”Vapaus on hyvin hauras. Emme voi pitää vapautta ja turvallisuutta itsestäänselvyytenä – meidän on tehtävä valinta joka päivä.”
Ukrainalaisen ihmisoikeusjuristin Oleksandra Matvitšukin sanat Finlandia-talon paneelikeskustelussa – Etyjin konferenssissa, Helsinki+50 – olivat enemmän kuin vain puhetta; ne olivat hätähuuto, todistajanlausunto ja kutsu toimintaan.
Matvitšukin vastaus muistutti meitä siitä, kuinka sotaa käyvän maan kansalaisten, ihmisoikeusjuristinkin, on vaikea uskoa oikeudenmukaisuuteen niin kuin ennen. Maailma on epävarma.
Hän korosti, että kansainvälinen oikeusjärjestelmä on romahtamassa, ja turvallisuusneuvosto on lamaantunut.
Hauraan vapauden puolustajat – kansalaisyhteiskunnan ja valtioiden yhteinen vastuu
Matvitšuk painotti, että Ukrainan kansa on joutunut maksamaan korkean hinnan demokratian puolustamisesta, kun samaan aikaan länsimaissa vapaus on usein otettu itsestäänselvyytenä.
Matvitšuk käänsi katseensa pois valtioista ja instituutioista – kohti ihmisiä.
”Kun kansainväliseen järjestelmään ei voi luottaa, voimme luottaa toisiimme”, Mavitšuk sanoi.
Lause kiteyttää kansalaisyhteiskunnan merkityksen aikana, jolloin autoritaariset voimat pyrkivät murtamaan demokratian perustuksia.
”Radikaalin epävarmuuden aikakausi: Miten demokratia selviytyy?”
Matvitšukin kokemus sodan keskeltä antaa hänen sanoilleen erityistä painoarvoa. Hän ei puhu teoreettisesti ihmisoikeuksista, vaan niiden puolustamisesta tilanteessa, jossa laki ei enää suojele, ja jossa totuus on jatkuvan hyökkäyksen kohteena.
Journalistina on helppo yhtyä näkemykseen siitä, että nykyajan suurin uhka demokratialle on hyökkäys totuutta vastaan – disinformaatio, syväväärennökset ja algoritmien ohjaama todellisuudentaju, joka hajottaa yhteisen ymmärryksen maailmasta.
Ilman jaettua todellisuutta ei ole yhteistä toimintaa, ja ilman yhteistä toimintaa demokratia murenee.
Toisesta kulmasta mutta yhtä vakavasti otettavan näkemyksen epävarmuuden ajasta toi esiin, Costa-Rican entinen varapresidentti Kevin Casas-Zamora, Tukholmassa toimivan kansainvälisen demokratia- ja vaaliavustusinstituutin (International Institute for Democracy and Electoral Assistance, Internationialin, IDEA-järjestön pääsihteeri.
Tämä kuvaili aikakauttamme ”radikaalin epävarmuuden ajaksi”, jossa syvenevä eriarvoisuus, luottamuksen rapautuminen ja teknologian hallitsematon kehitys luovat otollisen maaperän autoritaarisille johtajille.
Demokratian suurin uhka on algoritmien ja somealustojen hallitsematon valta, ja hän ehdotti jopa radikaaleja toimia (kuten veroparatiisien kitkemistä) tasa-arvoisuuden edistämiseksi.
Casas-Zamora varoitti, että demokratia ei voi selviytyä, jos emme puutu vallan keskittymiseen ja äärimmäiseen eriarvoisuuteen.
Demokratian puolustaminen ei ole vain periaatteellinen kysymys – se on turvallisuuskysymys.
”Toimiva demokratia ei olisi hyökännyt Ukrainaan”, hän muistutti.
Demokratian puolustaminen on turvallisuuskysymys
Varmoin ottein paneelia johdatellut, kansainvälisen politiikan asiantuntija Katri Makkonen teki tarkkoja kysymyksiä: Mikä aikakausi tämä on?”, ”Mikä on demokratian suurin uhka?”, ”Oletteko vapaa toimimaan Ukrainassa?”
Oikeaan kohtaan esitetyt kokeneen journalistin kysymykset pakottivat panelistit antamaan konkreettisia vastauksia.
Yleisö otettiin mukaan näiden itsensä laatiman digitaalisen sanapilven avulla. Näin tilaisuudessa saatiin aikaan vuoropuhelua.
Paneelissa varsinkin Matvitšuk ja Casas-Zamora täydensivät toisiaan.
Matvitšuk muistutti oivasti, että ihmiset ovat demokratian viimeinen turva, kun instituutiot pettävät.
Casas-Zamora puolestaan osoittaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia – ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamista – demokratia jää haavoittuvaksi.
Nykyhetki vaatii enemmän kuin huolta: se vaatii toimintaa.
Paneelikeskustelun ytimessä oli kysymys: miten valtiot ja kansalaisyhteiskunta voivat yhdessä vastata rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian uhkiin?
Vastaus ei ole yksinkertainen, mutta se alkaa kuuntelemisesta – ei vain muodollisesta dialogista, vaan aidosta halusta ymmärtää toista.
Se jatkuu konkreettisilla toimilla: kansalaisyhteiskunnan suojelemisella, median vapauden turvaamisella, algoritmien läpinäkyvyyden vaatimuksella ja ennen kaikkea sillä, että emme pidä vapautta itsestäänselvyytenä.
Kuten Matvitšuk sanoi: ”Tulevaisuus ei ole vain epäselvä – sitä ei ole vielä kirjoitettu.”
Meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen maailma syntyy tästä epävarmuudesta. Mutta se vaatii rohkeutta, vastuuta ja ennen kaikkea yhteistä tahtoa puolustaa haurasta vapautta – yhdessä.
