Yhdysvaltain varapresidentin JD Vancen elämäkertaan perustuvassa Hillbilly Elegy -elokuvassa näytetään, kuinka tämä joutuu opiskeluaikanaan kovaan paikkaan, kun ruokapöydässä pitää valita oikeat aterimet.
Takapajulankin mies oppii.
Jos vaimo ei ole neuvomassa, voi matkia – presidenttiä ja tämän läheistä liittolaista teknomiljardööriä.
Saksaan saapunut amerikkalaisvieras jaksoi kehua kokouksen isäntämaata muutaman minuutin, kunnes äityi arvostelemaan voimakkaasti Euroopan demokratian tilaa – ”neuvostotyyliseksi sensuuriksi”. Hänen mukaansa Euroopan maat rajoittavat poliittista keskustelua erityisesti äärioikeiston, maahanmuuttokritiikin ja ”vaihtoehtoisten näkemysten” osalta.
Vance vertasi Euroopan toimia Neuvostoliiton ajan hiljennysstrategioihin ja kyseenalaisti esimerkiksi Romanian presidentinvaalien peruutuksen (2024), jossa Venäjän vaikuttamista pidettiin syynä vaalien vääristymiseen.
Vance korosti, että jos ”muutama ulkomainen mainoskampanja” voi horjuttaa demokratiaa, sen perusta on heikko.
Hänen mukaansa Euroopan suurin uhka eivät ole ulkovaltojen hybridiuhkat – Venäjä tai Kiina – vaan suurin vaara on ”poliittisen monimuotoisuuden tukahduttaminen”.
Münchenin turvallisuuspoliittisessa seminaarissa JD Vancen puhe vaikutti aluksi väärältä, mutta käsikirjoituksen mukaan se kuitenkin sujui: Saksan vaalit ovat ovella, laitaoikeistolle annetaan Muskin ja Trumpin -kirjan mukaan kaikki apu.
”Washingtonissa on uusi sheriffi, ja Donald Trumpin johdolla voimme olla eri mieltä näkemyksistänne, mutta taistelemme puolustaaksemme oikeuttanne esittää niitä julkisuudessa, olitte samaa tai eri mieltä”, Vance sanoi vaimeiden suosionosoitusten saattelemana.
FOX: ”Varapresidentti haukkui Münchenin konferenssin järjestäjät, jotka ”kielsivät” sekä äärioikeistolaiset että äärivasemmistolaiset puolueet”
”Uskokaa minua, sanon tämän kaikella huumorilla, jos amerikkalainen demokratia selviytyy 10 vuoden ajan Greta Thunbergin mollaamisesta. Te selviätte muutaman kuukauden Elon Muskista.”
Neuvottelutaktiikoita on monenlaisia
Vancen puheessa ilmennyt ”kulttuurisodan” vieminen kansainväliselle tasolle luo uudenlaisen riskin transatlanttiselle yhteistyölle.
Kun Yhdysvallat asemoituu ”eurooppalaisten arvojen” kriitikoksi, se heikentää yhteisten uhkakuvien (kuten Venäjän laajentumishalujen) tunnustamista. Mediassa on huomattu, että rajojen koettelua on havaittavissa myös Natossa, jossa Unkari ja Turkki ovat alkaneet kyseenalaistaa Yhdysvaltain johtajuutta.
Vancen Münchenin-puhe merkitsee selkeää eroa Trumpin hallinnon ja Euroopan unionin välillä.
YLEn Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos arvioi analyysissaan, että: ”Tämä viikko on näyttänyt, että Eurooppa tuli Yhdysvaltojen yllättämäksi, vaikka Trumpin hallinnon tiedettiin valmistelleen politiikkaansa perusteellisesti. Nyt Eurooppa kokoaa rivejään kiireesti, jotta Yhdysvallat ei kävele koko mantereen yli.”
Vaikka kritiikki Euroopan sisäisistä haasteista sisältää osittain perusteltuja huolia, sen esittämistapa heikentää luottamusta. Ukrainan tukemisen jatkuminen riippuu nyt ennen kaikkea EU:n kyvystä koordinoida omaa puolustustaan ja varmistaa Yhdysvaltain poliittisen johdon muuttuessa.
Oman tiedotustilaisuutensa illalla pitänyt Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb hämmästeli tuoreeltaan monen muun paikalla olleen poliitikon ja valtionpäämiehen tavoin Vancen näkemyksiä.
Stubbin mukaan Yhdysvaltojen viestit ovat olleet ristiriitaisia, ja eurooppalaisten on keskityttävä siihen, että amerikkalaisille annetaan yhdessä se viesti, että Vladimir Putin haluaa rakentaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestelyjen uusiksi.
”Ja se tarkoittaa etupiiriä ja sellainen ajattelu. Sellainen toiminta, sellainen turvallisuusratkaisu, ei Euroopalle kerta kaikkiaan käy.”
Suomen valtion päämiehen mukaan Euroopan on löydettävä yhteinen ääni ja ryhdistäydyttävä, kuten se on tehnyt aiemmin esimerkiksi Brexitin, koronapandemian ja Venäjän hyökkäyksen yhteydessä.
Tulitauon edellytyksenä on vahvat turvallisuusjärjestelyt, joissa Ukraina johtaa neuvotteluja eurooppalaisten tuella. Stubbin mukaan neuvottelujen lähtökohtana on, ettei Venäjään voi luottaa, ja sen toimintaan on vastattava konkreettisilla toimilla.
Kansainvälisten sääntöjen ja instituutioiden noudattamista pidetään elintärkeänä, ja Euroopan on aktiivisesti osallistuttava neuvotteluihin estääkseen etupiireihin pohjautuvaa ratkaisua, jossa suurvallat määrittelisivät Euroopan turvallisuutta ilman sen osallistumista.
Viestit Yhdysvalloista on kuultu
Tiivistetysti voidaan sanoa, että Euroopan on otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan, lisättävä puolustusmenoja ja varmistettava, että eurooppalaiset ovat keskeisessä roolissa Ukrainan neuvotteluissa.
Yhdysvaltojen taktiikkaa kritisoidaan epäjohdonmukaisuudesta, ja korostetaan, ettei Euroopan turvallisuudesta voida päättää ilman eurooppalaista näkemystä.
Toki neuvottelutaktiikoita on monenlaisia. Kun Vance sanoi: ”Amerikka ei voi tehdä mitään puolestanne, jos pelkäätte omia äänestäjiänne”, se viestitti selkeästi ehdollisesta tuesta.
Trump on nimittänyt avainasemiin uskollisia republikaaneja (kuten ulkoministeri Marco Rubio ja puolustusministeri Pete Hegseth), jotka tukevat hänen autoritäärisempiä päätöksentekomenetelmiään. Heidän kanssaan Trump on löytänyt joustavamman lähestymistavan Venäjään, kuten suorat neuvottelut Putinin kanssa ilman Ukrainan osallistumista.
Kuluneella viikolla Venäjän mediakoneisto on juhlinut sitä, että näkyvistä neuvottelijoista Yhdysvallat ei ole marssitanut esiin yhtään entuudestaan tuttua Venäjän tuntijaa. Tunnettu tutkiva journalisti Aleksei Kovaljov kirjoittaa Foreign Politics -lehdessä Yhdysvaltojen tehneen massiivisia myönnytyksiä jo ennen kuin neuvottelut on edes aloitettu.
”Onni on vihdoin kääntynyt Venäjän suuntaan kolmen vuoden nöyryyttävien takaiskujen jälkeen, joihin kuului myös Ukrainan yllätysvalloitus osassa Venäjää viime kesänä. Keskiviikosta lähtien Ukraina näyttää siltä, että sen liittolaiset ovat hylänneet sen, Eurooppa on yhtä ponneton ja halvaantunut kuin ennenkin, ja amerikkalaiset ovat antaneet Venäjälle useita lahjoja purkamalla liittolaisuuksiaan ja tekemällä massiivisia myönnytyksiä ennen kuin neuvottelut on edes aloitettu.”
Trumpin tärkeimpien nimitysten joukossa ei ole yhtään virkamiestä, jolla olisi asiantuntemusta tai kokemusta alueesta – ei edes Keith Kelloggia, hänen Ukrainan ja Venäjän erityisedustajaansa. Ei ole epäilystäkään siitä, että Kreml käyttää tätä institutionaalista tietämättömyyttä hyväkseen.
Erityisen ilahduttavaa Putinille ja hänen kavereilleen on kuitenkin se, että Ukraina ja sen eurooppalaiset liittolaiset jätetään nöyryyttävällä tavalla pois sopimuksesta, jonka Trump on innokas tekemään henkilökohtaisesti Putinin kanssa.
Putin-myönteinen sotatoimittaja Aleksandr Kots muistuttaa Telegram-kanavallaan, että ”Trump lopetti poliittisen pelleilyn ja esiintyi Putinin kanssa käymässään keskustelussa diplomaattina, joka puhuu kunnioittavasti kumppanilleen. Ei niin kuin Kanadan tai Tanskan kanssa, vaan tasavertaisena. Ilman loukkauksia ja mahtailua. Eli hän ymmärtää, että Venäjän asia ei ole vitsailla.”
Kremlin mediakoneisto juhlii oikeutetusti, kun otetaan huomioon, miten paljon Moskova on juuri saanut siitä, mitä se haluaa. Mutta riemunkiljahduksen alla on edelleen paljon skeptisyyttä.
Ei ihme, että Ukraina toivoo ja odottaa saavansa tukea Euroopasta, jossa on historiallista jatkuvuutta, ja tiedetään mitä eroa on autoritaarisella johtamisella ja demokratialla.
Vancen käyttäytymistä muualla kokouksen aikana on pidetty tavallisen asiallisena. Perjantaina Vancella oli ohjelman mukainen tapaaminen Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyn kanssa.
Yhdysvaltojen ja Euroopan kehnot välit
Vancen puhetta arvioidaan varmaan tulevaisuudessa monella tavalla. Sen hienouksia on hankala toistaiseksi ymmärtää, koska sen sijaan, että Vance olisi keskittynyt odotettuihin Ukrainan turvallisuuskysymyksiin tai Venäjän hybridiuhkaan, hän syvensi Yhdysvaltain ja Euroopan välisiä jännitteitä.
Äärioikeisto näkee puheessa ”sananvapauden puolustuksen”, kun taas valtavirran johtajat pitävät sitä demokratian yksinkertaistamisena.
”Monille meistä Atlantin toisella puolella näyttää yhä enemmän siltä, että vanhat vakiintuneet intressit piileskelevät Neuvostoliiton aikakauden rumien sanojen, kuten misinformaation ja disinformaation, takana, ja he eivät yksinkertaisesti pidä ajatuksesta, että joku, jolla on vaihtoehtoinen näkemys, saattaisi ilmaista toisenlaisen mielipiteen tai, luoja paratkoon, äänestää eri tavalla tai, mikä vielä pahempaa, voittaa vaalit”, Vance sanoi.
Näkemys sivutti täysin Euroopan komission ja jäsenmaiden pyrkimykset torjua hybridivaikuttamista.
Saksan puolustusministeri Boris Pistoriuksen tiukka vastaus Vancelle sai osakseen yleisön suosionosoitukset, mikä kuvastaa jännitteitä Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä.
Pari tuntia myöhemmin puhunut Pistorius sanoi, ettei hän voinut jättää puhetta kommentoimatta. Pistorius totesi Vancen vertauksia autoritarismiin ”häpeällisiksi”, korostaen Euroopan olevan vahva juuri demokraattisten instituutioidensa ansiosta1.
”Jos ymmärsin hänet oikein, hän vertaa olosuhteita osassa Eurooppaa autoritaaristen hallintojen olosuhteisiin”, Pistorius sanoi. ”Sitä ei voida hyväksyä, eikä se ole sitä Eurooppaa eikä sitä demokratiaa, jossa elän ja jossa kampanjoin tällä hetkellä.”
Pistorius korosti, että Euroopassa ja Saksassa kaikilla mielipiteillä on ääni, myös äärioikeistolaisilla puolueilla.
Deutche Wellen toimittaja Roman Goncharenko on seurannut näitä helmikuussa järjestettäviä kokouksia yli kymmenen vuoden ajan törmäämättä samanlaiseen tilanteeseen. Tunnelma salissa Vancen puheenvuoron aikana oli kuulemma jännittynyt ja epämiellyttävä.
”Vancen puhe oli kuin jääkylmä suihku – hän ohitti täysin Ukrainan kriisin ja syytti Eurooppaa demokratian heikkoudesta. Tämä ei ollut sitä, mitä odotimme turvallisuuskonferenssilta.”
Vancen retoriikka jakaa mielipiteitä: äärioikeiston kannattajat näkevät siinä puolustuksen ”vapaalle puheelle”, kunnes eurooppalaiset johtajat pitävät sitä demokratian yksinkertaistamisena. Kriitikoiden mukaan Vance sivuutti Euroopan oikeusvaltioperiaatteet.
Trumpin usein käyttämiä populistisia viestejä
Monet Trumpin ja hänen poliittisten liittolaistensa puheet sisältävät kritiikkiä Euroopan valtavirran hallituksia ja instituutioita kohtaan. Oppositioasemassa politiikkaansa johtavat käyttävät lähes aina samoja keinoja kannatuksensa kasvattamiseen: sananvapauden korostamista ja epäilyn kylvämistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan.
Vance nosti esiin useita eurooppalaisia oikeustapauksia, kieltäytyen kuitenkin raamittamasta esimerkkejään enemmän. Tällainen lähestymistapa yhdistää äärioikeiston agendaa ja Trumpin hallinnon retoriikkaa, jossa yksittäistapauksia käytetään laajempien kehyskertomusten rakentamiseen.
Muskin tavoin Vance asemoi itsensä ulkopuoliseksi, joka haastaa vakiintuneen järjestelmän, kannattaa rajoittamatonta ilmaisua ja kyseenalaistaa sisällön moderointipyrkimykset.
Puheessaan hän mainitsi Ruotsissa tuomitun koraaninpolttajan Salwan Najemin ja Irlannissa aborttiklinikan edustaa häirinnyttä miestä esimerkkeinä ”vapaan puheen” sorrosta.
Vance syytti Euroopan johtajia myös ”omien äänestäjienne pelosta” ja varoitti, että maahanmuuttovastaisten mielipiteiden sensurointi on ”varma keino tuhota demokratia”.
Vance kertoi myös Euroopan johtajille, että ”jos juoksette omia äänestäjiänne peläten, Amerikka ei voi tehdä mitään puolestanne”. Hänen mukaansa mikään demokratia ei kestäisi sitä, että miljoonille äänestäjille kerrotaan, että heidän huolensa ”eivät ole päteviä tai että niitä ei kannata edes ottaa huomioon”.
Vaikutukset ja tulevaisuuden näkymät
Vaikka trumpilainen lähestymistapa politiikkaan on saanut vastakaikua tietyissä – ennen muuta laitaoikeiston kannattajissa, se on herättänyt jyrkkää kritiikkiä Euroopan johtajissa, jotka pitävät sitä monimutkaisten demokraattisten prosessien liiallisena yksinkertaistamisena ja mahdollisena uhkana sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle.
Vancen kriitikot huomauttivat, että Vance sivuutti täysin Euroopan oikeusvaltioperiaatteet: ”Hänen puheensa muistutti enemmän vaalitilaisuutta kuin turvallisuusdiplomatiaa”.
Samalla kun Vance ripittää Eurooppaa sananvapauden puutteestä hän jätti mainitsematta Yhdysvaltain omat haasteet lehdistönvapauden kanssa (Toimittajat ilman rajoja järjestön sijoituksessa Yhdysvallat on sijalla 55.)
Toistaiseksi parhaalta kuulostavat arviot, joiden mukaan Yhdysvalloissa on ”pakka sekaisin”.
”Varapresidentti Vancen puheilla Venäjän painostamisesta ei ole välttämättä mitään arvoa”, sanoo johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.
”Päällimmäinen ajatukseni on se, että Vancen lausunnot alleviivaavat Trumpin hallinnon sekasortoa.”
Kuten Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock totesi: ”Euroopan turvallisuus ei ole enää itsestäänselvyys – se on työtä, jota meidän kaikkien on tehtävä yhdessä.”
**
Vastasin saamaani kysymykseen.
Kollega jakaa säännöllisesti linkkejä keskusteluun, jossa arvioidaan suomalaista mediaa paskasti hoidetuksi. Kun Toimittajat ilman rajoja Suomi indeksin pääpiirteet olivat liian monimutkaista tietoa, ja minulta tivattiin rohkeutta keskusteluun, laadin internettiin nojautuen oheisen vastauksen siihen, miksi Yhdysvaltojen media ei minusta ole varsinaisesti parempaa – yleisellä tasolla – pureutumatta ja esittelemättä niitä erinomaisia medioita, joita seuraan päivittäin vaan keskittyen lähinnä siihen, mitä oletan suomalaisen median arvostelijoiden ja amerikkalaisen menon kehujien ymmärtävän kerta lukemisella:
Pohjoismaiden mediajärjestelmien menestyminen luotettavuuskyselyissä verrattuna Yhdysvaltojen mediaan voidaan selittää useilla tekijöillä, jotka liittyvät sekä rakenteellisiin että kulttuurisiin eroihin. Pohjoismaissa median julkinen rahoitus, vähäisempi poliittinen kahtiajako, korkea medialukutaito ja kaupallisen paineen vähäisyys luovat ympäristön, jossa media voi toimia puolueettomammin ja faktapohjaisemmin. Nämä tekijät yhdessä edistävät median luotettavuutta ja kansalaisten luottamusta siihen. Toisaalta Yhdysvalloissa median kaupallinen luonne, poliittinen polarisaatio ja sananvapauden laaja tulkinta luovat haasteita, jotka voivat heikentää luottamusta mediaan.
Pohjoismaiden mediajärjestelmien keskeinen vahvuus on niiden julkinen rahoitus ja riippumattomuus kaupallisista intresseistä. Esimerkiksi Suomen YLE; Ruotsin SVT ja Norjan NRK rahoitetaan verovaroin tai maksuilla, mikä vähentää niiden riippuvuutta mainostajista ja mahdollistaa puolueettomamman ja monipuolisemman sisällön tuottamisen. Tämä rahoitusmalli tukee journalistista riippumattomuutta ja edistää kansalaisten luottamusta mediaan. Vastaavasti Euroopan yleisradioyhtiöt, kuten BBC ja ARD, toimivat samankaltaisella periaatteella, mikä erottaa ne Yhdysvaltojen pääosin kaupallisista mediayhtiöistä.
Toinen merkittävä tekijä on poliittisen ilmapiirin vähäisempi kahtiajako Pohjoismaissa. Poliittinen polarisaatio on vähäisempää, mikä mahdollistaa median toimimisen vähemmän puolueellisena ja ”vastustajien lehdistönä”. Yhdysvalloissa poliittinen jakautuminen on voimakkaampaa, mikä heijastuu myös mediakenttään, jossa eri kanavat palvelevat usein selkeästi määriteltyjä poliittisia ryhmiä. Tämä polarisaatio voi heikentää median koettua luotettavuutta, kun eri ryhmät näkevät median vastustajiensa äänenkannattajana.
Korkea medialukutaito on myös merkittävä tekijä, joka vaikuttaa median luotettavuuteen Pohjoismaissa. Koulutusjärjestelmät korostavat kriittistä medialukutaitoa, mikä auttaa kansalaisia arvioimaan ja ymmärtämään median sisältöä objektiivisemmin. Tämä vahvistaa kansalaisten kykyä erottaa faktat mielipiteistä ja vähentää alttiutta disinformaatiolle. Yhdysvalloissa medialukutaito ei välttämättä ole samalla tasolla, mikä voi osaltaan selittää eroja median luotettavuudessa.
Kaupallisen paineen vähäisyys Pohjoismaissa on myös merkittävä tekijä. Pohjoismainen media keskittyy usein faktapohjaiseen raportointiin sensaationhakuisuuden sijaan. Tämä eroaa Yhdysvaltojen mediasta, joka on voimakkaammin mainosvetoinen ja jossa kaupalliset intressit voivat vaikuttaa sisältöjen valintaan ja esitystapaan. Mainosrahoitteisuus voi johtaa sensaationhakuisuuteen ja kohdennettuun sisällöntuotantoon, mikä voi heikentää median objektiivisuutta ja luotettavuutta.
Eurooppalaisen ja Yhdysvaltain median perustavat erot näkyvät myös rahoituksessa, omistuksessa ja sääntelyssä. Euroopassa vahvat julkiset palvelut rahoitetaan yleisveroista, kun taas Yhdysvalloissa media on pääosin kaupallista. Tämä ero rahoitusmalleissa vaikuttaa suoraan median toimintaan ja sisältöihin. Lisäksi Euroopassa on tiukemmat säännöt median monipuolisuudesta, valemedian kitkemisestä ja vihapuheesta, kun taas Yhdysvalloissa First Amendment suojelee sananvapautta laajasti, mikä mahdollistaa myös polarisoivan sisällön.
Journalistinen kulttuuri eroaa myös merkittävästi. Euroopassa painotetaan faktapohjaisuutta ja objektiivisuutta, kun taas Yhdysvalloissa mielipideohjelmat ovat keskeisiä, erityisesti primetime-aikaan. Tämä ero journalistisessa lähestymistavassa voi vaikuttaa siihen, miten yleisö kokee median luotettavuuden ja puolueettomuuden.
Oikeistolaisempi media, kuten Trumpia tukevat ja Muskin omistamat kanavat, ovat suunnattu erityisesti konservatiiveille, populisteille ja vapaan puheen kannattajille. Nämä mediat pyrkivät tarjoamaan vaihtoehtoisen narratiivin ja vahvistamaan niiden yleisön näkemyksiä, jotka kokevat perinteisen median liberaalina tai eliittien hallitsemana. Tämä kohderyhmä koostuu usein maaseudun asukkaista, työväestöstä ja globalisaatiosta epäilevistä henkilöistä, jotka etsivät yhteisöä, joka jakaa samat arvot ja näkemykset.
Tällaiset mediat rakentavat identiteettiä ”perinteistä mediaa vastaan” ja tarjoavat tilaa äärioikeistolaisille, libertareille ja konservatiiveille, jotka kokevat jäävänsä muun yhteiskunnan jalkoihin. Tämä identiteetin rakentaminen voi vahvistaa polarisaatiota ja lisätä epäluottamusta perinteistä mediaa kohtaan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen mediajärjestelmien väliset erot ovat merkittäviä ja monisyisiä. Pohjoismaiden mediaympäristö, joka perustuu julkiseen rahoitukseen, vähäisempään poliittiseen kahtiajakoon, korkeaan medialukutaitoon ja kaupallisen paineen vähäisyyteen, luo perustan korkealle luottamukselle mediaan. Toisaalta Yhdysvaltojen mediaympäristön kaupallisuus, poliittinen polarisaatio ja laaja sananvapauden tulkinta asettavat haasteita median luotettavuudelle.
Näiden erojen ymmärtäminen on tärkeää, kun arvioidaan median roolia ja vaikutusta yhteiskunnassa. Pohjoismaiden kokemukset voivat tarjota arvokkaita näkökulmia ja käytäntöjä, joilla voidaan edistää median luotettavuutta ja kansalaisten luottamusta mediaan myös muissa maissa. Samalla on tärkeää tunnistaa ja käsitellä niitä haasteita, joita erilaiset mediajärjestelmät kohtaavat, jotta voidaan edistää monipuolista, objektiivista ja luotettavaa tiedonvälitystä globaalissa mediaympäristössä.
