Venäjäläisiä nöyryytetään. Mikä tahansa ulkomailta tuleva tuki voi aiheuttaa Venäjällä vastaanottajalle ongelman. Esimerkiksi vaaleja tarkkaileva Golos-järjestö nimettiin ”ulkovaltojen agentiksi” sen saatua hieman reilut kaksi euroa tukea Armeniasta. Lyhyesti sanottuna: Venäjän valtaapitävät kaventavat demokratiaa autoritaarisen kehityksen varmistamiseksi. Laki ulkovaltojen agenteista on seurausta vallan keskittämisestä. Ihmisten kurittaminen voi johtua mistä tahansa syystä. Ikävintä on henkilökohtainen kovistelu. Toimitus […]
Venäjällä eletään todellisuudessa, jossa jokaista vaihtoehtoista näkemystä pidetään mielenosoituksena, jos ei jopa ääriliikkeen toimintana. Venäjän valtiojohto on osoittanut, että se ei aio perääntyä vaikka Dožd, Mediazona, Meduza, OVD-info, Eho Moskvy ja Novaja gazeta tekisivät mitä agenttilain kumoamiseksi.
Novaja Gazetan toimituskunta on harventunut useiden kuolemien johdosta. Tunnetuin heistä on Anna Politkovskaja, jonka murhasta tuli 7. päivä lokakuuta kuluneeksi 15 vuotta.
”Supolla piti kiirettä vuonna 1970. Vallankumousta tehtiin opiskelijapiireissä, yliopistoilla, työpaikoilla sekä politiikassa. Kriittistä massaa näissä ryhmissä oli jonkin verran, mutta vuonna 1970 vaarallisimmalta tuntui yksi mies: Neuvostoliiton uusi Suomen-suurlähettiläs Aleksei Beljakov.” Dosentti Ville Pernaan Pimeä vuosikymmen, Suomi 1968–1981 (Siltala, 2021. 321 s. ) kirjassa esitelty reilun vuosikymmenen mittainen ajanjakso käsittää myös oman poliittisen heräämiseni. Olen […]