Keir Gilesin uusin teos on hälyttävä analyysi Euroopan turvallisuustilanteesta ja puolustuskyvystä Venäjän uhkaa vastaan. Venäjä uskoo edelleen oikeuteensa hallita pieniä valtioita, mikä johtaa väistämättä yhteentörmäykseen lännen kanssa.
Chatham Housen arvostettu tutkija esittää selkeän viestin: Euroopan on herättävä unestaan ja otettava vastuu omasta turvallisuudestaan.
”Kuka puolustaisi Eurooppaa? Hyökkäävä Venäjä, uinuva manner”, Docendo 2025. Suomennos Kyösti Karvonen 
Venäjän imperialismin uhka
Gilesin analyysi Venäjän tavoitteista on karu. Venäjän toimintaa ohjaa imperialistinen maailmankatsomus ja vakaa usko oikeuteensa hallita naapurivaltioita. Tämä näkemys on perustavanlaatuisessa ristiriidassa länsimaisten käsitysten kanssa kansallisesta suvereniteetista.
Venäjän sitkeyttä selittää sen välinpitämättömyys inhimillisistä tappioista:
”Venäjällä ei ole koskaan ollut tapana laskea inhimillisiä tai taloudellisia tappioita arvioidessaan tavoitteidensa täyttymistä. Venäjä on usein kestänyt pitkiä kulutussotia sen ansiosta, että sillä on ollut vastustajaansa suurempi valmius panna oma väestönsä kärsimään kurjuudesta ja puutteesta voiton saavuttamiseksi.”
Ukrainan sota on vain osa laajempaa Venäjän pyrkimystä uudistaa maailmanjärjestystä.
”Venäjällä kuitenkin tiedetään hyvin, että Ukraina on vasta paljon laajemman ja pitkäaikaisemman lännen kanssa käytävän taistelun etulinja”, Giles kirjoittaa.
Hän lainaa Naton entistä pääsihteeriä Jens Stoltenbergia: ”Venäjä ei osoita pysähtymisen merkkejä. Eikä Venäjä aio pysähtyä Ukrainaan.”
Huolestuttavaa on Venäjän kyky uudistaa sotilaallista kapasiteettiaan raskaista tappioista huolimatta.
”Venäjä rakentaa aikaisempaa suurempia asevoimia lisäämällä niihin enemmän sotilaita kuin se on menettänyt.”
Venäjän talous ja teollisuus on mobilisoitu sodan tarpeisiin, ja sen liittolaiset, kuten Iran, Pohjois-Korea ja Kiina, tukevat sen sotaponnistuksia merkittävästi.
Kansainvälinen tuki tarjoaa Venäjälle resursseja jatkaa sodankäyntiä:
”Jos suuntaus jatkuu, on järkeenkäypää, että Pohjois-Korea ja muut Venäjän kumppanit tukevat lopulta sitä panssaroiduilla ajoneuvoilla ja tykistöaseilla, kun sen omat varastot alkavat tyhjetä.”
Euroopan jakautunut vastaus
Venäjä uskoo edelleen oikeuteensa hallita pieniä valtioita. Tämä johtaa väistämättä yhteentörmäykseen lännen kanssa.
Venäjän johto näkee Ukrainan sodan osana laajempaa suunnitelmaa palauttaa valta entisille alueilleen, ja sen aggressio jatkuu, ellei sille aiheuteta selkeää strategista tappiota. Giles vertaa tilannetta 1930-luvun Eurooppaan, jossa aggressiiviset valtiot laajensivat vaikutusvaltaansa ilman tehokasta vastarintaa.
Euroopan vastaus Venäjän uhkaan on Gilesin mielestä riittämättömän. Eurooppa on jakautunut maihin, joilla on historiallista kokemusta Venäjän ylivallasta, ja niihin, joilla ei ole.
Tämä selittää, miksi uhka ymmärretään selkeimmin etulinjan maissa.
”Eurooppa kärsii henkisestä lamaannustilasta”, Giles kirjoittaa.
Tätä pahentaa haluttomuus tunnustaa tilanteen vakavuus: ”Suuressa osassa Eurooppaa ei ole kuitenkaan julkisesti myönnetty, että tavallisten ihmisten elämä tulee väistämättä muuttumaan – huonompaan suuntaan.”
Suomi saa kehuja
Suomi nousee teoksessa esiin esimerkkinä maasta, joka on ottanut Venäjän uhan vakavasti.
”Suomella on uskottava puolustus, joka perustuu suuriin reserveihin ja pitkän aikavälin suunnitteluun.”
Suomen puolustusstrategiaan kuuluu vankka reserviläisjärjestelmä, joka kykenee mobilisoimaan jopa 280 000 sotilasta ja lisäksi 870 000 reserviläistä.
Giles korostaa, että Suomessa lait on suunniteltu helpottamaan kansallista puolustusta, ei estämään sitä.
Suomen kokonaisvaltainen maanpuolustusstrategia tarjoaa mallin muulle Euroopalle: ”Suomi ei ole koskaan unohtanut tärkeintä uhkaansa, toisin kuin monet muut Euroopan maat.”
Yhdysvaltojen epävarma tuki
Erityisen huolestuttavana Giles pitää Yhdysvaltain sitoutumisen heikkenemistä Euroopan turvallisuuteen.
Hän varoittaa, että ”Yhdysvaltain uusi presidenttikausi voi muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestelyjä perusteellisesti.”
Helsingin Sanomien haastattelussa Giles muistuttaa, että teos on kirjoitettu vuosi sitten ja siksi teosta voi pitää onnistuneena asiantuntijan työnä. Kirjottaja ennakoi vuosi sitten tilanteen, jossa elämme nyt.
”’Se selittää rajallisen kärsivällisyyteni ihmisiä kohtaan, jotka sanovat, että tämä kaikki tuli täysin yllätyksenä’, hän sanoo. Tiesimme suunnan, minne kaikki oli menossa. Ongelmat Yhdysvaltojen kanssa eivät tulleet yllätyksenä Donald Trumpin myötä. Yhdysvaltojen irtautuminen Euroopasta oli aktiivinen ongelma jo Joe Bidenin hallinnon aikana.’”
Myös YLEn uutisten haastattelussa Giles arvioi Euroopan ja Yhdysvaltojen suhdetta napakasti, ja muistuttaen kuka on hyötynyt vakauden tavoitteesta ja Venäjän pitämisestä aisoissa.
”Nämä liittolaissuhteet ovat ylläpitäneet kansainvälistä järjestystä, joka on pitänyt Yhdysvallat turvassa ja taloudellisesti vauraana. Asia, josta Euroopan pitäisi olla huolestunut, liittyy siihen, että Trump on pyrkinyt tasoittamaan Venäjän tietä kohti tämän tavoitteita ensimmäisen ja toisen presidenttikautensa aikana.
Miksi Trump toimii näin?
– Hänen toimintapansa on niin selvä, että meidän pitää olettaa Donald Trumpin työskentelevän Moskovalle, ellei toisin todisteta.” @YLE uutiset
Kun Giles arvioi Yhdysvaltojen presidentin olevan Venäjän vaikutusvallassa, alkoi suomalaisessa somessa jupina.
Päätelmä Donald Trumpin työskentelystä Putinin Venäjän hyväksi oli somessa monelle liikaa.
Suomi on siis keikahtanut asentoon, jossa Trumpia ei pidä perusteettomasti arvioida ja/tai antaa tilaa ulkomaalaisille tämän arvosteluun.
Minä näen tämän esimerkknä siitä, että Venäjä vaikuttaa tehokkaasti myös Suomessa, ja se voi onnitella itseään siitä, ettei edes Nato ole vienyt vuosikymmenien takaista ajatusta naapurisovun ylläpitämisestä, joka saa maksaa vaikka maamme itsenäisen ulkopolitiikan.
Pienien maiden sananvalta on rajallista
Yhdysvaltojen mahdollinen vetäytyminen Natosta olisi Gilesin mukaan ”varmin mahdollinen tapa kääntää Venäjän mahdollinen hyökkäys Ukrainaa pidemmälle todennäköiseksi.”
Tämä korostaa Euroopan tarvetta vahvistaa omaa puolustuskykyään ja yhtenäisyyttään.
Kirjaan esipuheen tehnyt suurlähettiläs Hannu Himanen arvioi, että: ”Gilesin kirja on suomalaisille lukijoille hyödyllistä mutta mielenrauhaa häiritsevää lukemista.”
Himanen, joka on itse myös Venäjä-asiantuntija ja toiminut suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 2012–2016, on minun tavoin lukenut Gilesin kirjojen aiemmatkin suomennokset ja myös korostanut, että ”Venäjällä kuitenkin tiedetään hyvin, että Ukraina on vasta paljon laajemman ja pitkäaikaisemman lännen kanssa käytävän taistelun etulinja”, mikä on linjassa Gilesin varoitusten kanssa Putinin kunnianhimosta, joka ’vaarantaa koko Euroopan'”.
Jo Gilesin aiempaa teosta ”Venäjän sota jokaista vastaan” arvioidessaan Himanen kirjoitti: ”Keir Gilesin edellinen teos Moskovan opit avasi selkokielellä Kremlin ’irrationaalista’ logiikkaa. Uudessa teoksessaan hän osoittaa vakuuttavasti, miten Venäjän hybridisota voi kohdistua meistä kehen tahansa.”
Suurvaltojen uusi maailmanjärjestys
Giles arvioi Venäjän sotilaallisen kyvyn voivan olla riittävä, mikäli länsimaat epäonnistuvat yhtenäisen vastauksen löytämisessä:
”Venäjän mahdolliset tulevaisuudenkuvat voi hahmottaa Ukrainan sodan lopputuloksen mukaan. Jos Venäjä saavuttaa Ukrainan sodasta jotakin ja säilyttää maasotaan tarvittavan kyvykkyyden, jota se uskoo olevan mahdollista käyttää […] Vladimir Putin on osoittanut olleensa oikeassa. Hetken päästä hän ottaisi seuraavan askeleen visionsa toteuttamiseksi.”
Gilesin viesti on selkeä: Euroopan on tehtävä nopeita ja ratkaisevia toimia turvatakseen tulevaisuutensa.
”Ainoa keino estää sota Venäjän kanssa on valmistautua siihen riittävän hyvin.”
Kuten Giles toteaa: ”Olipa lopputulos Ukrainassa mikä tahansa, nykyisen sodan lopettaminen ei tuo ’rauhaa’ ilman tehokkaita keinoja estää Venäjää aloittamasta uutta sotaa. Venäjä säilyy uhkana Euroopalle siihen saakka, kunnes sen imperiaalinen kunnianhimo murtuu.”
**
