Kategoriat
Arviot Kansainvälinen politiikka Kirjallisuus Venäjä

Kirja-arvio: Luke Harding – Venäjän vakoojaverkosto

Kaiken kaikkiaan nämä olivat kuitenkin kulta-aikaa Venäjän vakoilulle… ”Neuvostoaikoina Kreml oli yrittänyt varastaa sotilastiedustelusalaisuuksia. Niitä oli puolustettu hyvin. Putinin hallinto oli vaihtanut kohteita. Nyt se keskittyi demokraattisten maiden poliittisiin järjestelmiin. Tämä olikin nerokas lähestymistapa. Moskova päätteli aivan oikein, että lännen politiikka oli täysin avointa, ja se oli lännen heikko kohta. Länsimaissa oli mahdollista hankkia omistukseensa […]

Kategoriat
Artikkeli Kansainvälinen politiikka

Pysähtynyt jättiläinen

Entinen suurvalta ei tee suuria strategisia päätöksiä vaan reagoi.  Maailmanpolitiikan kannalta merkittävä peluri on jo pitkään ollut Kiina.

Kategoriat
Artikkeli Arviot Kansainvälinen politiikka Venäjä

Kirja-arvio: Luke Harding – Salajuoni

Seksi, raha ja vaikutusvalta. Kaikki sanomalehtiä iät ja ajat myyneet elementit ovat toimittaja Luke Hardingin kirjassa Salajuoni (Into). Kirja kertoo siitä, miten mahdottomasta tuli totta, ja kuinka tarinaa Yhdysvaltojen presidentin valinnasta alettiin valmistella jo aikaa sitten. ”Oli vain seurattava seksin ja rahan jälkiä.” Erikoissyyttäjä Robert Mueller selvittää parhaillaan mitä Yhdysvalloissa oikein tapahtui presidentti Donald Trumpin […]

Kategoriat
Tutkimus Venäjä

Venäjä, Venäjä, Venäjä ja Trump

Venäjä sai oman miehen Yhdysvaltojen johtoon. ”Jo riittää Obaman kuseskelu meidän porttikongiin!” Venäläisessä puhunnassa valkoisen miehen nousu USA:n ja lännessä monen mielestä niin sanotun ”vapaan maailman” keulakuvaksi, voi tarkoittaa monia asioita. Venäjän valtasi hetkeksi euforia. Ei siksi, että vallanvaihto on aina ihmiskunnan parhaaksi (tai ainakaan parempaa ei ole keksitty edistyksen ja kehityksen vauhdittamiseksi), vaan koska […]