Kun Euroopan komissio määräsi Elon Muskin X-alustalle 120 miljoonan euron sakot, Moskovassa ja Washingtonissa nähtiin päätös hyvin eri tavalla kuin Brysselissä.Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio ilmoitti heti, että sakko on hyökkäys kaikkia amerikkalaisia teknologia-alustoja – ja koko kansakuntaa – vastaan.
Komissio perusteli ratkaisuaan teknologiasääntelyllä.
Venäjän valtiontelevisiossa Dmitri Kiseljovin sunnuntaiohjelma kehysti saman päätöksen kuitenkin todisteena siitä, että Eurooppa on korruptoitunut ja omaan byrokratiaansa juuttunut toimija.
Venäjän propagandalle ei ole väliä, onko syyte korruptiosta perusteltu vai ei. Oleellista on, että se tarjoaa tarinan, joka vahvistaa käsitystä lännen heikkoudesta ja omasta oikeutuksestaan toimia lännen tuomarina.
Venäjää ymmärtävä katsoja kutsuttiin näkemään Euroopan eliitti oman etunsa vartijana, joka ei ansaitse paikkaansa suurvaltojen neuvottelupöydässä.
Sama lähetys käytti hyväkseen myös EU:n komission entisen varapuheenjohtajan, Federica Mogherinin ympärille kasvanutta korruptioskandaalia. Epäilyt EU-rahastojen väärinkäytöstä ja College of Europen kilpailutusten manipuloinnista esitettiin todisteena siitä, että Bryssel on samanlainen korruption pesä kuin Kiova, jota se väittää opettavansa “hyvään hallintoon”.
Venäjän viesti on kirkas: ne, jotka saarnaavat Venäjälle oikeusvaltiosta, eivät itse elä omien periaatteidensa mukaan. Mogherinin tapaus nostetaan yksittäistapauksen sijaan symboliksi, jonka avulla kyseenalaistetaan EU-eliitin moraalista oikeutta arvostella Venäjää ja tukea Ukrainaa.
Lopputulos kehystetään venäläisessä televisiossa ironisena: Eurooppa, joka kuvitteli opettavansa Venäjää demokratiasta, näyttääkin itse esimerkin järjestelmästä, jossa totuus, läpinäkyvyys ja vastuu eivät enää ole etusijalla.
Trumpin doktriini: Amerikan etu on Euroopan tappio
Kiseljov tarttuu innolla Trumpin hallinnon uuteen kansallisen turvallisuuden strategiaan ja esittää sen käsikirjaksi, jossa Euroopan rooli on pienennetty ja Venäjän turvallisuushuolia ymmärretään uudella tavalla.
Trumpin strategiapaperista nostetaan esiin kohdat, joissa todetaan, että Eurooppa on “riippuvainen ulkoisista voimista” ja että monet eurooppalaiset hallitukset ovat epävakaita vähemmistöhallituksia, jotka polkevat demokratian periaatteita oman oppositionsa kustannuksella.
Kiseljovin tulkinnassa tämä ei näyttäydy enää pelkkänä Trumpin karkeana retoriikkana, vaan virallisesti vahvistettuna Yhdysvaltain linjana: Euroopan vähättely on kirjoitettu osaksi strategiaa.
Venäjän näkökulmasta kyse on pitkäaikaisen tavoitteen täyttymyksestä. Moskova on vuosikymmeniä ajanut näkemystä, jonka mukaan lännen tulisi tunnustaa Venäjän oma etupiiri ja suurvalta-asema.
Nyt Washingtonista tulee viesti, joka käytännössä vahvistaa tätä: Yhdysvallat vetäytyy, jättää Euroopan enemmän omilleen ja avaa tilaa Venäjän vaikutusvallalle. Venäjän ei tarvitse enää itse käyttää kaikkea energiaansa lännen yhtenäisyyden murtamiseen, jos Yhdysvaltain uusi doktriini tekee osan työstä sen puolesta.
Stubb ja Kallas: Euroopan ääni hukkuu hälyyn
Suomen presidentti Alexander Stubb ja EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Kaja Kallas edustavat Kiseljovin ohjelmassa eurooppalaista linjaa, jolla ei enää ole kuulijaa Washingtonissa. Stubbin varoitukset siitä, ettei Ukrainaa saa jättää kahden Venäjän kanssa, kaikuvat tyhjille seinille, kun Trumpin lähettiläät istuvat tuntikausia neuvotteluissa Kremlissä. Kallas taas esitetään johdonmukaisena kovan linjan poliitikkona, jonka näkemys – Venäjän kanssa ei neuvotella – johtaa käytännössä siihen, että hän jää itse kokonaan neuvottelupöydän ulkopuolelle.
Kiseljovin tulkinta on tyly: Kallaksen ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin “hysteeriset” puhelut ja aloitteet eivät muuta mitään, vaan toimivat vahvistuksena ajatukselle, että Eurooppa on menettänyt todellisen vaikutusvaltansa suurvaltapolitiikassa.
Kun Trumpin edustajat kulkevat sisään ja ulos Kremlin ovista, eurooppalaisten viestit nähdään taustahälynä – heillä voi olla mandaatti ja poliittinen rooli, mutta ei ratkaisevaa sananvaltaa.
Venäjä bluffaa – ja Yhdysvallat haluaa uskoa
Eurooppa seisoo ristitulessa tilanteessa, jossa totuuden ja valheen rajat hämärtyvät. Yhdysvalloissa Trump rakentaa MAGA-liikkeen ja uskonnollisten oikeistoryhmien kanssa omaa todellisuuttaan, jossa nopea “diili” sodan lopettamiseksi näyttää mahdolliselta, jos vain Ukraina pakotetaan neuvottelupöytään Venäjän ehdoilla.
Venäjä ruokkii tätä illuusiota vuotamalla ja vahvistamalla väitteitä Ukrainan läheisestä romahduksesta, joille länsimaiset mediat ja sosiaalinen media antavat tahtomattaankin lisänäkyvyyttä. Nämä narratiivit löytävät tiensä myös yhdysvaltalaisten päättäjien pöydille, missä ne alkavat elää omaa elämäänsä “kovana realismina”.
Kokeneet Venäjä-tuntijat jäävät helposti syrjään, kun nopeiden voittojen ja “rauhaan johtavan diilin” lupaus houkuttelee enemmän kuin pitkäjänteinen, hankala tuki Ukrainalle.
Rintamalta kerrotut tarinat ennenaikaisesti “vapautetuista” kaupungeista ja saarretuista alueista – kuten Pokrovskista – ovat osa samaa bluffia. Kaupunki julistetaan vallatuksi tai saarretuksi, vaikka tilanne on yhä kiistanalainen. Tavoitteena on luoda kuva väistämättömästä ja nopeasta voitosta, joka murentaa Ukrainan ja sen liittolaisten tahtoa jatkaa.
Venäjä pelaa pokeria: se esittää voittokäden jo keskellä peliä ja toivoo, että Yhdysvallat uskoo tarinan ja nousee pöydästä ennen kuin kortit on pakko näyttää.
Venäläisen Re:Russia-ajatuspajan johtaja Kirill Rogov kuvaa Yhdysvaltain nykyistä lähestymistapaa institutionaalisten rakenteiden heikentämisenä ja epäjohdonmukaisuutena, jossa lyhyen aikavälin “kaupankäynti” ajaa strategisten linjausten ohi. Hänen mukaansa tämä on murentanut lännen yhtenäisyyttä, antanut Venäjälle tilaisuuksia hyödyntää jakolinjoja ja luonut tilanteen, jossa Moskova voi jatkaa sotaa ja tiukentaa sisäistä kontrolliaan ilman riittävää kansainvälistä painetta.
Intia: Venäjän taloudellinen pelastus ja geopoliittinen työkalu
Kiseljovin ohjelmassa Putinin kiireinen viikko rakennetaan tarkasti dramaturgiaksi: ensin viiden tunnin neuvottelut Trumpin lähettiläiden kanssa Kremlissä, sitten lennot Intiaan, jossa häntä odottaa punainen matto ja pääministeri Narendra Modin henkilökohtainen vastaanotto. Intian-vierailu kuvataan suureksi geopoliittiseksi signaaliksi – todisteeksi siitä, että Venäjä ei ole eristyksissä, vaan saa lämpimän vastaanoton “maailman enemmistöä” edustavissa maissa.
Aasiassa Venäjän strategia on kylmän laskelmoitua. Kun länsimaiden pakotteet katkaisivat venäläisen energian ja aseiden perinteiset markkinakanavat Eurooppaan, Intian merkitys kasvoi nopeasti. Venäjästä on tullut Intian suurin öljyntoimittaja ja yksi tärkeimmistä asekauppakumppaneista: Intia ostaa venäläistä öljyä alennuksella, jalostaa sitä ja myy eteenpäin, ja samaan aikaan se hankkii Venäjältä S-400-ilmatorjuntajärjestelmiä ja osoittaa kiinnostusta Su-57-hävittäjiin.
Venäläisessä televisiossa tämä esitetään “historiallisena strategisena kumppanuutena” ja todisteena moninapaisen maailman synnystä.
Todellisuudessa Intia toimii pragmaattisesti ja hyödyntää Venäjän heikentynyttä asemaa neuvottelupöydässä. Venäjä tarjoaa alennuksia ja joustavuutta, joita länsi ei voi tai halua antaa, ja Intia käyttää tilaisuuden hyväkseen. Putinille Intia on kuitenkin elintärkeä: se osoittaa kotimaiselle yleisölle, etteivät pakotteet ole eristäneet Venäjää kokonaan ja että “maailman enemmistö” ei automaattisesti seuraa lännen linjaa.
Asepuvussa esitetty myötätunto kääntyy uhkailuksi
Viikkokatsauksessa Putin esiintyy jälleen kerran myös asevoimien ylipäällikön univormussa. Kuva viipyy hänen kasvoillaan, kun hän kertoo, kuinka Venäjä on “pakotettu” toimimaan, koska länsi on “kehittänyt sodan Venäjää vastaan” Ukrainan kautta ja jätti Donbassin asukkaat kahdeksan vuoden ajaksi jatkuvan Kiovan juntan hyökkäysten armoille. Sanojen rytmitys ja kuvakerronta rakentavat kuvaa johtajasta, joka ei uhkaa vaan kantaa raskasta vastuuta ja tuntee sääliä “ukrainalaisten natsien tapattamaksi joutuvia ukrainalaisia” kohtaan.
Kiseljovin juonto tekee tästä myötätuntoesityksestä osan laajempaa uhkakertomusta. Kun Putin toteaa, että jos Eurooppa haluaa sotaa Venäjää vastaan, Venäjä on siihen valmis “vaikka heti”, tämä kehystetään välttämättömänä, ei aggressiivisena lausuntona. Eurooppalainen media ymmärsi Putinin puheet Kiseljovin mukaan tahallaan väärin.
Ainoa todellinen murhilla uhkaaja Vesti nedelin juontajan mielestä on italialaisamiraali, joka on väläyttänyt ennaltaehkäiseviä iskuja Venäjää vastaan – hänet esitetään irrationaalisena sotahaukka, jonka “idiootit EU:ssa” päästävät ääneen. Näin Putinin kovakin retoriikka taivutetaan puolustukselliseksi ja jopa humaaniksi – Venäjä ei halua sotaa, mutta joutuu kuvitellussa tilanteessa vastaamaan siihen.
Kokonaiskuva on Venäjän oman yleisön vuoksi harhaanjohtava: “erityissotilasoperaatio” kuvataan ainoaksi keinoksi lopettaa sota, jonka länsi on Venäjän mukaan aloittanut, ja Putin näyttäytyy toimijana, jonka kädet ovat sidotut. Vastuu siirtyy Eurooppaan ja Natolle, jotka näyttäytyvät provokaattoreina, eivät Venäjän hyökkäyksen seurauksena reagoivina toimijoina.
RT-Intia: propagandan uusi rintama
Putinin Intian-vierailuun sidotaan myös Venäjän ulkoisen propagandan laajentaminen: RT-Intia aloittaa lähetyksensä Delhissä samaan aikaan, kun Putin kulkee punaisia mattoja pitkin. Ensimmäinen iso uutinen on tietenkin itse vierailu, kuvattuna venäläisistä näkökulmista – RT:n “omilla silmillä”. Modin ja Putinin hymyilevät kasvot, kättelyt, tanssiesitykset ja historiallisiksi nimetyt puheet rakentavat kertomusta kahden tasavertaisen suurvallan lämpimästä suhteesta.
RT:n johdossa tehdään samaan aikaan selvä pesäero BBC:hen ja muihin länsimaisiin uutistaloihin, joita syytetään ennakkoluuloisuudesta Venäjää kohtaan. RT-Intian lupaus on tarjota “tasapainoisempi” kuva Venäjästä ja maailmasta, hyödyntää uusinta tekniikkaa ja jopa tekoälyä korostamaan Intian ja Venäjän historiallisia siteitä.
Propagandan ydin on siinä, että kohdeyleisö ei ole länsi, vaan maat, jotka eivät ehdoitta seiso lännen rintamassa – Intia on tässä mielessä ihanteellinen: puoli miljardia internetin käyttäjää, oma ulkopoliittinen liikkumavara ja kiinnostus “moninapaiseen maailmaan”.
Kun intialaiset katsovat RT-Intian raportteja Putinin “historiallisesta vierailusta”, he näkevät version, jossa Venäjä ei ole kansainvälisen oikeuden rikkojana eristetty valtio vaan suvereenin ja “oikeudenmukaisemman” maailmanjärjestyksen rakentaja. Tämän rinnalla länsimaisia uutismedioita voi helposti leimata yksipuolisiksi – ja juuri sitä RT-Intia tekee.
Yhteinen nimittäjä: demokratian heikkeneminen
Kysymys siitä, onko Venäjällä, Trumpilla tai edes Intialla suora, yhteisesti sovittu tavoite heikentää Euroopan yhtenäisyyttä, on monimutkainen. Yhteistä strategiaa ei tarvitse olla, jotta lopputulos olisi sama: autoritaariset tai autoritaaristuvat vallat hyötyvät heikosta, jakautuneesta Euroopasta.
Venäjä pyrkii tietoisesti hajottamaan lännen yhtenäisyyttä informaatiovaikuttamisella, energia-aseella ja tukemalla poliittisia liikkeitä, jotka kyseenalaistavat EU:n ja Naton.
Laita(ääri)oikeiston tukemiseen on varoja niin Putinilla kuin Yhdysvaltojen johdolla – ainakin Trumpin hallinnon ajan.
Trumpin “America First” -linja ei tähtää lännen lakkauttamiseen, mutta näkee Euroopan enemmän taakkana kuin kumppanina ja on valmis kauppaamaan turvallisuustakuita eniten maksaville lyhyen aikavälin sisäpoliittisiin hyötyihin. Kun nämä kaksi linjaa osuvat samaan ajankohtaan, seurauksena on se, että demokraattisia instituutioita koettelevat yhtä aikaa ulkopuolinen painostus ja sisäinen epäluottamus.
Mogherinin korruptiosyytökset, X:n ympärillä käytävä sääntelykiista ja EU:n vaikeus puhua yhdellä äänellä Ukrainan sodasta muodostavat mosaiikin, jota Venäjä käyttää todisteena lännen tekopyhyydestä ja heikkoudesta. Venäjän ei tarvitse enää aktiivisesti romuttaa lännen uskottavuutta, jos länsi tekee osan siitä itse – se riittää, että Moskova osoittaa näitä kehityskulkuja ja antaa niiden puhua puolestaan.
Välitilinpäätös on karu: Eurooppa, joka halusi olla demokratian ja oikeusvaltion opettaja, päätyy Kiseljovin ohjelmassa oppitunnin kohteeksi – esimerkiksi siitä, kuinka demokratia voi rapautua ja propaganda vahvistua silloin, kun suurvallat päättävät, että totuus on neuvoteltavissa eikä enää itseisarvo.
