Aleksei Navalnyin murha synnytti jo hyvää. Diktaattorin vastustajan hautajaiset ja loputon muistaminen vahvistavat vastavoimaa vuosikymmeniä taantuneessa maassa ja sen ulkopuolella.
En osaa erotella uskon arvoa, mutta kaikkea voi verrata. Siinä missä Navalnyin bunkkeripapaksi nimittämä Venäjän kaapannut diktaattori on ollut vuosia vailla ihmisten kohtaamista, on Navalnyi ollut läsnä vangittuna ja kidutettunakin.
Molempia takana on sama uskonto mutta eri papit.
”Minä en pelkää eikä teidänkään pidä pelätä.”
Pelottomat ihmiset osoittavat, ettei valtio ole kaikkivoipa. Protestimieliala on edelleen korkealla.
Sorto johtaa aina väkivaltaan
Venäjä pönkittää johtonsa arvovaltaa kyseenalaisin keinoin ja valtavin uhrauksin.
Venäjä hakee veriseen sotamyllyynsä sotilaita samalla tavalla kuin Yhdysvallatkin on perinteisesti tehnyt: rahalla köyhimpien ja vähemmän koulutettujen parista.
Sota tarvitsee riviin sotilaita antamaan henkensä yhteisten arvojen puolesta.
Siinä missä demokratian puolustaminen käy aatteeksi lännessä, Venäjällä sodan tärkein historiallisen legitimoinnin väline on sen esittäminen Suuren isänmaallisen sodan jatkumona.
Re:Russia -sivuston artikkelissa muistutetaan analyysista, joka osoittaa, että ne Venäjän alueet, joilla väestön talletukset ovat viime aikoina kasvaneet räjähdysmäisesti – jopa 30–50 prosenttia, ovat lähes identtiset sen luettelon kanssa, jossa ilmoitetaan eniten sotilaallisia tappioita kärsineet Venäjän alueet: Tuva, Burjatia, Tšetšenia, Adygea ja Altain alue.
Vaikka köyhempien alistettu asema heijastuu edelleen arkeen molemmin puolin Atlanttia, on kolonialismin jatkamista – toisien kansojen, alueiden ja alkuperäisväestön alistamista sekä taloudellista riistoa, vaikeaa hyväksyä laajasti ilman ihmisten manipulointia ja kansallista uhoa.
”Putin käy sotaa hinnasta välittämättä ja maalaa sen henkiinjäämistaisteluksi”
Tykinruokaa, miehistöä, tarvitaan, koska Venäjän joukot pyrkivät käyttämään psykologista vaikutusvaltaansa Ukrainassa ja painostamaan sen liittolaisia hyökkäämällä ukrainalaisia asemia vastaan useilla rintamalohkoilla.
Diktaattorin mukaan kovimpiakin aseita voidaan käyttää, jos Venäjän on puolustauduttava – Ukrainassa – myös ydinaseilla.
Euroopassa Yhdysvaltojen apuun on luotettu perinteisesti, vaikka sekin tiedetään, ettei Atlantin takana tehdä mitään päätöksiä hyväntekeväisyyden vuoksi.
Avun määrällinen ero Eurooppaan on kaventunut sen jälkeen, kun kongressin trumpistit jäädyttivät uuden paketin jakamisen.
Juuri nyt kukaan ei osaa sanoa varmasti sitä, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu syksyn saadessa.
Hesarin pääkirjoittajien pomo Saska Saarikoski muistutti viikolla keskeisestä asiasta: ”Trumpia puolustetaan joskus sillä, että hän puhuu yhtä mutta tekee toista – erikoinen puoltolause poliitikolle.”
Venäjän näkemys ei ennakoi rauhaa
Venäjän ulkopolitiikan hyvin tunteva päätoimittaja Fjodor Lukjanov kirjoittaa lehdessään, että yritykset muodostaa erillinen ukrainalainen identiteetti liittyvät poikkeuksetta ulkopuolisten toimijoiden haluun heikentää Venäjää ja luoda sille vihamielisten joukkojen etuvartio strategisesti tärkeälle alueelle.
Lukjanov katsoo, että suurvaltojen väliset konfliktit, joilla on maailmanlaajuisia vaikutuksia, syntyvät usein tietyistä kiistanalaisista kysymyksistä.
Tässä tapauksessa aiheet eivät ole vain toisiinsa kietoutuneita, vaan ne ovat myös erittäin tunteikkaita – Ukrainan ja ainakin osan Euroopasta, mutta ennen kaikkea Venäjän kannalta.
Vanha tuttuni on oikeassa siinä, että tunteiluun ei ole kenelläkään varaa, eikä sitä odoteta maailman moneen kertaan tuhomaan pystyviltä johtajilta.
”Venäjän informaatiosota vyöryy sekä kotona että Lännessä”
Venäjä käyttää taitavasti viestinviejiä: amerikkalaisen mediapersoonan toimiessa aktiivisena hölmönä maailmalle kerrottiin, että Venäjä oli jo lähellä saada aikaan rauhan Ukrainan kanssa vuonna 2022. Venäjälle kyse ei ole yksittäisistä alueista vaan kokonaisuudesta.
Mutta samaan aikaan myös Venäjä vaikuttaa ajautuvan yhä syvemmälle pureutuvien tunteiden vietäväksi: koko Ukrainan miehityksen pohja perustuu mielikuvaan venäjänkielisten sortamisesta alueella, joka ei ole itsenäinen maa ollenkaan vaan osa Venäjää.
Putinin Venäjä yhdistää maan sotilaallisen ja poliittisen turvallisuuden ongelman venäjäläisten yhtenäisyyden tuhoamiseen. Venäjälle kyse on sen omasta olemassaolosta.
Sotatoimet ovat selkeä vastaus niille, jotka epäilevät Venäjän pyrkimyksiä säilyttää asemansa jonkinlaisena johtajana ”globaalissa etelässä”, johon se haluaa vimmaisesti kuulua Intian ja Kiinankin kanssa epämääräistä kollektiivista länttä vastaan.
Uudet liittoumat ovat pienille maille, kuten Suomelle vaikeita. Kansa tarvitsee helpon selityksen, jonka pohjalta voidaan tehdä myös tunteeseen pohjautuva päätös. Naton jäsenyyttä haettaessa moni suomalainen mietti mielessään vanhaa ajatusta: Ei koskaan enää yksin. Kunnon julkista keskustelua liittoutumisen tuomista velvoitteista ei ehditty saati haluttu käydä.
Kansalta ei kysytty, Venäjä teki päätöksen puolestamme
Itsevaltaiset johtajat eivät odota saavansa vastauksia kansalaisilta, mutta lännessä politiikka rakentuu yleiseen mielipiteeseen, jota valvoo – periaatteessa – vapaa media.
Donald Trumpin valinnan ja Yhdysvaltojen jakautumisen varaan laskee myös Vladimir Putin. Oman sensuurin ja propagandan pehmentämä väestö on valmis vaihtamaan näkemyksiään nopeasti, jos väestölle saadaan osoitettua, että luvattu suuri tulevaisuus odottaa niin kuin paratiisi uskovaisia.
Sotaväsymys ja toive sodan lopettamisesta hallitsevat yhä enemmän Venäjän yleistä mielipidettä, mutta kysymys siitä, miten rauha saavutetaan, jakaa edelleen yhteiskuntaa.
Venäjällä ”ehdottoman rauhan” puolue on aliedustettuna mielipidekyselyissä. Pääpiirteissään on selvää, että sotaa kannattavat ovat vanhempia kansalaisia. Nuoremmat penäävät vähintään aselepoa.
Politiikan tutkija Vladimir Pastuhov muistuttaa Telegram-kanavallaan, että Venäjälle on Putinin vuosikymmenten aikana muodostunut yhteiskunta, joka elää erilaisessa taloudellisessa ja poliittisessa ympäristössä kuin vuosituhannen vaihteessa.
”On epätodennäköistä, että samantapaista yhteiskuntaa saadaan takaisin edes Putinin poistuttua.”
Venäjän sodan jälkeisen ”normalisoinnin” liikkeellepanevana voimana on ensimmäisessä vaiheessa ”pettynyt soturi” , joka on sodan entinen kannattaja ja jopa aktiivinen osallistuja.
Mutta hyvin todennäköisesti tulevaisuuden Venäjän sankari ei ainakaan alussa ole poliittinen vanki tai poliittinen emigrantti, vaan ”eversti Vasin”.
**
”Eversti Vasin saapui rintamalle Nuoren vaimonsa kanssa. Eversti Vasin kutsui rykmenttinsä koolle Ja hän sanoi heille: Mennään kotiin. Olemme olleet sodassa seitsemänkymmentä vuotta, Meille opetettiin, että elämä on taistelua, Mutta uusien tiedustelutietojen mukaan Olimme sodassa itsemme kanssa…” [Aqvarium – Poezd na domoi @Boris Borisovitš Grebenštšikov (1988)]
**
Kiina-vipuun liittyy riskejä
Ainakin aluksi Putinismi tähyää tulevaisuuteen, jossa Kiinan merkitys on entistä suurempi.
Venäläisten kirjoittajien mukaan taloudellisesti rappeutuvan, pakotteiden alaisen sortohallinnon säilyminen vielä pitkään vaikuttaa todennäköiseltä kiinalaisten vuoksi.
Yhden Re:Russia -sivustolla julkaistun selvityksen mukaan kiinalaiset auttavat Venäjän nykyistä diktaattoria Putinia, jos tämä edistää Kiinan omia tavoitteita – poliittisia ja taloudellisia pyrkimyksiä.
Venäjä voi Kiinan kytkentänsä vuoksi menettää osan omaa suvereenisuutaan, mutta niin kauan, kun Venäjällä on hiilivedystä saatavia tuloja, se voi säilyttää itsenäisyytensä. Luonnollisesti vain siihen asti, kun öljy ja kaasu käyvät kaupaksi.
Sen jälkeen asialistalla on jälleen Venäjän romahdusskenaario.
Lyhyemmän aikavälin suunnitelmissa on fokuksen oltava kirkas.
Sen kiteyttää Helsingin Sanomien pääkirjoitus hyvin: ”Lännessä onkin lopetettava hermostunut sätkintä ja keskityttävä varmistamaan tuki Ukrainalle. Kreml ei selvästikään ole niin itsevarma kuin haluaisi lännen uskovan. Kremlille on osoitettava, että sillä on syytäkin hermoilla.”
”Yksi uhrasi itsensä maansa puolesta, toinen maansa omasta puolestaan.”; ”Älkää luovuttako!
Kun julkisuudessa myllytetään yksittäisiä voittoja, jää kokonaisuus ymmärtämättä riittävän monelta. Olipa kyse politiikasta tai sen jatkamisesta väkivalloin eli sodasta.
