Kaiken kaikkiaan nämä olivat kuitenkin kulta-aikaa Venäjän vakoilulle… ”Neuvostoaikoina Kreml oli yrittänyt varastaa sotilastiedustelusalaisuuksia. Niitä oli puolustettu hyvin. Putinin hallinto oli vaihtanut kohteita. Nyt se keskittyi demokraattisten maiden poliittisiin järjestelmiin. Tämä olikin nerokas lähestymistapa. Moskova päätteli aivan oikein, että lännen politiikka oli täysin avointa, ja se oli lännen heikko kohta. Länsimaissa oli mahdollista hankkia omistukseensa […]
Ensin Venäjällä pakotettiin televisio Kremlin komentoon. Myöhemmin muu media ja nyt luonnollisesti vuorossa ovat internetin sivustot.
Mielipidekirjoittelulla on Venäjällä pitkät perinteet. Neuvostoaikoinakin toimituksissa tiedettiin se, millaisia asioita kansan parissa pohditaan.
Kuin sukellusvene, kuvailee Andrei Pivovarov Eho Moskvyn mukaan vankilaa, jossa hän on ainoa poliittinen vanki. Aleksei Navalnyi on määritellyt oman vankilansa avaruusalukseksi.