Myös suomalaisissa organisaatioissa otetaan vakavasti sodan vaikutus yhteistyöhön.
Työ Suomessa ja EU:n alueella on mahdollista, mutta monia asioita on hyvä selvittää yhdessä samassa asemassa olevien kanssa.
Muukalaismedia löytää mahdollisuuksia
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muuttaa Eurooppaa peruuttamattomasti.
Samanlaista pakolaisten liikkuvuutta emme ole nähneet Euroopassa sitten toisen maailman sodan. Historiasta tiedämme, että jälleenrakennus vie vuosikymmeniä, mutta tulevaisuutta on mietittävä koko ajan.
Venäjän ulkopuolelle on jo muodostunut vankka venäjänkielisten maahanmuuttajatoimittajien joukko niin kuin sata vuotta sitten, jolloin Venäjän vallankumous pakotti osan ihmisistä etsimään tulevaisuutta kotimaan ulkopuolelta.
– Todennäköistä on, että vielä pitkään on olemassa rinnakkaiset mediajärjestelmät, joista toinen toimii valtion asettamien ehtojen mukaan ja sitten on heitä, jotka kieltäytyvät uhmakkaasti, arvioi 7×7 -julkaisun Liettuassa asuva päätoimittaja Oleg Grigorenko.
Uudessa tilanteessa apua tarjoavien on tärkeää tietää se, millaisista asioista kotimaansa jättäneet kollegat ovat kiinnostuneita.
Monella suomalaisella toimittajalla on vuosien omakohtainen kokemus Venäjältä – töistä ja opiskeluista. Suhde naapurimaahan on sellainen, ettei se hevillä katkea.
Jussi Konttinen/HS – Kerttu Matinpuro/ freelancer – Levan Tvaltadze/YLE
Tuoreimmat uutiset Venäjältä kertovat, että rajanaapureiden välit ovat kiristymässä.
Heinäkuun alussa Venäjä ilmoitti sulkevansa Suomen konsulaatin Pietarissa ja karkottavansa yhdeksän suomalaista diplomaattia. Suomi ilmoitti kesäkuussa venäläisten diplomaattien karkotuksista.
Samaan aikaan pyyhkiytyy pois myös monen kansalaisjärjestön ja ammattiryhmien – kansalaisten tasolla, vuosikymmenet toiminut yhteistyö.
Kerttu Matinpuro pitää harmillisena ja huolestuttavana että kulttuuriyhteistyökin on lähes kokonaan pannassa ja että sitä ei nähdä toisenlaisen Venäjän tukemisen mahdollistajana.
–Voittoa tavoittelematon, vapaa ja riippumaton kulttuuri ja kansalaisliikkeet ovat samantyyppisessä jamassa, kun riippumaton journalismi Venäjällä. Mahdollisuuksia vapaan kulttuurin ja kulttuurisiteiden tukemiseen olisi myös tärkeä etsiä, eikä päin vastoin katkoa, Matinpuro sanoo.
Euroopassa eletään ison muutoksen aikaa, joka heijastuu kaikkeen. Käytännössä suomalaisten matkat Venäjälle ovat lähes loppuneet.
Barents Press Suomi jatkaa yhteistyön rakentamista uusilla tavoilla. Kesän aikana valmistellaan seuraavaa toimittajien ja asiantuntijoiden tapaamista.
Kirjoittaja on Barents Press Suomen varapuheenjohtaja.