Suomen 1944 rauha tarjoaa karun oppitunnin: joskus väliaikaiset kompromissit ovat ainoa tie kohti pitkäaikaista selviytymistä. Presidentti Aleksander Stubbia siteerattiin Financial Timesin artikkeliin:
”Stubb esittää, että Ukrainan tulevaisuuden turvaaminen edellyttää kolmen asian pohtimista: itsenäisyys, suvereniteetti ja alue.”
Ukrainan ei tarvitsisi tämän ajattelun mukaan saavuttaa 100 prosenttia tavoitteistaan kaikilla kolmella alueella, jotta se voisi selvitä sodasta ja suhtautua myönteisesti tulevaisuuteensa.
Alaskan kokouksessa Venäjä yrittää pakottaa Ukrainan samaan kaavaan – mutta maailma on muuttunut.
Anghoragessa merkitys liittyy kahteen kysymykseen: rauhoittuuko sota edes osittain ja syntyykö sen jälkeen pohjaa pidemmän aikavälin ydinaseita koskeville neuvotteluille.
Yllättävää on se, että venäjänkielisessä mediassa myös ydinasekysymys sidotaan suoraan Ukrainan-selvittelyn jatkoksi.
Vertailukohta Suomen asemaan toisen maailmansodan jälkeen tuodaan esiin venäläisessä mediakerronnassa osana laajempaa keskustelua lännessä julkaistuista arvioista.
Muutaman venäjänkielisen haastattelun avulla ei voi muodostaa tarkkaa kuvaa ja ennakoida sopimussisältöä, mutta jotain voi nähdä siitä, mitä halutaan Venäjällä kertoa yleisölle: siinä missä Suomen kokemuksiin viittaaminen valmistelee yleisöä hyväksymään epämukavan kompromissin, toiselle yleisölle tarjotaan esimerkki “rationaalisesta” historiallisesta ratkaisusta.
Venäläisissä haastatteluissa näkyy, kuinka Vladimir Putin saa jo neuvottelujen asetelmasta symbolista arvonnousua. Venäjä näkee Alaskan kokouksen mahdollisuutena testata Yhdysvaltojen poliittista tahtoa ja edistää omaa turvallisuusagendaansa.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kantaa riskin siitä, että Ukrainan presidenttiVolodymyr Zelenskyi jätetään ulkopuolelle.
Trumpin oma retoriikka ruokkii “aluevaihto”‑odotusta, mikä kiristää EU:n piirissä hermoja ja herättää Ukrainaa puolustavien puheissa vastalauseita. Aluevaihtamisilla tarkoitetaan ennen muuta rintamalinjoihin nojaavia järjestelyjä konfliktialueella.
EU:n hermostuneisuutta voi koettaa ymmärtää siten, että tällainen “aluevaihto” näyttäytyy helposti miehityksen normalisointina, jossa sotilaallinen voima palkitaan ja kansainvälisen oikeuden periaate rajojen loukkaamattomuudesta rapautuu.
Venäjän uutisten mukaan Eurooppa on kuunteluoppilaana. Zelenskyillä ei ole ollut näin huonoa asemaa, väittää uutisten juontaja.
Ukraina puolestaan vastustaa ymmärrettävästi kaikkia vaihtoja. Rintamalinja ei ole laillinen raja ja alueluovutuksia pidetään lähtökohtaisesti mahdottomina.
Venäläisissä kommenteissa tätä kehystetään niin, että FT:n juttu käsittelee nimenomaan lännessä käytyä keskustelua siitä, onko rajattujen alueluovutusten hyväksyminen koskaan “siedettävää”, jos Ukrainan sotilaallinen suorituskyky ja länsituki säilyvät.
Toisin sanoen “aluevaihto” ei tarkoita virallisesti tunnustettua rauhaa heti, vaan jäädytyksen oloissa tehtäviä järjestelyjä, joita esitetään osana laajempaa pakettia kansainvälisiin sopimuksiin määrittelemällä Ukrainan demilitarisointi ja “uudet realiteetit”.
Propagandateatteri” vs. todelliset geopoliittiset rajoitteet
Doždin Ekaterina Kotrikadzen mukaan kokousta kannattaakin katsoa ennen kaikkea julkisuuskuvan ja symboliikan kautta.
Kun Putin esiintyy kahdenvälisessä huippukokouksessa Yhdysvaltain presidentin kanssa, se viestii kotimaahan ainakin siitä, että Venäjää kohdellaan suurvaltana, joka neuvottelee suoraan Trumpin kanssa ilman EU:ta tai Ukrainaa.
Pelkkä esiintyminen Yhdysvaltain presidentin rinnalla nostaa Putinin asemaa ja tekee hänestä kotimaassa ja maailmalla “legitiimimmän” toimijan.
Samalla Trumpin vihjailut mahdollisista alueratkaisuista ja se, ettei Zelenskyi ole mukana, hermostuttavat läntisiä maita ja EU:ta, koska ne näyttävät ohittavan Ukrainan oman roolin neuvotteluissa.
Venäjän ulkoministeriön tiedotus- ja lehdistöosaston varajohtaja Aleksei Fadeev totesi, että eurooppalaiset saavat seurata sivusta ja ovat jo osoittaneet, etteivät kykene tarjoamaan mitään Washingtonin ja Moskovan ponnistellessa neuvotteluja Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi: ”tosiasiassa Euroopan unioni sabotoi niitä.”
Kremlin ääni esitti, että monille Euroopan hallituksille sodan kärjistyminen on käytännössä ainoa tapa selittää omille kansalaisilleen, miksi on pakko lisätä menoja asevarusteluun ja hyväksyä talouskasvun pysähtyminen.
Jo lauantaina on mahdollisesti selvempää, onko Anchoragen kokous alku kestävämmälle turvallisuusratkaisulle vai jääkö se pääasiassa symboliseksi, jännitteitä tilapäisesti lieventäväksi eleeksi.
Perjantaina politiikan tuntija Andrei Kolesnikov kehotti pitämään ajatukset todellisissa tapahtumissa. Jo lento Yhdysvaltoihin oli poikkeuksellinen, mikä viittaa epätoivoon taloudellisen paineen vuoksi.
Korkean tason delegaatio, useat ministerit ja talousasiantuntijat lähetettiin matkaan signaloimaan, että Venäjä ottaa tapaamisen todesta – ei kyseessä ole pelkkä PR-tempaus. Alaskassa mukana olevat ministerit vahvistavat Putinin asemaa, mutta heidän roolinsa korosta myös Venäjän heikkouksia.
Putin etsii välitöntä helpotusta, mutta merkittävät taloudenhaasteet jatkuvat – mikä tekee matkan ”voiton” käsitteestä ontuvan, vaikka sisäpolitiikassa delegaation koko ja koostumus vahvistavat käsitystä, että Putin hallitsee tilannetta. Tämä on tärkeää, kun kansan tyytymättömyys kasvaa talousvaikeuksien vuoksi.
Oman arvonsa tunteville venäläisille jo kokouksen odottelu on voitto: “Meitä kuunnellaan”
Yleisölle on voitu jo viikon ajan korostaa, että Venäjän näkemyksillä on sitä painoa, josta maan johto on puhunut pitkään. Kokous tukee kertomusta siitä, että kovalla linjalla on saatu vastapuoli pöytään.
Jo pelkkä kokouksen muoto ja paikka, kokoonpano antavat vaikutelman hallitusta tilanteesta ja suunnasta, mikä on tärkeää sekä yleisölle että Venäjän eliitille aikana, jolloin talous ja sota aiheuttavat epävarmuutta.
Tällainen signaali ei vaadi konkreettista sopimusta heti. Siksi medissa huomion saa tilannekuva: kahdenvälisyys, näkyvyys, seremonia. Näistä syntyvä kuva täyttää kotimaisen viestinnän tarpeen.
Kansainvälisen sopimusperustan rakentaminen hidas prosessi
Ydinaseiden rajoituksia koskeva kokonaisuus, pakotejärjestelyjen muutokset ja arktisen talousyhteistyön avaaminen eivät etene hetkessä.
Lyhyen aikavälin realistinen tulos voisi olla tulitauko, joka rauhoittaa meri- ja ilmatilaa ja valmistelee kolmen osapuolen tapaamista pidempää prosessia varten.
Venäläisessä mediakehyksessä “minimivaihe” sisältää kaksi tasoa: Donbassin rintaman jäädytyksen, joka hillitsee eskalaatiota muttei ratkaise sotaa, sekä pidemmän aikavälin neuvottelut Ukrainan turvallisuusjärjestelyistä.
Jos tulitauon rinnalla ei ole uskottavia turvatakuita, tilanne voi vain jäätyä, ja alueen turvallisuus jää epävarmaksi.
Lisäksi, jos ydinaseiden rajoittamista koskeva aloite riippuu liikaa Yhdysvaltain vaihtelevasta politiikasta, Venäjä voi käyttää viivettä hyödykseen lujittaakseen saavutettua asemaa.
Venäjänkielisten lähteiden mukaan Anchorage ei ole “uusi Jalta” tai nopeiden läpimurtojen foorumi, vaan aikeiden ja edellytysten tarkistuspiste.
Ensin katsotaan, suostuvatko osapuolet edes periaatteessa tulitaukoon. Vasta jos siihen löytyy poliittinen halu, voidaan edetä vaikeampiin ase- ja turvallisuuskysymyksiin.
Viittaukset Suomen sodanjälkeiseen tilanteeseen pehmentävät ajatusta, että alueluovutukset eivät välttämättä ole tuhoisia, jos Ukrainan sotilaallinen suorituskyky säilyy.
Erityisesti vuoden 1944 jälkeinen Suomen tilanne toimii analogiana: valtio joutui hyväksymään alueluovutuksia ja elämään perustuslaillisessa liikkumatilassa säilyttäen kuitenkin valtiollisen jatkuvuuden ja puolustuskyvyn.
Vertauskuvaa käytetään vakuuttamaan, että väliaikaiset alueluovutukset voidaan “nielaista”, jos niiden uskotaan tuovan pitkällä aikavälillä suuremman hyödyn.
Venäjän nykyhetkessä tulevaisuus on kaksijakoinen
Yleisölle kerrotaan Venäjällä tarinaa, jossa sota voi jatkua tai pahentua, mutta samaan aikaan valtio maalaa kansalaisille myös kuvaa arjesta, joka on normaali, turvallinen ja myönteinen.
Nämä kaksi todellisuutta kulkevat rinnakkain.
Samanlaisesta neuvottelujen ristiriitojen välttelystä on ollut kyse myös Yhdysvalloissa, jossa tapaamista kuvattiin Valkoisessa talossa “kuunteluharjoitukseksi” presidentille, eikä asiakirjoja siksi edes odoteta allekirjoitettaviksi Alaskassa.
Trump lähtee kotimatkalle viimeistäin perjantain iltana. Tai aiemmin, jos kokous ei suju hänen odottamallaan tavalla.
Tämän tietäen on Kremlinkin ollut helppoa varoittaa liiallisista odotuksista.
Trump ja Putin matkustivat Alaskaan eri tavoitteiden kanssa.
Kuten päätoimittaja Kirill Martynov kirjoittaa Novaja Gazeta Europessa, Yhdysvaltain presidentin motivaationa on osoittaa ylivoimansa sisäpoliittisiin vastustajiinsa nähden (”tämä on Bidenin sota”), jäädä historiaan suurena rauhanrakentajana (ja saada siitä Nobelin rauhanpalkinto) sekä osoittaa kansainvälisen politiikan liiketoimintalähtöisen lähestymistavan edut solmimalla edullisia sopimuksia.
Putin saapui maahan, jota propaganda vielä äskettäin syytti ”Ukrainan ulkoisesta hallinnasta”. Näin tämä puhdistautuu sotarikollisen leimasta osoittamalla, että maailma on valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on kaiken tekemänsä jälkeen, ja ottamaan askeleen kohti pakotteiden poistamista ja sopimaan uudesta vaikutuspiirien jaosta maailmassa tai ainakin Euroopassa.
Jotain on muistettu kysyä myös Alaskassa asuvilta
Anghoragen mielenosoittajista osa toivoo sodan päättymistä. Osa pelkää, että tapahtuma tekee kaupungista Alaskassa viitteeen maailmanhistoriaan kuten Jalta 1940-luvulla.
Mielenosoitukset Alaskassa kuvastavat länsimaiden jakautuneita mielipiteitä Venäjän strategian suhteen.
Kuten monet Alaskassa haastatellut mielenosoittajat kertovat toimittajille, ukrainalaiset ovat niitä, jotka vastaavat meidän kaikkien puolesta demokratian säilyttämisestä Euroopassa.
Heidän Venäjän hyökkäyssodasta maksamaa hintaa ei voi rahalla mitata eikä millään johtajien itsekeskeisillä diileillä sovittaa.
