Yhdysvallat on toistaiseksi maailman mahtavin maa. Kysymys kuuluu: kuinka kauan? Tämä kysymys saa uutta polttoainetta, kun tarkastelee MAGA-ajan ilmiöitä, joissa törkeimmät rikastumiset eivät ole pelkkää verosuunnittelua tai poliittista korruptiota, vaan jotakin perustavanlaatuisempaa – moraalista pääomanvaihtoa.
Presidentti Donald Trump ja maailman rikkain mies Elon Musk muodostavat tämän tarinan ytimen, mutta eivät yksin.
Heidän rinnallaan vaikuttaa joukko hahmoja, joiden nimet eivät aukea satunnaiselle Yhdysvaltain politiikan seuraajalle: Mike Benz, Benny Johnson, Jeremy Lewin, Peter Morocco ja varapresidentti JD Vance. Nämä eivät ole perinteisiä vaikuttajia tai ”pahoja neroja”, vaan jotakin uutta – algoritmien jalostamia puolijulkkiksia, joiden valta perustuu meemien luomiseen ja tarinoiden omimiseen.
He myyvät versiota, jossa USAID, Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirasto, esitetään maailmanlaajuisena Truman Showna, woke-eliitin salaisena koneistona. Tämä tarina tarjoaa Trumpille ja Muskille moraalisen alibin: jos kehitysapu onkin ”huijausta”, sen tuhoaminen ei ole rikos vaan palvelus kansalle.
Kun infrastruktuuri vaihtaa omistajaa
Trump käyttää presidentinvaltaa sekä suoran rikastumisen välineenä – verohuojennukset, sääntelyn purku, omaan brändiin sidottujen liiketoimien paisuttaminen – että symbolisena keinona: hän merkitsee julkisia instituutioita nimellään, aivan kuin olisi ostanut ne itselleen.
Musk puolestaan suhtautuu julkisiin järjestelmiin – kehitysapuun, infrastruktuuriin, jopa kriittiseen dataan – kuin yksityiseen teknoleluun, josta voi leikata palasia, jos ne eivät tue hänen personaansa ja yritysimperiumiaan.
Tässä mielessä törkein ”rikastuminen” ei ole rahassa mitattavissa. Kyse on oikeudesta päättää, ketkä lasketaan ihmisiksi ja ketkä pelkiksi kulueriksi budjettitaulukossa. Kun USAID ajetaan alas, seurauksena on satojatuhansia kuolemia – aliravitsemukseen kuolevia lapsia, katkenneita HIV-hoitoja, suljettuja klinikoita, joissa hoitajat yrittävät yksin paikata kymmenien ihmisten työn.
John Oliverin todistus
Tähän yhteyteen osuu John Oliverin tuore USAID-katsaus. Yhdysvaltoihin vuosia sitten kiinnittynyt brittikoomikko on rakentanut uransa sen varaan, että Yhdysvalloilla on yhä jonkinlainen julkinen taso – areena, jossa faktoilla ja moraalisilla arvoilla on merkitystä.
Hänen pointtinsa on tyly: USAID:n alasajo ei ole ”hallinnon tehostamista” vaan ihmisten surmaamista, joka seuraa tietoisesta päätöksestä uskoa äänekkäitä, faktoista piittaamattomia vaikuttajia.
Kaikkein raadollisimmalta vaikuttaa PEPFARin rampauttaminen – ohjelman, joka on Wikipedian mukaan Yhdysvaltain hallituksen vuonna 2003 aloittama, maailman historian suurin yhden sairauden vastaiseen taisteluun suunnattu hanke. Se on investoinut yli 110 miljardia dollaria HIV/AIDS-vastaisiin toimiin ja pelastanut miljoonia ihmishenkiä.
Kennedyjen perinnön kaappaus
Kennedyn klaanin kannalta tämä on erityisen tuhoisaa. John F. Kennedyn perustama USAID edusti visiota, jossa Yhdysvaltojen suuruus mitataan sillä, kuinka monelle voidaan tarjota rokote, ruoka-annos tai koulu – pehmeää valtaa, joka nojaa moraaliseen auktoriteettiin.
Nyt tämä perintö puretaan samalla kun Kennedyjen suvun mainetta uuskirjoitetaan pala palalta: Kennedy Centeristä tehdään Trump-Kennedy Center, Robert F. Kennedy Jr. kytketään osaksi MAGA-hallintoa, ja Kennedyn nimi muuttuu taustatapetiksi uuden dynastian julkisivussa.
Historiallinen arvovalta imetään vanhasta suvusta uuteen, joka käyttää sitä päinvastaiseen tarkoitukseen.
Median tulevaisuus sirpaloituneessa todellisuudessa
Tässä kehityksessä piilee syvempi kysymys median tulevaisuudesta. Oliverin kaltainen tekijä edustaa kallista, aikaa vievää ja omistajille vaivalloista journalismia. Hänen formaattinsa – tuntiin venytetty tutkiva satiiri – on aikansa elävä dinosaurus aikakaudella, jossa tiedonvälitys sirpaloituu, alustat keskittyvät ja mainosraha seuraa lyhyitä klippejä.
Ironia on, että juuri tällaisessa mediataloudessa Mike Benzin ja Benny Johnsonin kaltaiset nimet saavat suhteettoman painon. He ovat halpoja, helposti algoritmeihin istuvia hahmoja.
Jos HBO:n omistajat päätyvät priorisoimaan maksimaalisen tuoton lyhyellä aikavälillä, Oliverin tila supistuu samaan aikaan, kun Musk ja Trump syventävät otettaan sekä politiikasta että alustataloudesta.
Rakenteiden purkaminen
Median omistuksen muuttuminen ja koko internet-ajan rakenteellinen kehitys ovat versio samasta ilmiöstä, jota Oliver kuvaa USAID-jaksossa: järjestelmä ei muutu aivan yhdessä yössä, mutta hitaasti rakennettu ja monien hyväksi toiminut infrastruktuuri voidaan purkaa, ja sen tilalle luoda muutaman vahvan nimen hallitsema, lyhytnäköinen järjestelmä.
Tämän kaiken keskellä pahinta eivät ole yksittäiset skandaalit vaan se, että kyky kertoa todisteisiin perustuvaa, empaattista ja pitkäjänteistä tarinaa maailmasta köyhtyy – juuri nyt, kun miljoonien ihmisten henki riippuu siitä, saako joku vielä sanottua ääneen, mitä oikeasti tapahtui.
Miten USAID ajettiin sirkkeliin, Kennedyn nimi nostettiin Trumpin kylkeen ja miljardöörit saivat päättää, ketkä maailmassa saavat elää.
